Ajankohtaista

Kaapelitehdas uudistuu ja tulee lähemmäksi kävijää

1.10.2020 klo 09:24

Miten tehdä Kaapelitehtaasta entistäkin parempi kulttuurikeskus? Kysymykseen vastaaminen alkoi Kaapelitehtaan yhteyteen nousevan Tanssin talon rakentamisen myötä, ja nyt se konkretisoituu ensimmäisenä Konttorissa, Kaapelitehtaan uudessa aulapalvelutilassa. Tila avataan ja Kaapelitehtaan uusi ilme julkistetaan 1.10.2020.

Kartoitus- ja kehitysprosessi alkoi kolme vuotta sitten, kun Kiinteistö Oy Kaapelitalo kutsui Kaapelitehtaan pitkäaikaiset vuokralaiset haastatteluihin ja työpajoihin siitä, mihin suuntaan taloa tulisi kehittää. Yhtiö teetti myös kävijätutkimuksen palvelumuotoiluun keskittyneen Palmun kautta.

Kaapelitehtaan vuokralaisilta ja kävijöiltä nousi esiin selkeät toiveet siitä, että KOY Kaapelitalo ottaisi kokonaisvastuuta kävijäkokemuksesta, ja että Kaapelitehdas olisi helpommin lähestyttävä.

- Tajusimme, että olemme keskittyneet talon ensimmäiset 25 vuotta lähinnä vuokraustoimintaan, emmekä tienneet Kaapelitehtaan kävijöistä juuri mitään. Vuonna 2017 emme osanneet arvioida vuosittaista kävijämäärää, saati sitä, miten kävijät Kaapelitehdasta käyttävät, KOY Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari luonnehtii.

Kaapelitehtaalla käy nykyään noin miljoona kävijää vuosittain. Tyypillisesti kävijät tulevat kulttuurikeskukseen yhden toimijan tai tapahtuman takia, ja lähtevät sen jälkeen pois.

- Meille kävi selväksi, että kävijöiden on vaikea hahmottaa taloa ja ymmärtää, mitä kaikkea Kaapelitehtaalla on tarjolla, Huotari kertoo. - Vuokralaisia ja kävijöitä kuunnellen lähdimme uudistamaan toimintatapojamme. Päätimme ottaa aulapalvelun omiin hyppysiimme, parantaa talon kulkureittejä ja tehdä talosta helpommin lähestyttävän kuitenkaan riskeeraamatta taiteilijoiden työrauhaa. Samalla halusimme uudistaa Kaapelitehtaan brändiä ja ilmettä vastaamaan näitä tavoitteita.

Konttori on Kaapelitehtaan uusi sydän

Uuteen aulapalvelutilaan Konttoriin pääsee sisään porttikongista. Alakerrasta löytyy info, kahvila, myymälä ja postipakettiautomaatti. Yläkerrassa on työskentely- ja tapahtumatiloja sekä lehtigalleria. Konttori on luotu kaikille Kaapelitehtaan kävijöille ja vuokralaisille helpottamaan asiointia, tarjoamaan viihtyisän keitaan ja inspiroimaan kulttuurin pariin. Tila on avoinna maanantaista lauantaihin.

Kaapelitehtaan uusi ilme korostaa talon monimuotoisuutta

Suunnittelutoimisto Bond sai tehtäväkseen suunnitella Kaapelitehtaalle logon sekä brändin ja visuaalisen ilmeen, joka tuo yhtäaikaa esille Kaapelitehtaan historiaa, monimuotoisuutta ja on kutsuva kaikille kaupunkilaisille. Pontimena on tuoda esiin Kaapelitehtaan runsas vuokralaiskirjo ja palvelutarjonta sekä rohkaista käyttäjää tutustumaan palveluihin ja mahdollisuuksiin kokea kulttuuria enemmän.

- Jokainen Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimipiste - Kaapelitehdas, Suvilahti ja Nilsiänkatu 10 - tulee saamaan oman identiteetin ja ilmeen. Työ on aloitettu nyt Kaapelitehtaasta. Ikonisen KAAPELI-logon säilytämme edelleen yhtiön logona, Huotari kertoo.

Suunnittelun lähtökohtana toimi ranskalaisen katutaitelijan Thierry Noirin vuonna 1994 Kaapelitehtaan porttikonkiin toteuttama Let Me Be Your Mental Dentist -seinämaalaus, ja sen muodot ja värit.

- Sanomattakin on selvää, että tämä yhteistyö oli jopa kansainvälisesti ottaen aivan ainutlaatuinen mahdollisuus ja kokemus. Projekti, jossa asiakaslähtöisyys kristallisoi anarkiaa. Projekti, jossa vapaus viihdytti selkeyttä. Positiivinen törmäys, joka synnytti jotain täysin uutta ja odottamatonta. Jotain, josta olla kollektiivisesti ylpeä, Bond summaa.

Ilme levittäytyy Konttorista muualle taloon pikkuhiljaa, ja myös Kaapelitehtaan www-sivut uudistuvat myöhemmin syksyllä.

- Otamme kävijäpalveluita käyttöön asteittain, jotta olemme valmiina Tanssin talon ja Kaapelitehtaan sisäpihan uuden katetun aulan valmistuessa vuoden 2021 lopulla, Huotari sanoo.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kai Huotari, Kiinteistö Oy Kaapelitalo, kai.huotari(at)kaapelitehdas.fi, puh. 050 384 1557