preload preload preload

Suomen valokuvataiteen museo: Antero Takala: Mindscapes 1960–2010


Antero Takala: Mindscapes 1960–2010

Mindscapes-näyttely on katsaus valokuvataiteilija, professori Antero Takalan (s.1939) 50-vuotiseen tuotantoon. Näyttelyssä on esillä yli sadasta valokuvasta muodostuva mustavalkoinen maisematrilogia, joka on ylistys suomalaiselle luonnolle, pohjoiselle valolle, järvimaisemille ja Lapille.
 
Takala tutki ensimmäisenä suomalaisena valokuvaajana jo 1960–1970 -lukujen vaihteessa valokuvan ilmaisullista käyttöä televisiossa. Kokeellisen elokuvan ja videotaiteen kannalta merkittävät ensimmäiset suomalaiset teokset Romeo ja Julia (1972) ja Piha (1980) ovat molemmat esillä näyttelyssä. Tule myös katsomaan vuoden 1972 Photoshopia eli YLEn suunnittelulaboratoriossa syntynyttä ”videoväritintä”.
 
Lisäksi näyttelyyn liittyy suomalaisten näyttämötaiteilijoiden muotokuvien sarja 60-luvulta.
 
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Mustan Taiteen kustantama kirja Antero Takala Mindscape / Mielenmaisema.
 
Taiteilijatapaaminen: Antero Takala esittelee näyttelyn yleisölle 31.1. klo 14. Museon pääsymaksu.

Maisemasta Mielenmaisemaksi - Antero Takala kertoo työskentelystään 25.4. klo 14. Vapaa pääsy.

Kuva
Antero Takala: Koski, 1973
« Helmikuu 2010 »
v
matiketopelasu
25 26 27 28 29 30 31
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
Ke 27.01. - su 23.05.2010
Ti - Su  11:00 - 18:00