Ajankohtaista

HAITARIPAINIA LOGOMOSSA

Stuba Nikula
22.4.2010 klo 15:35

Turku - kulttuuripääkaupunki 2011 - kutsui joukon helsinkiläisiä tutustumaan tulevaan juhlavuoteensa, Haitaripainiesityksen ennakkoensi-iltaan sekä uuteen Logomo-kulttuurikeskusprojektiinsa.

Tärkein asia nähtiin kuitenkin jo bussin ikkunasta. Myllysilta on vajonnut nyt kuulemma jo yli 130cm. Olihan se.

image

Ensin söimme veronmaksajien (ja sponsorien) rahoilla Roccassa, jossa hiukan kuivaksi paistetun turskan palanpainikkeeksi Heikki Hartela esitteli Logomoa.

Nimestä viis, kyseessä on radan pohjoispuolella, 684m torin kulmalta, sijaitseva vanha VR:n konepajahalli, josta ollaan puuhaamassa private public partnershippinä kulttuurikeskusta. Luovan toiminnan klusteria, innovaatiohautomoa, 24 000m2:n sykkivää turkulaista näyttely- ja esityskeskusta. Ei siis aivan ainutlaatuinen ajatus nykymaailmassamme, muttei mistään kohtaan huonoin tapaamamani. Hyvä kisaaja vastaaville hankkeille mm. Rovaniemellä, Forssassa, Lahdessa, Kuopiossa, Oulussa, Porvoossa, Tampereella, Seinäjoella ja missä näitä nyt onkaan tullut viime aikoina vastaan.

image

Ilta pimeni ennenkuin pääsimme alueelle, joten ulkokuvia kannattaa katsella vaikka google mapsissa. Aula oli vaikuttava. Tässä käsitti rakennuksen rakenteen: kaksi toisistaan erilleen rakennettua yli sata vuotta vanhaa hallia, joiden väliin on joskus 60-70-luvulla rakennettu iso halli, joka nyt toimi Haitaripainin areenana.

image

Lopullisessa muodossaan halli tulee mahdollistamaan kaikkea 1000 hengen teatteriesityksistä 3500 hengen konsertteihin kokouskäyttöä ja liikuntaakin unohtamatta. Kantava ajatus on liikkuva parvellinen katsomorakenne. 150 tonnia painava rakenne siirtyy satametristä lattiaa pitkin ilmatyynyjen päällä - kuulostaa halvalta. Toivottavasti ei mene rikki kovin usein.

Nyt saatoin vain ihastella sitä, että maasta on löytynyt tehdashalli, jota ei pilaa jokin merkillinen ahdas pylväsjako. Vapaata leveyttä oli käytössä 28 metriä, joka on enemmän kuin Hartwall Areenalla. Kiva lisä on lastausovet, joiden takia roudausliikenne voi ajaa talon läpi.

image

Vanhoista halleista oli jo purettu valot pois, joten pimeydestä ei ole kuvia. Tilat ei sinällään eroa Vallilan konepajoista juurikaan. Suunnitelmissa halleihin rakennetaan moduuleista työ- ja toimistotiloja, jotka vuokrataan Turun luovuuden kovan ytimen toimijoille. Aika samannäköisiä havainnekuvia, kuin Amsterdamin NDSM:ssä näkee jo käytössä.

Ja hintalappu? Arvio kulkee nyt 50 miljoonan euron kohdalla. Tähän leikkiin Turun kaupunki ilmeisesti hyppää kyytiin. Ja hyvä, että hyppää - jotain siellä pitää tehdä. Itseä hintalappu hiukan ihmetyttää, mutta ilmatyynykatsomot yms. ei varmasti ole halpoja leluja. Toivottavasti arkkitehdiksi valikoituu joku, joka ymmärtää säilyttää vanhan tehtaan hengen. Mielellään vaikka muutaman vanhan kyltinkin.

image

Sinänsä puoli sataa ei ole kuin kolmannes Musiikkitalon hinnasta. Tai 2000e/m2. Käyttökustannukset minua enemmän kiinnostavat. Herrat eivät vielä osanneet sanoa niistä juuri mitään. Samoin hiukan hämäriltä (tai salaisilta) kuulostivat Hartelan ja Turun kaupungin väliset työn, vastuun, rahan ja omistuksen jaon hahmotelmat.

Varmaa on kuitenkin se, että talo on auki koko vuoden 2011 (joka Turussa kestää 15. tammikuusta 15. joulukuuta). Kulttuurivuoden toimintoja sijoitetaan Logomoon kasapäin ja kaipa se kansakin sinne löytää. Uusi ratapihan ylittävä silta rakennetaan vasta 2012. Toivottavasti tekevät tukevan.

Ja niin, oli siellä se esityskin. Kimmo Pohjoselle 7+, painijoille 10. Ei mielestäni hämmästyttävä soitinvirtuositeetin tai kansanmusiikkianarkian osoitus. Vaan olipa hienoa katsella, miten esiintyjinä täydelliset amatöörit heittelivät toisiaan molskiin ja itseään tunnetilasta toiseen.

image

Ljubljanan Suvilahti ja kelluva Kaapelitehdas

Soile Kaukolander
5.4.2010 klo 22:00

Ljubljanan Metelkova Mestoa verrataan usein Kööpenhaminan Christianiaan. Metelkova Mesto rakennettiin Itävalta-Unkarin armeijan tiloiksi ja se valmistui 1911. Metelkova oli aikoinaan kuin kaupunki kaupungissa. Siihen kuuluu myös entinen vankila, joka toimii nykyään hotellina (Cecilia Hostel). Tila koostuu seitsemästä rakennuksesta ja tiloja siellä on yhteensä 12.200m2. Paikkaa voisi verrata meidän Suvilahteen.

Tulimme Metelkovaan iltapäivällä ja siellä oli hiljaista. Joku nainen siivosi asuttamaansa asuntovaunua ja mies makasi puunoksalla päiväunilla. Ihmisiä norkoili seinänvierustoilla ja katolla. Kellään ei tuntunut olevan kiire minnekään. Metelkova Mestossa toimii erilaisia seuroja ja taidegallerioita, taidekauppa, jossa myydään ko. paikan taiteilijoiden tuotteita ym. Myynnissä oli erikoisia koruja, laukkuja ja käsitöitä. Myyjä ei niin asiakkaista välittänyt. Teki itse käsitöitä ja hymyili, eikä ollut kamalan innostunut nousemaan tuolistaan. Se oli varmaan elämäni ensimmäinen kauppa, josta en ostanut mitään.

Menimme johonkin mustanpuhuvaan kapakkaan toiveena, että saisimme jotain piristävää juomaa, mutta ei sieltäkään mitään saatu. Baarimestari vain siivosi paikkoja. Kiertelimme paikkaa ja tutkimme erikoisia veistoksia ja maalauksia. Tunnelma oli jotenkin sellainen, että paikka olisi menossa kiinni joksikin aikaa.

Budapestissä vietimme pari päivää. Kiersimme kaupunkia ja tutkimme ympäristöä. Kaupungin halki virtaa Tonava,  jota  ylittää useampikin silta. Tonavan molemmilla puolilla on historiallisesti upeita vanhoja rakennuksia ja linnoja. Joukkoon on noussut myös useita uusia ja moderneja liike- ja asuinrakennuksia. Kaupunki itsessään on hyvin hoidettu istutuksia myöten. Tosin Unkari näytti huonommatkin puolensa Budapestiin ajettaessa. Matkalla näkyi vanhoja ja ränsistyneitä taloja ja pihoja. Tuntui, kuin aika olisi Budapestin ulkopuolella monia vuosikymmeniä jäljessä.

Matka-aikamme oli lyhyt ja paljon mielenkiintoista jäi vielä näkemättä. Kävelimme kuitenkin sinnikkäästi eräänä iltana laiva/kulttuurilaiva/ravintolalaiva A 38:aan. Laiva oli kunnostettu nykyiseen toimintaansa vuonna 2003. Se oli kuin kelluva minikokoinen Kaapelitehdas. Siellä järjestetään konsertteja ja yleisötapahtumia.

Tutustuttuamme laivaan jäimme istumaan ja seurustelemaan sen kannelle, josta oli upeat näköalat Tonavan rannoille. Etenkin pimeän aikaan. Jos loytäisimme tuollaisen vanhan paatin, ankkuroisimme sen tuohon Kaapelin eteen ja sen nimeksi tulisi B 38.

Soile ja Matti

image

TELAKKA-ALUEEN UUSIOKÄYTTÖÄ

Stuba Nikula
10.2.2010 klo 09:39

Pekka Timosen alustuksen ja Tumppi Helteen facebook-kuvakokoelman innoittamana kävin katsastamassa Amsterdamin pohjoisen kaupunginosan vanhalle telakka-alueelle syntynyttä (syntyvää?) kulttuuri/luovuus/ajanvietekeskittymää. NDSM Werf on paikan nimi.

Lautalla rautatieasemalta joen yli ja pihalla taas konttimaailmaa vastassa. On näillä osaamista ahtaudestaan. Tuolia kantava ihminen ja joka paikkaan pysäköidyt autot antoivat ymmärtää, että jonkinasteista kirpparia olisi myös tarjolla.

image

Vanha telakkahalli on puolillaan kontteja muistuttavia työtilablokkeja ja vielä tyhjänä olevassa osassa todella oli kirppari. Suosittukin ilmeisesti, kun sisäänpääsystäkin piti maksaa 3,50e.

image

Myynnissä suraa ja sälää ihan kuin härmässäkin. Uutta tavaraa trokaavat standit ja sotamuistomerkkimyyjät onneksi loistivat poissaolollaan. Heti ovelta aukesi toiseen suuntaan rakennettu puoli, jonne pääsi livahtamaan aidan raosta.

image

Teräspalkkien väleihin oli itse kukin rakentanut oman maailmansa. Nettisivuja tavaamalla sain ymmärtää, että kyseessä on jonkinasteisesti väliaikaisuuteen perustuva lopullisuutta hakeva maailma. Paikkaa pyörittävä yhteisö rakentaa teräspalkit ja portaa yms. ja toimija sitten loput. Lopputuloksena iloisen kirjava kolmikerroksinen soppa, joka tuskin kestää tarkempaa insinööritasoista tutkintaa.

image

Tasainen kolina ja pauke kertoi, että samassa tilassa on myös skatepuisto. Ja niinhän sinnekin löytyi ihan virallisesti avoin ovi. Käynnissä oli junnutunti. Valmentaja keskellä ja isät + äidit parvella seuraamassa päästä varpaisiin pehmustettujen lastensa kehitystä. Kapinan tuntu ja anarkia oli käsinkosketeltavaa - tai sitten ei. Taitaa olla ihan virallisesti hyväksytty harrastus tämäkin täällä.

image

Pihan perukalla oli myös jonkinlainen kasvihuonetta mukaileva kahvila. Hyvää tuoreminttuteetä ja ystävällistä palvelua. Muiden asiakkaiden iphonejen vertailu ja loputtomat trendipipot hiukan ottivat sielun päälle.

image

Koko telakka-alueen (tai siis pohjoisen Amsterdamin) kehittäminen on valtava projekti. Hyvälle alulle on päästy, mutta aika Tammistoa telakan ulkopuolinen alue oli. MTV networksin päämaja luo tiettyä imagoa ja muutoinkin täällä on päädytty omintakeiseen ratkaisuun pelastaa tulevaisuus ja luoda uudelle alueelle kiinnostavuutta sanaparilla creative industries. Olisikohan oikein työryhmällä hankkeistettu ohjausryhmävalvottu klusteri-innovaatio?

image

Opiskelijaelämää kontissa

Stuba Nikula
8.2.2010 klo 08:28

Kuten olen tainnut kirjoittaakin, merikonteista rakennetut kuivan maan tilaratkaisut kiinnostavat minua. Sekä ihan henkilökohtaisella tasolla että mahdollisina lisätilaratkaisuina Kaapelilla ja/tai Suvilahdessa.

Siksipä yhdistin Amsterdamin kokousreissuun puolitoista päivää tyhjää aikaa kierrellä paikallisia tämän alan nähtävyyksiä. Ensimmäinen oli paikallisen HOASin opiskelijakylä, jonka on rakentanut Tempohousing-niminen firma.

image

Metrolla 10 minuuttia asemalta etelään, ulos, 500m kävelyä ja sumusta alkoi avautua mielenkiintoinen näky. Nettisivujensa mukaan 1000 merikontista rakennettu opiskelijakylä on kaupungin halutuin opiskelija-asuntoalue. Ainakin mielenkiintoisin.

image

Kortteleiksi rakennetut viisikerroksiset konttiblokit ovat omalla tavallaan viehättäviä. Pääsin livahtamaan jonkun asukkaan perässä sisälle saakka.

Portaat oli suhteellisen kammottavat (vai paheneeko korkean paikan kammoni todellä tätä vauhtia?), mutta hollantilaisethan ovat kokeneita kapeiden / jyrkkien / huterien / kaiteettomien tms. portaiden kiipeäjiä. Kummallista, että rakennusmääräyskokoelma on täällä niin kovin erilainen. Tässä meikäläinen pykälistö: http://www.finlex.fi/data/normit/6376-F2.pdf.

image

Siellä joku vielä lepää. Konttien toinen pää oli samanlainen ja siellä oli aina pieni parveke. Parvekkeiden kaljakorien määrästä oli helppo päätellä asukkaiden olevan opiskelijoita. Näkemäni perusteella oletan, että Amstel on kylän halvinta kiljua.

image

Korttelin oven vieressä oli aina postilaatikot, summerijärjestelmä ja talon säännöt. Säntillinen setti, jota katsellessa tuli pakosta mieleen Iron Maidenin Prisonerin intro, jossa huudetaan "I'm not a number - I am a free man!".

Konttikylän edessä oli konteistä tehty miniostari. Baari, pieni kauppa ja tietenkin snagari. Lienee viikonloppuöisin jonoa ja menoa.

image

Kyllä tämä Hervannan voittaa. Tai mistä minä tietäisin, kun en ole kummassakaan asunut enkä Hervannassa edes käynyt.

Riippumattomuutta ja hallintomalleja slovenialaisittain

Stuba Nikula
3.2.2010 klo 15:27

Sain kutsun esitellä Kaapelin hallintomallia ja toimintaa seminaariin Mariboriin Sloveniaan. Paikallinen Pekarnan kulttuurikeskus on osa TEH-verkostoamme ja keskellä mullistuksia ja muutoksia.

Laskutavasta riippuen kuudesta kolmeenkymmeneen eri toimijaa ovat osin keskenään riitaisia siitä, miten keskusta tulisi johtaa ja rahoittaa ja soppaa sekoittaa vaihtuvat pormeastarit ja tuleva kulttuurikaupunkivuosi. Toki rahoituskriisi vahvasti kv-investoinneista elävän maan paikalliselle Savonlinnalle ei sekään yksinkertaista tilannetta.

Viisautta jaettiin n. 75 hengen voimin ja mielenkiintoisia kokemuksia oli kerätty laajasti koko Euroopasta. Valmista ei tietenkään syntynyt kolmessa päivässä, mutta itselleni oli yhtä lailla opettavaista kuulla muiden tekemisistä. Oli myös rohkaisevaa huomata, että vanhan Jugoslavian alueella on toistakymmentä riippumatonta kulttuurikeskusta tai sellaisen versoa.

Pekarna on vanha armeijan leipomo aika keskellä kaupunkia (jossa mikään ei ole kovin kaukana). Melkoisen kehnokuntoisen rakennuskompleksin sisältä löytyy teatteri/konserttisali, punk/metal/hardcore-klubi ja pari galleriatilaa sekä kirjakauppa. Pihaakin oli jonkin verran.

image

Kun ylittää joen Titon siltaa pitkin ja pihassa on graffiteilla tuhrittu saman herran patsas, tajuaa maan ongelmallisen menneisyyden. Meikäläiset likapyykit Kekkosen ajasta tai 60-luvusta ovat aika pientä purtavaa, kun vertaa niitä aamukahvikeskusteluun, jossa serbitaustainen nuorimies kertoo setänsä teloituksesta. Perheen edessä ja kolme vuotta virallisen sodan päättymisen jälkeen.

image

Neuvostoaikainen rakentamistapa saattoi olla mitä tahansa ja uuden ajan maalaustaide ei ehkä korista pintaa perinteisten makutottumusten mukaisesti, mutta kyllä ne totta vie silloin logoja osasivat tehdä.

image

Työmaaparakit olivat täälläkin hyvässä käytössä. Tee-se-itse -mallinen aula, vastaanotto lienee paikallaan vielä vuodenkin päästä. Paluumatkalla huomasin Wienin lentäkentällä parakeiosta ja merikonteista tehtyjä varasto-toimistoja. Selvästi rakentamistapa, jota pitää tutkia Kaapelilla ja Suvilahdessakin.

image

Tässä vielä kokoustamista (huomaa hienot leipomon lamput katossa). Taitaa olla Maribor 2012 -organisaation Vladimir, kun puhuu siitä, miten riippumaton kulttuuri voi elää kulttuurivuoden ajan paremmin kuin koskaan.

Aika näyttää.

http://www.pekarna.org/ntnm/?page_id=649〈=en

Kaasukellot kaatosateessa

Stuba Nikula
1.12.2009 klo 11:12

Vapaapäivä Berliinissä kokouksen jälkeen. Siis kaupungille, kahviloihin, kauppoihin, kävelylle tai vaikka muurin jäämiä katselemaan.

Poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen marraskuinen keli kuitenkin loppui kutakuinkin samaan aikaan, kun sain nenäni ulos kokoushuoneesta. Sateen vihmoessa ja puuskaisen tuulen puhallellessa päätin käyttää aikani paremmin ja lähdin tutustumaan Schönebergin kaasukelloon.

image

Kutakuinkin Berliinin Malmia vastaavalla paikalla seisoo jonkin aikaa sitten käytöstä poistettu kaasukello, jonka sisään on puretun teleskooppikoneiston tilalle rakennettu jonkinlainen kiinteä kupolin mutoinen läpinäkyvä tapahtumatila. Sisään en päässyt, joten kotisivujen kuvagalleria saa riittää. http://www.berlin-gasometer.de/

Kello on Suvilahden 1929 rakennetun kellon tapaan teräsrakenteinen, halkaisijaltaan Suvilahden kokoluokkaa, mutta korkeutta tällä kapistuksella on n. 80 metriä eli tuplasti meidän kellomme verran. Sitä kautta tilavuuttakin on kunnioitettavat 160 000 kuutiota. Mittari tosin on paljon rumempi kuin Suvilahden kelloissa.

image

Täälläkin on opittu, että opasteiden koossa ei kannata kitsastella.

image

Vanha tehdasalue (se vähä mitä siitä enää on jäljellä) on ilmeisesti vuokrattu mihin käyttöön sattuu ilman suurempaa visiota. Autotunaamo ja kreikkalaisten pylväiden rakennuspaja olivat varsin komeassa ympäristössä.

image

Itse kelloon oli  viritetty yhdelle sivulle tuossa kokoluokassa mitättömän mutta todellisuudessa varmasti 100m2 kokoinen lediverkko. Voisi olla vaikuttavan näköinen iltasella. En kyllä keksi miksi tuo on sivustalla, joka osoittaa keskustan sijaan paikalliseen  Puistolaan. Tuollaista verkkoa on pohdittu Suvilahdenkin kelloon. Halpoja ovat.

image

Itse kello on jossain minulle vielä vieraassa uusiokäytössä. Tätä varten siihen oli tehty parikin ovea. Juuri näin - jos ei voi piilottaa, niin korostetaan kunnolla. Mitähän paikallinen rakennussuojeluväki ylipäätään kellosta tykkää?

image

Seuraava kuva on ihanista tekijönoikeussyistä linkki flickr.comiin. Jonkun blogissa kerrotaan, että vaivaisella 30 euron hinnalla saa kiivetä 456 askelta kellon huipulle. Jos sattuu paikalle oikeaan aikaan. Ei kehno näkymä. http://www.flickr.com/photos/wiik/3455338825

Poistuessa piti kääntyä vielä takaisin, kun ihmeeksi aurinko päätti esiintyä hetken. Kännykkäkamera ei "aivan" taltioinut valoilmiöitä.

image

Pois kävellessä tuli vastaan plakaatti, jossa kerrotaan jostain kehitysseminaarista, jota logojen perusteella minäkin olen tukemassa. Kiva kiva.

image

Ja illalla löysin paikallisen Zitty-lehden (joka muuten kannattaa aina Berliinissä hankkia käsiinsä) ja sieltä kertomuksen (PDF). Välillä sitä miettii kannattiko lukea pitkä ranska ja lyhyt englanti eikä lainkaan saksaa...

Tyhjiä kummallisuuksia - Tempelhof

Stuba Nikula
27.11.2009 klo 08:54

Trans Europe Hallesin pohjoismaisten keskusten johtajien vertaistukiryhmä kokoontui tällä kertaa Berliinissä (aivan oikein rakkaat alaiseni, olen taas kehittynyt ja kerännyt korvani taakse kaikenlaista palaverirutiineista ja henkilöstöhallinnan knopeista).

Kahden päivän pohdiskelun ja diskuteerauksen jälkeen erkaannuin muista viettääkseni päivän kaupungilla kuljeskellen. Lähdin Ufa Fabrikista kohti Neuköllnin minulle vielä vierasta kaupunginosaa. Osin siksi, että "se oli siellä" ja osin siksi, että matkan varrelle sattui Tempelhofin vastikään suljettu historiallinen lentokenttä.

Puolen tunnin kulkemisen jälkeen alkoi tyhjänä seisova, mutta ikävä kyllä suljettu kiitorata-alue. Kiitoradan reunaa kuljetuani eteen tuli valtava lentokenttärakennus. Kentän kunniakkaasta ja kunniattomastakin historiasta enemmän vaikka wikipediasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tempelhofin_lentokenttä
http://en.wikipedia.org/wiki/Berlin_Tempelhof_Airport

Kenttä on Berliinin yksi suuria tulevia rakennushankkeita, mutta toistaiseksi kukaan ei isostikaan halua kehittää sitä. Takana on mm. jonkinlainen kaupunki vastaan valtio -omistusrakennekuvio, jonka takia kaavoitusvaltaa pitävä kaupunki haluaa savustaa valtion ulos tulevista voitoista. Siis mielenkiintoinen tilanne, jossa erilaiset väliaikaisuudet ja tilapäisyydet pääsevät valloilleen.

Onnekseni jokin filmiryhmä kuvasi pääaulassa ja livahdin sisään. Ei isoja jonoja tässä terminaalissa.

Rakennuksessa toimii kylttejä tutkimalla ainakin kasa kehitysyhtiöitä ja yksi teatteri. Tilaa on kymmenituhansia neliömetrejä, joten seuraavat vuodet näyttävät mitä muuta sinne pesiytyy. Opastettuja kiertokävelyitäkin järjestetään, muttei tietenkään juuri nyt, kun satuin paikalle.

Rakennuksen viertä kävellessä vastaan tuli myös tapahtumakeskus, joka ikävä kyllä oli useamman lukitun oven takana. Jokunen ovi oli aukikin, mutta rappukäytävistä en päässyt pidemmälle.

Rakennus itsessään toi vahvasti mieleen Proran käsittämättömän hotellikompleksin raunion pohjoisessa Itämeren rannalla. Vaikuttavaa tuo totalitarismin tuottama arkkitehtuuri.

Yli kilometrin kävelyn jälkeen päädyin umpikujaan. Saksalaisten osaaminen piikkilangoin vahvistettujen porttien rakentajina ei ole vähentynyt. Ei auttanut kuin kääntyä ympäri ja palata samoja askeleita taaksepäin. Edes paikallisen HKR:n haravointipartio ei antanut kyytiä takaisinpäin.

Pimenevä ilta vei askeleet kohti asuttuja alueita ja mieleen jäi kaivelemaan mitähän Berliinin päättäjät päättävät keksiä tuolla tehdä. Edes oma hetkittäin liiankin kiivas mielikuvitukseni ei riittänyt pohtimaan ratkaisua. Toivottavasti omistuskiista kestää vielä niin kauan, että alueesta kehittyy jotain mielenkiintoista. Berliini on paras mahdollinen tietämäni alusta tällaiselle.

 

 

Eurooppalainen leirikoulu

Anni Sundell
17.11.2009 klo 22:00

Oho, täällä on lämmin! Tämä oli ensimmäinen ajatus astuessani Laznia Nova -kulttuurikeskukseen krakovalaisessa lähiössä. Trans Europe Halles (TEH) -kokous oli juuri alkamassa, mutta ajatukset pyörivät vielä perusasioissa. Takana oli järkyttävän kylmä päivä Varsovan loskaisilla kaduilla sekä kolme tuntia junan odotusta Varsovan vetoisella juna-asemalla, joka oli täysin sekaisin lumimyrskystä.

Oho, täällä on baari! Ja oho, täällä on kirsikkavodkaa, luumuvodkaa ja hunajavodkaa. Olin siis vodkien taivaassa. Oho, täällä saa tupakoida sisällä! Oikeaa vanhan ajan baaritunnelmaa. Baari ilman savua on kuin tehdas ilman savupiippua, sitä ei tunnista baariksi, kuten ei tehdastakaan tunnista tehtaaksi.

Ja täällä on ihmisiä, mutta se ei ollutkaan mikään yllätys. Yli sata persoonaa kahdestakymmenestä maasta ja neljästäkymmenestä kulttuurikeskuksesta. Ketään en ollut tavannut aiemmin, ekakertalainen kun olin.

Kokous - kolme päivää workshoppailua, keskustelua ja sivustakuuntelua. Paljon sekavaa tai täysin käsittämätöntä, mutta juuri siksi niin kiehtovaa. Eurooppalaista kritiikkiä, kaiken vastustamista ja kaiken sallimista. Huutokeskustelua ja viihdyttävää väittelyä. Vanha asetelma hipit vastaan bisnes, mutta hippien pahimpia vastustajia ovatkin nykyään hippien näköiset bisnesnaiset ja -miehet. Ja kaikki olivat kuitenkin kuin yhtä suurta perhettä, kaikkien kanssa pystyi helposti juttelemaan. Ottaisinko tänään kohteekseni rentojen norjalaisten kaljanlipittäjien sijaan vaikkapa söpön ujon brittitytön tai bisneshenkisen latvialaisen? Yhtä helppoa oli olla puhumatta, uppoutua tarkkailijaksi baarin sohvaan.

 

Torstai
Working the net -sessiot: Valitsin neljästä ryhmävaihtoehdosta hyväntuulisen ruotsalaisen vetämän ryhmän, jonka otsikkona oli "TEH Media Network & TEH TV". Slovenialaisen vetämä "Meet the meat / Art flea market" kuulosti myös kiinnostavalta, mutta ryhmä oli peruttu, koska ryhmänvetäjää ei näkynyt. Mediaeksperttien ryhmä koostui 90-prosenttisesti balteista ja skandeista, joten keskustelun sujuvuus oli taattu. Kukin esitteli keskuksensa media-alaan liittyvän toiminnan, ja pohdimme verkostoitumisen mahdollisuuksia. Ryhmän vetäjä oli Tukholman Subtopiasta, jossa on paljon elokuva-alan toimijoita. Yllätyksekseni huomasin, kuinka paljon potentiaalia Kaapelitehtaalla ja Suvilahdessa onkaan: valokuvaajia ja mediataiteilijoita, AV-arkki, lehtien toimituksia, elokuvatuotantoa jne. Muilla ryhmän jäsenillä oli myös omia mediatuotantoja. No heh, onhan meilläkin pari omaa tuotantoa: ylläpidän koko ajan kaksia nettisivuja! Hehkutin myös Suvilahden graffitiaidan webcamia. Mediayhteistyö tiivistyy helpoiten juuri netissä. Konkreettinen esimerkki on juuri valmistunut TEH TV -sivusto, jolle kerätään YouTubesta TEH-keskusten videomateriaalia. Ehdotin sensuroimatonta materiaalivirtaa, joka sisältäisi myös kaiken mahdollisen fanimateriaalin. Noin puolet vastustivat ehdotusta, tietenkin, eurooppalaiseen tyyliin.   

Perjantai
Changing Room Training Day: Pysyttelin media-aihepiirissä, valitsin workshopin "Learn, Use, Create, Share", jossa testattiin uutta nettipalvelua. Changing Room -projekti tähtää kulttuuritoimijoiden kansainväliseen liikkuvuuteen. Olin todella vaikuttunut, kun kuulin että nettisivuille on tulossa oma wikipedia-osio, johon kerätään tietoa eri maista. Lisäksi palvelusta on tulossa yhteydenpitoväline kulttuuritoimijoille. Meidän oli tarkoitus testata kumpaakin nettisivujen osa-aluetta. Mutta aluksi tuskailimme pari tuntia järkyttävän hitaan nettiyhteyden kanssa. Olin jo aiemmin baarissa havainnut, että Kaapelitehtaan sivujen avautuminen kesti ainakin puoli minuuttia. Järkyttävää, olemmeko siis ollenkaan olemassa Etelä-Puolasta katsottuna? Säätöjen jälkeen harjoittelimme ensin oikealla Wikipedialla, jonka jälkeen aloimme lisätä TEH-wikipediaan tietoa esim. taideapurahoista ja nähtävyyksistä. Sinne tuli tehtyä myös linkki Valkeakosken sivuille. Loistoesimerkki eurooppalaisesta paperitehdaskaupunkimiljööstä! Tuntui hienolta olla tekemässä omaa wikipediaa, jonka sisältö määräytyy sen mukaan, mitä sinne itse halutaan.

Lauantai
General Assembly: Yleisistuntoon sai osallistua kustakin keskuksesta vain yksi delegaatti, joten hengasin Laznia Novassa sivustakuuntelijan, baarikärpäsen, ja "non-delegaatin" roolissa. Viimeksi mainituille oli omaa ohjelmaa, saimme osallistua Sibelius-akatemian opiskelijoiden Changing Room -projektiin liittyvään haastattelututkimukseen. Keskustelimme ryhmähaastattelussa liikkuvuudesta TEH:n sisällä. Ensimmäiseen kysymykseen "mitä liikkuvuus merkitsee?", vastaukseni lähtivät tasolta "jos ei liiku, on kuollut...". Mutta onneksi paikalla oli myös pysäyttävän viisaita puhunut baskeripäinen italialaisfilosofi. Parhaat vastaukset tulivat mieleen vasta myöhemmin baarissa, onneksi ne sai lisättyä haastatteluaineistoon vielä jälkeen päin.   

Vähän väliä kokouksessa tuntui oudon tutulta - ihan kuin olisi palannut kouluun. Kivempaan kouluun, eurooppalaiseen aikuisten leirikouluun, jossa vierekkäisten patjojen sijaan nukuttiin omissa hotellihuoneissa. Uusia kavereita sai helpommin kuin oikeassa koulussa, ja kaikki välitunnit, lounastauot ja illat menivät rattoisasti savuisessa baarissa.

Nowa Hutan suljettu osasto

Stuba Nikula
27.10.2009 klo 22:00

Trans Europe Hallesin syys- ja kevätkokoukset ovat aina aika haipakkaa. Järjestön johtokuntaan saakka eksyneelle luvassa on neljä päivää intensiivistä kokoustamista ja rupattelua - tällä kertaa Krakovan Laznia Nova -teatterissa. Osin EU-rahoitteinen 27 maahan ulottuva verkosto, jolla onnettomuudekseen on neljännesmiljoonan EU-projekti käynnissä ei ole hallinnoltaan aivan yksinkertainen kokonaisuus. Löysät otettiin pois jo keskiviikkona kahdeksan tunnin kokouksella. Kuudella eri tavalla murteinen englanti on uuvuttavaa kuunneltavaa.

Torstaiaamupäivät on kokouksissa aina omaa aikaa, kun varsinainen istuminen alkaa vasta puolen päivän jälkeen. Krakova on ehdottomasti yksi maailman parhaiten maleksittavista kaupungeista. Aamupäivä ei vain otollisin hetki siihen hommaan. Niinpä lähdin tutustumaan Krakovan itäpuolella sijaitsevaan (surullisen)kuuluisaan Nowa Hutaan.

Kokouspaikka on alueen vanhan osan keskellä ja aluetta google mapsilla tutkiessa silmään iski valtava teollisuusalue. Ja tästähän koko alueessa on kyse. Stalin päätti lahjoittaa Puolan kansalle terästehtaan (1000km päähän lähimmästä teräsmalmiesiintymästä). Alueen työläisiä varten rakennettiin uusi kaupunki. Nowa Huta edustaa 1950-luvun renesanssiarkkitehtuuria parhaimmillaan. Petralzkan ja Lasnamäen tyyppinen alue, mutta koska vanha osa on rakennettu ennen elementtien keksimistä, on kyseessä ihan oikeasti arkkitehtuurisestikin kiinnostava kokonaisuus.

image
Google Maps

Karttapalvelu näytti, että alueen itäpuolella on jotain merkillistä. Aluksi luulin, että kyseessä on junavarikko, koska raidetta piisasi kiitettävästi - kiinnostavaa jo sinällään. Lähemmäs zoomatessa tajusin, että tuohan on tehdas. Sinne siis.

image

Spåra pysähtyi lupaavasti asemalle nimeltä Kombinat. Märästä lumisateesta huolimatta tajusi heti, että nyt ollaan pelipaikoilla. Valtavat porttirakennukset ja portit. Siis sisään.

Kukaan ei kysellyt mitään, joten arvoin (myöhemmin osoittautuen onnekkaasti) tien, jota pitkin aloin eksymään alueelle. Niin kuin usein vanhoilla teollisuusalueilla tämänkin oli selvästi suunnitellut joku. Joku, jolle alue merkitsi muutakin kuin paikkaa asemoida aaltopeltiä ja ontelolaattaa mahdollisimman tiiviisti. Vanhat puut reunustivat pitkää suoraa tietä ja jalkakäytävät oli aurattu. Alue huokui samaan aikaan kunniakasta historiaa ja tekemisen meininkiä.

Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen ympärille alkoi kertyä teollisuusrakennusta toisen perään. Mutkan takaa vastaan tuli rivi kaasukelloja. Tässä vaiheessa tajusin, että loogisesti keskelle aluetta oli rakennettu tehtaan voimalaitosalue. Kutakuinkin Punavuoren kokoinen maa-alue, jolle oli sijoiteltu kaasutehdas ja hiilivoimala ja luultavasti paljon muutakin.

image

Kaasukellot olivat selvästi vielä toiminnassa ja Suvilahden kelloja uudempia. Kunnioitusta herättävä rivi yhtä kaikki. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.

image

Tässä tienristeyksessä tekemisen koko ja meno alkoi aueta. Olo oli kuin tunnelissa, kun putkinippuja kulki neljässä metrissä ristiin rastiin ja välillä kuului pihahduksia tai kolinaa. Ja kohta aukesikin näkymä seuraavalle yksikölle.

image

Jos ruosteesta, likaisesta lasista ja putkesta voi vahingossa tehdä jotain komeaa - jopa kaunista, niin tässä alkaa olla hyvä esimerkki. Vailla pienintäkään käsitystä siitä, mistä tässä on kyse ja ketään joltan kysyä (onneksi, opin myöhemmin) jatkoin eteenpäin pitkin tehtaan sivua.

image

Kolina ja sihinä voimistuivat ja nyt jossain päästettiin ylipaine pois kattilasta. Huumaava suhahdus ja ujellus saattelivat minut (edelleen ihmisitä täysin aution) alueen seuraavalle etapille.

image

Edessä oli nyt kaksi yli satametristä savupiippua ja kilometrin verran lisää ilmassa kulkevien putkien kattamaa ja erilaisten laitosten reunustamaa tietä. Kello kuitenkin kertoi, että oli aika u-käännöksen kohti kokousta. Pohdin takaisin kävellessäni, että pitääpä tulla ajan kanssa uudestaan vaikka sunnuntaina ennen paluulentoa.

Laznia Novassa sain käteeni esitteen Nowa Hutasta. Tehtaasta kerrottiin, että sen maa-ala on 1000 hehtaaria ja nykyinen 10 000 hengen työntekijäjoukko on enää neljännes 60-luvun parhaista päivistä.

Siis pienen kansallispuiston kokoinen läntti, jossa on parhaimmillaan ollut töissä saman verran ihmisiä kuin Raumalla on asukkaita.

Vouhotin paikasta krakovalaiselle isännällemme, joka katsoi minua hetken pää kallellaan ja kysyi miten olin päässyt alueelle. Kerroin kävelleeni enempää keltään kysymättä. Tähän Bartosh totesi, ettei hän ole koskaan uskaltanut suljetulle tehdasalueelle. Hänkin oli kuullut tarinoita paikan absurdiudesta, mutta yhtä lailla siitä, miten sinne tunkeutujia on pidätetty, heitetty putkaan ja sakotettu.

Stuba Nikula

 

Lentokenttiä ja kulttuurikeskuksia

Raine Heikkinen
13.10.2009 klo 09:49

Syys-lokakuun taitteessa lähdimme katsastamaan eurooppalaisia kulttuurikeskuksia Trans Europe Halles -verkostosta. Kunnianhimoisena tavoitteenamme oli suorittaa kolme kaupunkia Ranskassa ja Espanjassa vain viiden päivän sisään. Ensi töiksemme suuntasimme kulkumme kohti Bordeaux'ta ja sikäläistä teatterikompleksia TNT:tä.

Bordeaux 29.9.2009

Bordeaux on erittäin viehättävä ranskalainen kaupunki, varsinkin vanha kaupunki kapeine yksisuuntaisine katuineen. Keskustaan on rakennettu viisi vuotta sitten kattava raitiovaunuverkosto ja se ulottuu myös TNT-kulttuurikeskukseen. Keskuksen johtaja Éric Chevance tuli noutamaan meidät autolla hotellilta ja pääsimme tutustumaan raitiovaunuihin vasta myöhemmin iltapäivällä.

TNT paljastui viehättäväksi pienimuotoiseksi kulttuuria ja paikallisia ihmisiä yhteen kokoavaksi voimaksi hieman keskustan ulkopuolella. TNT on vanha kenkätehdas. Lähin vertailukohtamme lienee Korjaamo tai esimerkiksi Zodiak, jolla olisi oma ravintola ja residenssitoimintaa. TNT:n toimintaan kuuluu teatteri- ja tanssiesitysten lisäksi pienet konsertit ja ulkomaisten artistien kanssa toteutetut lähialueprojektit, joiden ensisijainen tarkoitus on tuoda ympäristön asukkaat osaksi yhteistä tekemistä ja luovaa prosessia. Tätä varten taiteilijat toteuttavat ympäristössä erilaisia tapahtumia, joiden keskustilana TNT toimii. Lisäksi keskus ylläpitää muun muassa siirtolapuutarhat mieleen tuovaa sosiaalisten palveluiden puutarhaa. Residenssitoimintaa varten tiloihin kuuluvat isohkot asuntolatilat ja tätä varten yksi palkattu henkilö huolehtimaan ruokahuollosta ja taiteilijoiden hyvinvoinnista. Esitystilojen yhteydessä päärakennuksessa on myös baari, kattavat takahuonetilat ja tekniset tuotantotilat.

Henkilökuntaa on suhteellisen paljon, mutta tämä johtuu palvelun kokonaisvaltaisuudesta, joka koon lisäksi lienee suurin ero Kaapeliin nähden. Hallinnolliset ongelmakohdat olivat pääasiassa taistelua aluehallinnon päätöksenteon kanssa ja rahanjakoa usealla tasolla. Tunnelma keskuksessa on erittäin lämminhenkinen ja yhdessä tekemisen ilo on käsin kosketeltava. Ranskalainen vieraanvaraisuus korostuu residenssitoiminnan yhteydessä. Pääsimme nauttimaan siitä pitkähkön lounaan merkeissä.

image

Marseille 30.9.2009

Pikaisen keskustakierroksen jälkeen suuntasimme askeleemme kohti rautatieasemaa. Kuuden tunnin junamatkan jälkeen saavuimme Marseille'hin Ranskan etelärannikolle. Taksissa törmäsimme joko rehelliseen tai laiskaan taksikuskiin. Hän nimittäin nousi autosta ulos heti osoitteen kuultuaan ja näytti meille, että tuollahan se teidän hotelli on, ”kävelette aseman pitkät portaat alas ja siellähän hotelli melkein näkyy”. Niinhän me sitten hämmentyneinä teimme.

Satamakaupungissa kohteenamme oli La Friche La Belle de Mai, joka paljastui nopeasti hyvin kaapelitehdasmaiseksi rakennuskokonaisuudeksi (itse asiassa Kaapelin ja Suvilahden hybridi lienee lähempänä todellisuutta). Useita rakennuksia vanhassa tupakkatehtaassa, mukaan lukien valtava parkkihalli, käsittävä alue vaikutti heti kättelyssä harvinaisen mielenkiintoiselta.

image

image

Alueelle on kaksi sisäänkäyntiä, joista eteläisestä tultaessa törmätään tyylikkäästi toteutettuun konteista rakennettuun inforakennukseen. Muutoinkin alueella on hyödynnetty erinomaisesti parakkeja ja kontteja lisätilan saamiseksi pääasiassa hallinnollisia toimintoja varten jolloin muut rakennukset on pystytty pyhittämään puhtaasti sisällöllistä toimintaa varten.

La Frichen hallinto eroaa Kaapelista selvästi, ollen organisoitu ensisijaisesti taiteellisista lähtökohdista. Alkuperäinen toimiva taho on siis ollut puhtaasti sisältölähtöinen. Vasta nyt, Marseillen kulttuuripääkaupunkivuoden lähestyessä, on hallinnollinen toiminta jakautumassa kahtia. Tavoitteena heillä on saada sisällöllinen ja kiinteistöhallinnollinen toiminta eriytettyä, jotta kumpikin kykenisi keskittymään puhtaammin omaan erikoisosaamiseensa, ja samalla poistaa sisällölliseltä toiminnalta hallinnollinen rasite. Luonnollisestikaan tällainen tilanne ei ole helpoimmasta päästä toteuttaa nopeasti. Haasteita kuvausten perusteella on vielä voitettavana. Lopputilassa kiinteistöhallinto olisi verrattavissa omaan toimintaamme ja sisältöpuoli toimisi pääkäyttäjänä. Tilanvuokrauksen hallinnointiin tämä aiheuttaa varmasti hankalia tilanteita, varsinkin kun nykyisiä resursseja on hyödynnetty joissain kohdin varsin erikoisella tavalla. Eräs halli on luovutettu määräämättömäksi ajaksi yhden taiteilijan työtilaksi ja kyseessä ei suinkaan ole mikään pieni ateljee vaan 200-300 neliöinen halli. Toisaalta kiinteistöön kuuluu myös 2000 hengen tapahtumatila, jonka keskelle on rakennettu 400 hengen katsomolla varustettu kiinteä teatteritila. Tilan optimaalinen käyttö on näin melko tehokkaasti torpattu. Alueella toimii yksi ravintola, jolla on etumyyntioikeus tapahtumatiloihin. Valitettavasti ravintoloitsijan kanssa ei ole sopimusta vakituisista aukioloajoista tai edes pakkoa osallistua tuotantojen toteutuksiin. Kaiken kaikkiaan tapahtumahallinta vaikutti jossain määrin sekavalta, samoin sopimispolitiikka. Nimellisesti tällainen vapaaehtoisuuteen perustuva toiminnanohjaus kuulostaa hienolta, mutta epäilen keikkojen istuttamista kalenteriin erittäin työlääksi ja vaikeaksi.

image

La Frichen etu on tilojen innovatiivinen käyttö, ympäristön rönsyilevä iloluontoisuus ja toimiminen naapuruston kanssa yhteistyössä, hieman samaan tapaan kuin TNT:ssäkin. Alueeseen kuuluu lasten päiväkerhotoimintaa ja sosiaalisia asuintiloja. Lisäksi residenssitoiminta on täälläkin varsin kattavaa vaikkakaan ei yhtä kotoisaa kuin Bordeaux’ssa. Työntekijöiden määrästä on hieman vaikea sanoa suoraan, sillä erilaisten toimijoiden tahoilta yksi jos toinenkin tuntui työskentelevän perushallinnon puolesta, mutta samalla kuitenkin ajaen omaa asiaansa. Kulttuurikeskuksen tiedottaja Odile Thiéry ja hänen assistenttinsa Yanna Maudet toimivat meidän oppaina yhden iltapäivän ajan. Véronique Bovy esitteli meille erään gallerian näyttelyä. Vuokralaiskanta on hämmästyttävän samanlaista kuin Kaapelilla, on radiota, kuvataiteilijoita, teatteria, tanssia ym.

Marseille jäi kaupungin osalta pääosin yhteen kahvikuppiin satamassa, sillä aikataulujen tiukkuuden vuoksi jouduimme jälleen suuntaamaan ensin juna-asemalle, jossa koimmekin muutaman surkuhupaisan kommelluksen. Päätimme nimittäin jo päivällä, että matkustamme junalla Marseillen lentokentän läheisyyteen välttääksemme mahdollisia iltapäiväruuhkia moottoritiellä. Kävimme asemalla kysymässä etukäteen mistä ja minne ostamme liput. Meitä opasti kohtelias virkailija. Iltapäivällä sitten saavuimme asemalle matkalaukkuinemme ja ostimme liput. Ihmettelimme sitten miltä raiteelta se juna lähtee. Kysyimme asiaa läheiseltä virkailijalta ja hän vastasi, ettei mitään junaa mene lentokentälle. Luonnollisesti väitimme vastaan ja näytimme liput. Hän vastasi vain, että kumpi täällä on oikein töissä, sinä vai minä? Päädyimme sitten bussikyydillä lentokentälle sinä hikisenä iltapäivänä kohdaten kuitenkin vielä algerialaisen hyökyaallon saapuessamme määrän päähämme (tässä kohtaa kyynärpäätaktiikkaa oli jo pakko hyödyntää). Lopulta pääsimme kuitenkin lentokoneeseen nokka kohden Barcelonaa.

Barcelona 1.10.2009

Espanjan puolelle olimme suunnitelleet ensin äärimmäisen tiukkaa aikataulua autovuokrineen, mutta järjen vihdoin astuttua peliin kevensimme hieman tahtia. Barcassa primäärikohteita oli kaksi. Ensimmäisenä kävimme Ateneu Popularissa 9 Barriossa pohjoisessa sijaitsevassa lähiössä. Yrityksistämme huolimatta emme olleet saaneet kontaktia keskuksen toimijoihin, päätimme vain tupsahtaa paikalle. Keskus oli mielenkiintoinen yhdistelmä makasiineja ja sirkustelttaa. Löysimme paikalta ravintolan, jonne oli mukavasti tehty seinälle paikan organisaatiokaavio. Koska emme tavoittaneet hallinnosta vastaavia tahoja, päätimme suunnata seuraavaan kohteeseen.

image

Kaupungin modernimmasta osasta rannalta löysimme Port Forum -keskuksen, jonka megalomaaninen kokoluokka hämmästytti välittömästi. Alueeseen kuului valtavan kokoinen ulkoilma-alue suuria tapahtumia ja messuja varten (helposti puolenmiljoonan ihmisen alue), valtaisa messukeskus, erillinen kulttuurikeskus ja olympiastadion. Pelkästään tapahtumien huoltoalueen koko oli pöyristyttävä satoine bajamajoineen! Alueen rakennusten katot on täytetty aurinkopaneeleilla ja kaikkea teknistä toteutusta varten on rakennettu käytäviä, sähkö- ja vesilinjoja ja käytännössä kaikkea mitä isojen ulkoilmatapahtumien tekemiseen voi kuvitella tarvitsevansa. Isoista tapahtumista saimme viikonlopun ajan esimerkkiä, kun Red Bull Air Race järjestettiin Barcelonan rannikolla ja kyseinen Port Forum oli tapahtuman pääareena. Lievästi masentava oli tosiasia, että alue sijaitsi keskellä business-keskustaa, jossa ei työajan ulkopuolella oikeastaan koskaan ole ketään. Suuri tyhjä alue on hieman painostava ja ehkä tällaisessa miljoonakaupungissa tilan väärinkäyttöä. Ymmärrettävää toki on, että jos haluaa ison tapahtuma-alueen, joutuu sen eteen tekemään kompromisseja, mutta ainakin itse toivoisin maan käytölle muuta kuin kokonaisen kaupunginosan autioittamista.

image

Onneksi kaupungin keskustaa ei ole aktiivisesti yritetty siistiä, vaan kulttuuri kukkii ja ihmisillä on miellyttävää viettää aikaa vaikkapa uudessa nykytaiteen museossa joka on muotoutunut kohtaamispaikaksi varsinkin kun yliopiston läheisyys tuo mukavan määrän nuorisoa alueella. Kun keskukset oli kaikki kierretty, ehdimme käydä käsiksi myös paikalliseen ruoka-, juoma- ja vähittäiskauppakulttuuriin sekä arkkitehtuurin luomaan atmosfääriin. Mainitsemisen arvoisia paikkoja ovat ainakin Fundacio Joan Miro, Montjüic-vuori, La Barceloneta rantoineen ja sambakarnevaaleineen, Gaudin luoma Parc Güel, Barcelonan tunnusmerkki La Sagrada Famiglia, Barri Gotic jänisaterioineen, La Ramblas ihmisvilinöineen sekä mielenosoituksineen ja kaiken huipennukseksi kaikkialle levittäytynyt loputon lentonäytös jota ei vain voinut välttää kyseisenä viikonloppuna.

Lentokone- ja kenttäteemaa jatkoin yksikseni vielä paluumatkalla, kun ensimmäisen lennon jälkeen Barcelonasta Pariisiin pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä ranskalaisen poliisin tehokasta toimintaa terrorismin ehkäisytilanteissa heidän sulkiessaan Charles De Gaulle -kentän D-terminaalin pommiuhan vuoksi. Poliisit eivät puhuneet englantia laisinkaan! Yhden ylimääräisen hotelliyön perään vielä viimeinen lento Helsinkiin. Kun sain vielä matkatavarani tältä reissulta pari konetta myöhäisemmällä lennolla, oli vihdoin aika päättää tämä kulttuurin ja kulttuurikeskusten suurkierros.

Jutta Ahtola
Raine Heikkinen

Sivut