| INDUSTRIEKULTUR OVERDOSE |
| Kirjoittanut Stuba Nikula |
| 10.05.2010 10:08 |
|
Mitä saadaan, jos asetellaan n. kahdeksan Tamperetta ja kaikki Suomen maastakaivettavat luonnonvarat suunnilleen Ahvenanmaan kokoiselle maa-alueelle? Ruhrin teollisuusalue. Ja mitä saadaan, kun iso osa alueen tehtaista pysäytetään? Teollisuusperinteen ulkonäyttely, jonka koolla ei ole äärtä eikä laitaa. Saksan kansa on tuotteistanut alueen nähtävyydet aika napakasti yhden portaalin alle ja alueen visitor center Essenissä sijaitsevassa Unescon suojelulistalle nostetussa terästehtaassa palvelee koko alueen nähtävyyksiä. Ja niin, nythän Ruhr on myös Euroopan kulttuurikaupunki. Alunperin tittelin sai Essen, mutta luova kansa laajensi tittelin käsittämään koko maakuntaa. EU nikotteli vastaan, mutta ilmeisesti alueen sopuisuus olisi ollut vaakalaudalla, jos yksi kaupunki olisi saanut kaiken huomion. En matkustanut paikan päälle varsinaisen kulttuuritarjonnan perässä. En myöskään ikinä saanut selville mitä tarjontaa olisi juuri nyt ollut tarjolla. Sen verran sekava on projektin kotisivusto. Poikkesin alueelle puoleksitoista vuorokaudeksi matkalla Budapestiin kokoustamaan. Tavoitteena oli käydä kahdessa käytöstä poistetussa kaasukellossa. Tavoite täyttyi, kuten www.suvilahti.fi:n kaasukellolistauksesta voi lukea. Kuvat sen sijaan eivät. Erilaiset masiinat, masuunat, louhokset, hihnat ja rauniot olivat sen kokoisia, että ilman helikopteria ei ole mitään asiaa paikan päälle vain kuvaamaan. Hyviä kuvia kannattaakin katsella vaikka Flickr.comista. Kaasukelloihin pääsemisen aikataulut estivät minua kiertämästä edes ilmaisen Ruhr-logolla varustetun pyyhkeen saamiseen vaadittua 15 kohdetta, mutta jo tällä näkymällä alkoi tulla mitta täyteen. On se siunaus, että Kaapelitehdas ja Suvilahti sijaitsevat järkevällä paikalla. Ruhrin laitokset ovat juurikin sen verran laitamilla, että valtaosa on vain museoina. Elämää, toimintaa tai työntekoa ei näe juuri missään. Jokin "luovan suunnittelun hautomo" Essenissä on, mutta auki jäi luoko siellä kukaan mitään. Tämän takia kai me olemme Trans Europe Hallesin ja Ruhrin alueen kohteet European Route of Industiral Heritagen jäseniä. Tehtaidenpihoja kierrellessä vahvistui taasen vanha ajatukseni palauttaa tehtaiden soundtrack jollain lailla. Ilman pihinää, kuminaa ja pauketta vaikutelma oli auttamatta vajaa. Eipä ollut alueiden suunnittelijatkaan tätä keksineet, sillä missään ei ollut esim. tolppaa, jonka nappia painamassa olisi saanut silmillä todistetun tueksi 30 sekuntia autenttista äänimaisemaa. Noin 300 kilometriä autobahnia Nissan Micralla oli kuitenkin suosittelemisen arvoinen kokemus. Ilman GPS:ää, Googlea, wikipediaa ja nettikelpoista kännykkää ei tosin kannata kokeilla. On se vaan suuremmoisen hämmästyttävää, miten helppoa asioiden löytäminen ja niiden luokse liikkuminen on. Ja se, että Saksassa jokaikinen langaton verkko on suljettu, suojattu, piilotettu tai muutoin salainen. Seppo Räty ei ollut aivan väärässä.  Vollvereinin tehtaan "hiilinielu". Palikoiden kokoluokka alkaa avautua. Merikaapelihalli olisi täällä henkilökunnan taukotila.  Kahvia ja olutta saa saksassa kaikkialla. Tässä Vollvereinin aulassa. Takana tehtaan pannuja ja hihnoja.  Myös remontissa oleva parkkihalli on kulttuuria. Sopi tunnelmaan.  Oberhausenin kaasukellon uusi ulkoporras ei ollut ihan pieni. Vaan eipä mikään muukaan tuossa laitoksessa.  Yllättävä taidekohtaaminen Hansa Kokereissa. Eksyin tänne vahingossa kulkiessani tahallaan opasteita vastaan ovien aukeamista kokeillen. Nämä kaakelit ovat nähneet nokisia naamoja.  Koko route oli opastettu aika hyvin. Paikanpäällä oli aina samanlaiset pömpelit odottamassa ja niissä tietoa kohteesta, reitistä ja erilaisista teemareiteistä, kuten luonto tehdasalueille, hiili, teräs jne.  Tätä näkymää riitti pikkunälkään. Ruosteiseen putkeen ja pannuihin alkoi hiljalleen turtua. Tämä on Duisburgista. Vieressä kaasukello, josta on tehty sukelluspaikka. |
