
| HAITARIPAINIA LOGOMOSSA |
| Kirjoittanut Stuba Nikula |
| 22.04.2010 17:35 |
|
Turku - kulttuuripääkaupunki 2011 - kutsui joukon helsinkiläisiä tutustumaan tulevaan juhlavuoteensa, Haitaripainiesityksen ennakkoensi-iltaan sekä uuteen Logomo-kulttuurikeskusprojektiinsa. Tärkein asia nähtiin kuitenkin jo bussin ikkunasta. Myllysilta on vajonnut nyt kuulemma jo yli 130cm. Olihan se. ![]() Ensin söimme veronmaksajien (ja sponsorien) rahoilla Roccassa, jossa hiukan kuivaksi paistetun turskan palanpainikkeeksi Heikki Hartela esitteli Logomoa. Nimestä viis, kyseessä on radan pohjoispuolella, 684m torin kulmalta, sijaitseva vanha VR:n konepajahalli, josta ollaan puuhaamassa private public partnershippinä kulttuurikeskusta. Luovan toiminnan klusteria, innovaatiohautomoa, 24 000m2:n sykkivää turkulaista näyttely- ja esityskeskusta. Ei siis aivan ainutlaatuinen ajatus nykymaailmassamme, muttei mistään kohtaan huonoin tapaamamani. Hyvä kisaaja vastaaville hankkeille mm. Rovaniemellä, Forssassa, Lahdessa, Kuopiossa, Oulussa, Porvoossa, Tampereella, Seinäjoella ja missä näitä nyt onkaan tullut viime aikoina vastaan. ![]() Ilta pimeni ennenkuin pääsimme alueelle, joten ulkokuvia kannattaa katsella vaikka google mapsissa. Aula oli vaikuttava. Tässä käsitti rakennuksen rakenteen: kaksi toisistaan erilleen rakennettua yli sata vuotta vanhaa hallia, joiden väliin on joskus 60-70-luvulla rakennettu iso halli, joka nyt toimi Haitaripainin areenana. ![]() Lopullisessa muodossaan halli tulee mahdollistamaan kaikkea 1000 hengen teatteriesityksistä 3500 hengen konsertteihin kokouskäyttöä ja liikuntaakin unohtamatta. Kantava ajatus on liikkuva parvellinen katsomorakenne. 150 tonnia painava rakenne siirtyy satametristä lattiaa pitkin ilmatyynyjen päällä - kuulostaa halvalta. Toivottavasti ei mene rikki kovin usein. Nyt saatoin vain ihastella sitä, että maasta on löytynyt tehdashalli, jota ei pilaa jokin merkillinen ahdas pylväsjako. Vapaata leveyttä oli käytössä 28 metriä, joka on enemmän kuin Hartwall Areenalla. Kiva lisä on lastausovet, joiden takia roudausliikenne voi ajaa talon läpi. ![]() Vanhoista halleista oli jo purettu valot pois, joten pimeydestä ei ole kuvia. Tilat ei sinällään eroa Vallilan konepajoista juurikaan. Suunnitelmissa halleihin rakennetaan moduuleista työ- ja toimistotiloja, jotka vuokrataan Turun luovuuden kovan ytimen toimijoille. Aika samannäköisiä havainnekuvia, kuin Amsterdamin NDSM:ssä näkee jo käytössä. Ja hintalappu? Arvio kulkee nyt 50 miljoonan euron kohdalla. Tähän leikkiin Turun kaupunki ilmeisesti hyppää kyytiin. Ja hyvä, että hyppää - jotain siellä pitää tehdä. Itseä hintalappu hiukan ihmetyttää, mutta ilmatyynykatsomot yms. ei varmasti ole halpoja leluja. Toivottavasti arkkitehdiksi valikoituu joku, joka ymmärtää säilyttää vanhan tehtaan hengen. Mielellään vaikka muutaman vanhan kyltinkin. ![]() Sinänsä puoli sataa ei ole kuin kolmannes Musiikkitalon hinnasta. Tai 2000e/m2. Käyttökustannukset minua enemmän kiinnostavat. Herrat eivät vielä osanneet sanoa niistä juuri mitään. Samoin hiukan hämäriltä (tai salaisilta) kuulostivat Hartelan ja Turun kaupungin väliset työn, vastuun, rahan ja omistuksen jaon hahmotelmat. Varmaa on kuitenkin se, että talo on auki koko vuoden 2011 (joka Turussa kestää 15. tammikuusta 15. joulukuuta). Kulttuurivuoden toimintoja sijoitetaan Logomoon kasapäin ja kaipa se kansakin sinne löytää. Uusi ratapihan ylittävä silta rakennetaan vasta 2012. Toivottavasti tekevät tukevan. Ja niin, oli siellä se esityskin. Kimmo Pohjoselle 7+, painijoille 10. Ei mielestäni hämmästyttävä soitinvirtuositeetin tai kansanmusiikkianarkian osoitus. Vaan olipa hienoa katsella, miten esiintyjinä täydelliset amatöörit heittelivät toisiaan molskiin ja itseään tunnetilasta toiseen. ![]() |











