preload preload preload


TELAKKA-ALUEEN UUSIOKÄYTTÖÄ
Kirjoittanut Stuba Nikula   
10.02.2010 11:39
Pekka Timosen alustuksen ja Tumppi Helteen facebook-kuvakokoelman innoittamana kävin katsastamassa Amsterdamin pohjoisen kaupunginosan vanhalle telakka-alueelle syntynyttä (syntyvää?) kulttuuri/luovuus/ajanvietekeskittymää. NDSM Werf on paikan nimi.

Lautalla rautatieasemalta joen yli ja pihalla taas konttimaailmaa vastassa. On näillä osaamista ahtaudestaan. Tuolia kantava ihminen ja joka paikkaan pysäköidyt autot antoivat ymmärtää, että jonkinasteista kirpparia olisi myös tarjolla.



Vanha telakkahalli on puolillaan kontteja muistuttavia työtilablokkeja ja vielä tyhjänä olevassa osassa todella oli kirppari. Suosittukin ilmeisesti, kun sisäänpääsystäkin piti maksaa 3,50e.



Myynnissä suraa ja sälää ihan kuin härmässäkin. Uutta tavaraa trokaavat standit ja sotamuistomerkkimyyjät onneksi loistivat poissaolollaan. Heti ovelta aukesi toiseen suuntaan rakennettu puoli, jonne pääsi livahtamaan aidan raosta.



Teräspalkkien väleihin oli itse kukin rakentanut oman maailmansa. Nettisivuja tavaamalla sain ymmärtää, että kyseessä on jonkinasteisesti väliaikaisuuteen perustuva lopullisuutta hakeva maailma. Paikkaa pyörittävä yhteisö rakentaa teräspalkit ja portaa yms. ja toimija sitten loput. Lopputuloksena iloisen kirjava kolmikerroksinen soppa, joka tuskin kestää tarkempaa insinööritasoista tutkintaa.



Tasainen kolina ja pauke kertoi, että samassa tilassa on myös skatepuisto. Ja niinhän sinnekin löytyi ihan virallisesti avoin ovi. Käynnissä oli junnutunti. Valmentaja keskellä ja isät + äidit parvella seuraamassa päästä varpaisiin pehmustettujen lastensa kehitystä. Kapinan tuntu ja anarkia oli käsinkosketeltavaa - tai sitten ei. Taitaa olla ihan virallisesti hyväksytty harrastus tämäkin täällä.



Pihan perukalla oli myös jonkinlainen kasvihuonetta mukaileva kahvila. Hyvää tuoreminttuteetä ja ystävällistä palvelua. Muiden asiakkaiden iphonejen vertailu ja loputtomat trendipipot hiukan ottivat sielun päälle.



Koko telakka-alueen (tai siis pohjoisen Amsterdamin) kehittäminen on valtava projekti. Hyvälle alulle on päästy, mutta aika Tammistoa telakan ulkopuolinen alue oli. MTV networksin päämaja luo tiettyä imagoa ja muutoinkin täällä on päädytty omintakeiseen ratkaisuun pelastaa tulevaisuus ja luoda uudelle alueelle kiinnostavuutta sanaparilla creative industries. Olisikohan oikein työryhmällä hankkeistettu ohjausryhmävalvottu klusteri-innovaatio?

 
Opiskelijaelämää kontissa
Kirjoittanut Stuba Nikula   
08.02.2010 10:28

Kuten olen tainnut kirjoittaakin, merikonteista rakennetut kuivan maan tilaratkaisut kiinnostavat minua. Sekä ihan henkilökohtaisella tasolla että mahdollisina lisätilaratkaisuina Kaapelilla ja/tai Suvilahdessa.

Siksipä yhdistin Amsterdamin kokousreissuun puolitoista päivää tyhjää aikaa kierrellä paikallisia tämän alan nähtävyyksiä. Ensimmäinen oli paikallisen HOASin opiskelijakylä, jonka on rakentanut Tempohousing-niminen firma.



Metrolla 10 minuuttia asemalta etelään, ulos, 500m kävelyä ja sumusta alkoi avautua mielenkiintoinen näky. Nettisivujensa mukaan 1000 merikontista rakennettu opiskelijakylä on kaupungin halutuin opiskelija-asuntoalue. Ainakin mielenkiintoisin.



Kortteleiksi rakennetut viisikerroksiset konttiblokit ovat omalla tavallaan viehättäviä. Pääsin livahtamaan jonkun asukkaan perässä sisälle saakka.

Portaat oli suhteellisen kammottavat (vai paheneeko korkean paikan kammoni todellä tätä vauhtia?), mutta hollantilaisethan ovat kokeneita kapeiden / jyrkkien / huterien / kaiteettomien tms. portaiden kiipeäjiä. Kummallista, että rakennusmääräyskokoelma on täällä niin kovin erilainen. Tässä meikäläinen pykälistö: http://www.finlex.fi/data/normit/6376-F2.pdf.



Siellä joku vielä lepää. Konttien toinen pää oli samanlainen ja siellä oli aina pieni parveke. Parvekkeiden kaljakorien määrästä oli helppo päätellä asukkaiden olevan opiskelijoita. Näkemäni perusteella oletan, että Amstel on kylän halvinta kiljua.



Korttelin oven vieressä oli aina postilaatikot, summerijärjestelmä ja talon säännöt. Säntillinen setti, jota katsellessa tuli pakosta mieleen Iron Maidenin Prisonerin intro, jossa huudetaan "I'm not a number - I am a free man!".

Konttikylän edessä oli konteistä tehty miniostari. Baari, pieni kauppa ja tietenkin snagari. Lienee viikonloppuöisin jonoa ja menoa.



Kyllä tämä Hervannan voittaa. Tai mistä minä tietäisin, kun en ole kummassakaan asunut enkä Hervannassa edes käynyt.
 
Riippumattomuutta ja hallintomalleja slovenialaisittain
Kirjoittanut Stuba Nikula   
03.02.2010 17:27

Sain kutsun esitellä Kaapelin hallintomallia ja toimintaa seminaariin Mariboriin Sloveniaan. Paikallinen Pekarnan kulttuurikeskus on osa TEH-verkostoamme ja keskellä mullistuksia ja muutoksia.

Laskutavasta riippuen kuudesta kolmeenkymmeneen eri toimijaa ovat osin keskenään riitaisia siitä, miten keskusta tulisi johtaa ja rahoittaa ja soppaa sekoittaa vaihtuvat pormeastarit ja tuleva kulttuurikaupunkivuosi. Toki rahoituskriisi vahvasti kv-investoinneista elävän maan paikalliselle Savonlinnalle ei sekään yksinkertaista tilannetta.

Viisautta jaettiin n. 75 hengen voimin ja mielenkiintoisia kokemuksia oli kerätty laajasti koko Euroopasta. Valmista ei tietenkään syntynyt kolmessa päivässä, mutta itselleni oli yhtä lailla opettavaista kuulla muiden tekemisistä. Oli myös rohkaisevaa huomata, että vanhan Jugoslavian alueella on toistakymmentä riippumatonta kulttuurikeskusta tai sellaisen versoa.

Pekarna on vanha armeijan leipomo aika keskellä kaupunkia (jossa mikään ei ole kovin kaukana). Melkoisen kehnokuntoisen rakennuskompleksin sisältä löytyy teatteri/konserttisali, punk/metal/hardcore-klubi ja pari galleriatilaa sekä kirjakauppa. Pihaakin oli jonkin verran.



Kun ylittää joen Titon siltaa pitkin ja pihassa on graffiteilla tuhrittu saman herran patsas, tajuaa maan ongelmallisen menneisyyden. Meikäläiset likapyykit Kekkosen ajasta tai 60-luvusta ovat aika pientä purtavaa, kun vertaa niitä aamukahvikeskusteluun, jossa serbitaustainen nuorimies kertoo setänsä teloituksesta. Perheen edessä ja kolme vuotta virallisen sodan päättymisen jälkeen.



Neuvostoaikainen rakentamistapa saattoi olla mitä tahansa ja uuden ajan maalaustaide ei ehkä korista pintaa perinteisten makutottumusten mukaisesti, mutta kyllä ne totta vie silloin logoja osasivat tehdä.



Työmaaparakit olivat täälläkin hyvässä käytössä. Tee-se-itse -mallinen aula, vastaanotto lienee paikallaan vielä vuodenkin päästä. Paluumatkalla huomasin Wienin lentäkentällä parakeiosta ja merikonteista tehtyjä varasto-toimistoja. Selvästi rakentamistapa, jota pitää tutkia Kaapelilla ja Suvilahdessakin.



Tässä vielä kokoustamista (huomaa hienot leipomon lamput katossa). Taitaa olla Maribor 2012 -organisaation Vladimir, kun puhuu siitä, miten riippumaton kulttuuri voi elää kulttuurivuoden ajan paremmin kuin koskaan.

Aika näyttää.

http://www.pekarna.org/ntnm/?page_id=649〈=en
 
Kaasukellot kaatosateessa
Kirjoittanut Stuba Nikula   
01.12.2009 13:12

Vapaapäivä Berliinissä kokouksen jälkeen. Siis kaupungille, kahviloihin, kauppoihin, kävelylle tai vaikka muurin jäämiä katselemaan.

Poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen marraskuinen keli kuitenkin loppui kutakuinkin samaan aikaan, kun sain nenäni ulos kokoushuoneesta. Sateen vihmoessa ja puuskaisen tuulen puhallellessa päätin käyttää aikani paremmin ja lähdin tutustumaan Schönebergin kaasukelloon.



Kutakuinkin Berliinin Malmia vastaavalla paikalla seisoo jonkin aikaa sitten käytöstä poistettu kaasukello, jonka sisään on puretun teleskooppikoneiston tilalle rakennettu jonkinlainen kiinteä kupolin mutoinen läpinäkyvä tapahtumatila. Sisään en päässyt, joten kotisivujen kuvagalleria saa riittää. http://www.berlin-gasometer.de/

Lue lisää...
 
Tyhjiä kummallisuuksia - Tempelhof
Kirjoittanut Stuba Nikula   
27.11.2009 10:54


Trans Europe Hallesin pohjoismaisten keskusten johtajien vertaistukiryhmä kokoontui tällä kertaa Berliinissä (aivan oikein rakkaat alaiseni, olen taas kehittynyt ja kerännyt korvani taakse kaikenlaista palaverirutiineista ja henkilöstöhallinnan knopeista).

Kahden päivän pohdiskelun ja diskuteerauksen jälkeen erkaannuin muista viettääkseni päivän kaupungilla kuljeskellen. Lähdin Ufa Fabrikista kohti Neuköllnin minulle vielä vierasta kaupunginosaa. Osin siksi, että "se oli siellä" ja osin siksi, että matkan varrelle sattui Tempelhofin vastikään suljettu historiallinen lentokenttä.

Puolen tunnin kulkemisen jälkeen alkoi tyhjänä seisova, mutta ikävä kyllä suljettu kiitorata-alue. Kiitoradan reunaa kuljetuani eteen tuli valtava lentokenttärakennus. Kentän kunniakkaasta ja kunniattomastakin historiasta enemmän vaikka wikipediasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tempelhofin_lentokenttä
http://en.wikipedia.org/wiki/Berlin_Tempelhof_Airport



Kenttä on Berliinin yksi suuria tulevia rakennushankkeita, mutta toistaiseksi kukaan ei isostikaan halua kehittää sitä. Takana on mm. jonkinlainen kaupunki vastaan valtio -omistusrakennekuvio, jonka takia kaavoitusvaltaa pitävä kaupunki haluaa savustaa valtion ulos tulevista voitoista. Siis mielenkiintoinen tilanne, jossa erilaiset väliaikaisuudet ja tilapäisyydet pääsevät valloilleen.

Lue lisää...
 
«AlkuunEdellinen12SeuraavaLoppuun»

Sivu 1 / 2