Suomen valokuvataiteen museo: Timo Kelaranta
- 1.02. - 29.04.2012
- Kotisivut
- 6 / 4 €
Timo Kelaranta: Outo rakkaus
”Valokuva oli minulle outo rakkaus. Mikään suuren intohimon kohde se ei alun alkuaan ollut. En muista hämmästyneeni kun näin ensi kerran vedoksen ilmestyvän näkyviin laboratorion punaisessa valossa. Valokuva oli ikään kuin hiipinyt tietoisuuteeni eikä suostunut poistumaan. Nyt olin sen kanssa vakavan suhteen kynnyksellä.”
Valokuvataiteilija Timo Kelarannan (s. 1951) pitkä suhde valokuvaan on kevään suuren näyttelyn aihe. Kelaranta on valokuvaajana runoilija, abstraktin kuvan ja minimalismin mestari, jolle muoto on kuvassa kaikkein tärkeintä. Kuvan sisältökin syntyy muodosta. Valon avulla esineiden pinta, mittakaava ja tila muotoutuvat joksikin, mitä ei ole ennen ollut. Aine näyttäytyy aineettomana. Kuviin kuuluvat myös sanat: nimet ovat teosten olennaisia osia.
Näyttelyssä nähdään teoksia koko Kelarannan uran ajalta sekä aivan uusia, vastavalmistuneita töitä. Abstraktin kuvan vastapainona esillä on myös pieni kokonaisuus läheisten ihmisten henkilökuvia. Taiteilija ei esittele tuotantoaan aikajärjestyksessä eikä edes erillisinä teemoina, vaan teosten välinen järjestys määräytyy visuaalisin perustein. Katsomishetki on kuvaushetkeä tärkeämpi.
Taiteilijatapaamiset: Timo Kelaranta kertoo näyttelystään ke 8.2. klo 18 sekä su 4.3. klo 14 ja su 29.4. klo 14. Museon pääsymaksu.