Ajankohtaista

Ei mikään uppoava laiva

Anni Sundell
19.5.2010 klo 09:43

Trans Europe Hallesin (TEH) kevätkokous järjestettiin tällä kertaa Budan rantaan ankkuroidussa A38-laivassa. Tunnelma oli hieno - olimme kirjaimellisesti samassa veneessä. Ja se ei todellakaan ollut mikään uppoava laiva. Ihan tyyni ei Tonava ollut, välillä laivamme keinahteli hieman. Heti kokouksen kärkeen kuulimme viimeisimmät käänteet Nürnbergin kaupungin suunnitelmissa sulkea paikallinen TEH-keskus Z-Bau ja purkaa rakennus (sympaattinen z:n muotoinen, ks. kuva). Sulkeminen ei tapahdukaan heti, vaan kaupunki on päättänyt ottaa päätöksessään jatkoaikaa heinäkuulle. Kiitos kuuluu mm. Facebookin tukiryhmille ja TEH-keskusten johtajien lähettämille kirjeille. Jos osaa saksaa, voi tukensa osoittaa netissä

image

image
Laivan seinillä oli lehtileikkeitä ja kirjeitä. Stuban kirje oikeassa alakulmassa.

Torstai - Viva los centros culturales indipendientes!

Osallistuin valinnaisista Working the net -sessioista "Independent Cultural Centres in Spain" -keskusteluryhmään. Valinta saattaa tuntua yllättävältä, mutta olen oikeasti ihmetellyt miksi TEH-verkoston kartalla on reikä Espanjan kohdalla. Isossa maassa ei ole yhtäkään keskusta, kun Suomessakin on jo kolme. Vielä vuosi sitten Barcelonan Ateneu Popular kuului verkostoon, mutta he erosivat syksyllä. Eikö espanjalaisia kiinnosta verkostot? Vai onko heillä jo liikaakiin verkostoja omasta takaa? Keskustelun vetäjä José Luis Rodriguez oli kartoittanut tilannetta. Espanjassa on lukuisia itsenäisiä kulttuurikeskuksia, joiden kontaktoinnin (120 keskusta) José on aloittamassa. Tavoitteena on ensin perustaa Espanjan tai mahdollisesti Iberian niemimaan kattava verkosto. Sen jälkeen voi houkutella espanjalaisia mukaan kansainvälisiin verkostoihin. Mutta vanhoista teollisuusrakennuksista koostuva TEH-verkosto ei ehkä olekaan se oikea verkosto, sillä Espanja ei ole Suomen kaltainen tehtaiden luvattu maa. Josén mukaan ei juurikaan ole tyhjentyviä tehtaita, joita voisi ottaa kulttuurikäyttöön. Mutta onneksi on José, joka levittää TEH-ilosanomaa Espanjaan. Projektilla on omat nettisivut www.culturaindependiente.com.

Perjantai - Ei workshoppailua (eikä shoppailua)

Aamulla saapuessani laivalle kuulin, että koko päivän kestävä työpaja "Broadening Promotion - Broadening Audience" oli peruuntunut. Pettyneet viestintäihmiset kokoontuivat laivan aurinkoiselle kannelle, mikä ei tuntunut ollenkaan vastenmieliseltä. Mutta hieman tylsältä perushengailulta. Yritimme saada aikaan yhteistä keskustelua työpajan aihepiiristä. Hiljaisesta puheesta pöydän toisella puolella ei oikein saanut mitään selvää, joten keskityin juttelemaan vieressä istuvien saksankielisen kulttuurin edustajien kanssa. Berliiniläisten totaalinen Facebook-vastaisuus yllätti, ilmeisesti kukaan UfaFabrikin henkilökunnasta ei ole Fb:ssä. Saksassa on muuallakin vallalla tämä vastustusaate. (Juuri kun olin saanut perusteltua itselleni Facebookin tärkeyden työni kannalta, ja pari päivää aiemmin jopa liityttyä yhteisöön, vastustavia kommentteja en juuri nyt halunnut kuulla... vaikka pidänkin asenteesta.) Wieniläiset olivat vapaamielisempiä, heillä on jokaiselle taiteenlajille oma Fb-fanisivunsa. Yritimme sitkeästi puhua aiheista sähköposti vs. Facebook lounaaseen saakka.

image

Illalla oli "ruin pub tour" pääsimme tutustumaan Pestin puoleiseen baarielämään. Hienoa, laivahöperyys alkoi jo iskeä, kun torstaina myös iltaohjelma oli ollut laivalla (näimme kolme indierock-bändiä, norjalaisen AE:n, romanialaisen The Amsterdamsin ja kanadalaisen Wolf Paraden, jotka kaikki kuulostivat melkein samalta!).

image
Rauniopubit olivat valtavan kokoisia (kymmeniä huoneita) ja visuaalisesti vaikuttavia. Ensimmäisessä paikassa teemana olivat kalat.

image
Ja toisessa viidakko.

image
Kolmannen baarin sisäpihalla oli hieno kattoviritys.

Lauantai -  Sekoitus kaikkea

Aamupäivä oli omistettu TEH:in Changing Room- projektin esittelylle. Kulttuuritoimijoiden liikkuvuutta edistävään projektiin kuuluu mm. TEH:in sisäistä henkilövaihtoa ja johtajakoulutusta, nettipalveluja sekä Sibelius-Akatemian tekemä tutkimus. Osaa nettijutuista testailtiin jo viime syksynä Puolassa, jatkoimme testaillua. Monissa kohdissa on vielä paranneltavaa, kuten Matchmaker-palveluun kirjautumisessa, joka tapahtuu Facebookin kautta (yksi syy myös saksalaisille liittyä!).

Iltapäivän General Assembly -yleiskokouksessa otettiin uusia jäseniä vastaan, TEH-joukkoon liittyi ruotsalainen Not Quite. Olisikohan tässä TEH-keskuksista pienin? Taiteilijoiden ja käsityöläisten yhteisö, joka sijaitsee 375 asukkaan Fengersforsissa (jota kukaan ei osannut lausua oikein) Åmålin (så jävla cool!) kunnassa.

Illalla laivan ohjelmassa oli unkarilaista musiikkia. Jännää, ainoa unkarilainen bändi jonka tiesin oli varmaankin Juhlaviikoilla käynyt itäistä kansanmusiikkia biitteihin sekoittanut Mitsoura (jolla on ehkä kummallisin helium-lauluääni ikinä). Illan pääbändin Kishúgin (Szalóki Ágin ja Borlai Gergőn uusi bändi, jaahas miten kiinnostavaa, ilmeisesti paikallisia legendoja) nähtyäni tiesin että se oli se Unkarin musajuttu. Sekoittaminen isolla s:llä. (Kitarasooloilu, tanssibiitit ja mustalaislaulu vielä menisivät yhteen, mutta ranskalaiset laulut olisi voinut jättää pois... Eivät vain sopineet mihinkään.) Onneksi tanssit jatkuivat myöhemmin backstagella, jossa meillä oli ihan omat dj:t!

Myös nuoriso viihtyi lauantai-iltana A38:ssa, tai ainakin sen läheisyydessä pussikaljalla.

image

 

INDUSTRIEKULTUR OVERDOSE

Stuba Nikula
10.5.2010 klo 08:08

Mitä saadaan, jos asetellaan n. kahdeksan Tamperetta ja kaikki Suomen maastakaivettavat luonnonvarat suunnilleen Ahvenanmaan kokoiselle maa-alueelle? Ruhrin teollisuusalue.

Ja mitä saadaan, kun iso osa alueen tehtaista pysäytetään? Teollisuusperinteen ulkonäyttely, jonka koolla ei ole äärtä eikä laitaa.

Saksan kansa on tuotteistanut alueen nähtävyydet aika napakasti yhden portaalin alle ja alueen visitor center Essenissä sijaitsevassa Unescon suojelulistalle nostetussa terästehtaassa palvelee koko alueen nähtävyyksiä.

Ja niin, nythän Ruhr on myös Euroopan kulttuurikaupunki. Alunperin tittelin sai Essen, mutta luova kansa laajensi tittelin käsittämään koko maakuntaa. EU nikotteli vastaan, mutta ilmeisesti alueen sopuisuus olisi ollut vaakalaudalla, jos yksi kaupunki olisi saanut kaiken huomion.

En matkustanut paikan päälle varsinaisen kulttuuritarjonnan perässä. En myöskään ikinä saanut selville mitä tarjontaa olisi juuri nyt ollut tarjolla. Sen verran sekava on projektin kotisivusto. Poikkesin alueelle puoleksitoista vuorokaudeksi matkalla Budapestiin kokoustamaan. Tavoitteena oli käydä kahdessa käytöstä poistetussa kaasukellossa.

Tavoite täyttyi, kuten www.suvilahti.fi:n kaasukellolistauksesta voi lukea. Kuvat sen sijaan eivät. Erilaiset masiinat, masuunat, louhokset, hihnat ja rauniot olivat sen kokoisia, että ilman helikopteria ei ole mitään asiaa paikan päälle vain kuvaamaan. Hyviä kuvia kannattaakin katsella vaikka Flickr.comista.

Kaasukelloihin pääsemisen aikataulut estivät minua kiertämästä edes ilmaisen Ruhr-logolla varustetun pyyhkeen saamiseen vaadittua 15 kohdetta, mutta jo tällä näkymällä alkoi tulla mitta täyteen. On se siunaus, että Kaapelitehdas ja Suvilahti sijaitsevat järkevällä paikalla. Ruhrin laitokset ovat juurikin sen verran laitamilla, että valtaosa on vain museoina. Elämää, toimintaa tai työntekoa ei näe juuri missään. Jokin "luovan suunnittelun hautomo" Essenissä on, mutta auki jäi luoko siellä kukaan mitään. Tämän takia kai me olemme Trans Europe Hallesin ja Ruhrin alueen kohteet European Route of Industiral Heritagen jäseniä.

Tehtaidenpihoja kierrellessä vahvistui taasen vanha ajatukseni palauttaa tehtaiden soundtrack jollain lailla. Ilman pihinää, kuminaa ja pauketta vaikutelma oli auttamatta vajaa. Eipä ollut alueiden suunnittelijatkaan tätä keksineet, sillä missään ei ollut esim. tolppaa, jonka nappia painamassa olisi saanut silmillä todistetun tueksi 30 sekuntia autenttista äänimaisemaa.

Noin 300 kilometriä autobahnia Nissan Micralla oli kuitenkin suosittelemisen arvoinen kokemus. Ilman GPS:ää, Googlea, wikipediaa ja nettikelpoista kännykkää ei tosin kannata kokeilla. On se vaan suuremmoisen hämmästyttävää, miten helppoa asioiden löytäminen ja niiden luokse liikkuminen on. Ja se, että Saksassa jokaikinen langaton verkko on suljettu, suojattu, piilotettu tai muutoin salainen. Seppo Räty ei ollut aivan väärässä.

image
Vollvereinin tehtaan "hiilinielu". Palikoiden kokoluokka alkaa avautua. Merikaapelihalli olisi täällä henkilökunnan taukotila.

image
Kahvia ja olutta saa saksassa kaikkialla. Tässä Vollvereinin aulassa. Takana tehtaan pannuja ja hihnoja.

image
Myös remontissa oleva parkkihalli on kulttuuria. Sopi tunnelmaan.

image
Oberhausenin kaasukellon uusi ulkoporras ei ollut ihan pieni. Vaan eipä mikään muukaan tuossa laitoksessa.

image
Yllättävä taidekohtaaminen Hansa Kokereissa. Eksyin tänne vahingossa kulkiessani tahallaan opasteita vastaan ovien aukeamista kokeillen. Nämä kaakelit ovat nähneet nokisia naamoja.

image
Koko route oli opastettu aika hyvin. Paikanpäällä oli aina samanlaiset pömpelit odottamassa ja niissä tietoa kohteesta, reitistä ja erilaisista teemareiteistä, kuten luonto tehdasalueille, hiili, teräs jne.

image
Tätä näkymää riitti pikkunälkään. Ruosteiseen putkeen ja pannuihin alkoi hiljalleen turtua. Tämä on Duisburgista. Vieressä kaasukello, josta on tehty sukelluspaikka.

Moskova, vanhojen tehtaiden taivas

Anni Sundell
4.5.2010 klo 14:14

Sain kutsun levittämään Kaapelipropagandaa powerpointin muodossa seminaariin Moskovaan. Sipulikaupunki paljastui vanhojen tehtaiden metropoliksi. Moskovan keskusta-alueesta noin 15 % on teollisuusaluetta, kun niiden osuus Euroopassa on keskimäärin 1-1,5 %. Tämän tiedon sain suomalaisvoimin tehdystä, Moskovan ja Pietarin uusia kulttuurikeskuksia käsittelevästä selvityksestä, joka esiteltiin samassa seminaarissa. Nyt kun kaupunki on päättänyt siirtää kaiken teollisuuden kaupunkia ympäröivän kehätien ulkopuolelle, keskustan tehtaat vapautuvat muuhun käyttöön.

Pääsimme tutustumaan tehtaisiin perustettuihin kulttuurikeskuksiin, joita paikalliset kutsuvat klustereiksi. Moskovassa vaikuttaa olevan klusterivillitys, kaikki mitä voi sanoa klusteriksi on hienoa. Yhden päivän aikana kiersimme 5 klusteria. Ensimmäinen kohteemme oli vanha suklaatehdas, joka oli klustereista kaunein. Erityisen hienoja olivat rakennuksista toiseen johtavat sillat, ja niitä oli monta! (Kaapelin oma Huokausten silta alkoi vaikuttaa jotenkin yksinäiseltä.) Oppaamme kertoi, että tehdas oli viime aikoina muuttunut strippiklubien keskittymäksi. Harmi.

image

image

image

Tehtaan viereen rakennettiin uutta designkoulua, johon kuuluu kahvila/baari ja hieno kattoterassi joki- ja kirkkonäkymin. Paikka näytti rakennustyömaalta, mutta se on avautumassa parin kuukauden päästä. Moskovalainen optimismi on todella ihailtavaa!

image

image

Seuraava kohteemme oli Vinzavod, vanha viinitehdas, joka on klustereista suurin ja mahtavin, ainakin maineeltaan. Kuulemma taide- ja designväen kohtauspaikka, jonka kaikki Moskovan taksikuskit jo tietävät. Alueella on 13 nimekästä galleriaa, ja Vinzavod on aktiivisesti mukana Moskovan biennaalissa. Ulkona oli rento graffitimeininki ja opasteet olivat hienoja. 

image

image

image

Mutta voi ei, tämähän näyttää sisältä ihan kauppakeskukselta...

image

Kellarin pimeissä sokkeloissa oli kuitenkin todella hieno Fellinin leffoista tehty installaatio, joka oli matkan parasta taideantia.

image

Läheltä löytyy toinen klusteri, Artplay. Kuvat kertovat, että vanhassa painemittaritehtaassa on vielä paljon tehtävää.

image

image

image

Tehtaan vanhasta interiööristä on vielä jotain jäljellä, ja onneksi se aiotaan säilyttää.

image

Työmaan keskeltä löytyi yksi galleria. Esillä oli valokuvaa, joka näytti muutenkin hallitsevan klusterigalleriatarjontaa.  

image

Neljäs kohde oli entinen hajuvesipullotehdas (!) Flacon. Ensimmäisenä astuimme tilaan, joka on yhtä aikaa keskuksen toimisto, hengailutila ja vierailevien taiteilijoiden työtila. Taiteilijat olivat nuoria ja innostuneita.

image

image

Viereisessä rakennuksessa remontoidaan tapahtuma/biletilaa, joka on kuulemma myös "pian valmis", kuten Moskovassa kaikki.

image

Toisessa tilassa oli juuri päättynyt sarjakuvanäyttely Hodorkovskista ja Lebedistä. Julisteet olivat jäljellä. Poliittista taidetta, hienoa! Aihe linkittyy myös hyvin siihen tosiasiaan, että Moskovan klustereista suurin osa on liikemiesten omistuksessa. 

image

Viimeinen kohteemme ei ollutkaan klusteri, vaan näyttelyhalliksi muunnettu vanha johdinautovarikko. Sisällä ei saanut kuvata.

image

Seminaarissa kuulin syksyllä Jekaterinburgissa järjestettävästä teollisesta nykytaiteen biennaalista (The Ural Industrial Biennale of Contemporary Art). Kuulostaa niin oudolta, että sinne on pakko päästä. Kunpa vain saisin jotenkin kutsun (ja samalla järjestäjän maksamaan matka- ja majoituskulut)!

 

Kaasukelloja, toimitusjohtaja Nikula!

Raine Heikkinen
29.4.2010 klo 10:19

Kello 4.30 puhelimeni räjähti ulvontaan pahaenteisesti korvani vieressä! Piinaava ääni ei suostunut poistumaan, joten olin pakoitettu vastaamaan. Soittaja oli kohtalokas nainen, joka esittäytyi isännöitsijä Kuuselaksi. Hänellä oli tehtävä tarjolla minulle, taksi olisi kuulemma ovellani 15 minuutin sisään. Pyysin hetken harkinta-aikaa, mutta nainen oli varsin kiihdyksissä ja sai minut vakuutetuksi aikataulun kiireisyydestä. Nousin laiskasti ja vedin paidan päälleni, olisiko aikaa ottaa lasillinen bourbonia... liian aikaista! Pakkasin laukkuuni välttämättömät varusteet, hammasharjan, kameran tarvittavien tietojen tallentamiseen, passin ja rullan pieniä seteleitä.

Hetken kuluttua oveltani kuului voimakas koputus, kuljettaja halusi selvästi varmistaa, että olin ymmärtänyt asian tärkeyden. Kireällä äänellä hän ohjasi minut kulkuvälineeseensä. Oliko tämä edes oikea taksi? Autossa odotti elegantti nainen joka lyhyen keskustelun perusteella paljastui mainituksi isännöitsijäksi. Tiedustelin aikaisen herätyksen syytä, mutta ilmeisesti keskustelu oli näillä leveyspiireillä tarkoitettu vain säätietojen toimittamiseen, siinä määrin synkkä hiljaisuus autossa vallitsi.

Epämääräisen ajan kuluttua saavuimme lentokentälle. Oloani ei selvästi ollut kohentanut istuminen ahtaassa autossa ja päätin tiedustella lupaa kahvikuppiin. Yllätykseksini tähän tarjoutuikin mahdollisuus. Lämmin, höyryävä kupillinen siirtokuntien parasta tavaraa sai mieleni virkistymään ja saatoin ryhtyä tekemään johtopäätöksiä seurueestani. Kahvien yhteydessä joukkoomme oli liittynyt useitakin virallisen oloisia hahmoja, ilmeisesti jonkin salaperäisen yrityksen johdosta. Ennen kuin ehdin puhuttamaan tätä ryhmää saimmekin komennuksen siirtyä koneeseen. Samalla virkistykseni oli täysin poissa ja silmissäni sumeni!

Olinko tullut huumatuksi, oliko kahvin seassa jotain ylimääräistä? Kysymykset risteilivät päässäni kun heräsin epämääräisen ajan kuluttua suuresta kuljetusautosta jossakin päin maaseutua. Vaikka ikkunat olivat osin pimennetyt, saatoin erottaa kylttejä sieltä täältä. Moottoritie vei meitä kohden Gävleä! Kelasin mielessäni internetin wikipediaa ja pian ymmärsinkin olevani Ruotsissa. Todella mystistä ajattelin, tämähän on prinsessa Madden herttuakunta, voisiko tällä olla tekemistä rajun odysseijani kanssa? Samalla minulla välähti – Olin kuullut huhua tästä mystisestä Jonaksesta, joka oli ilmeisesti pettänyt kuningattaren luottamuksen. Mikäli tietolähteeni pitäisivät paikkansa tämän täytyi olla ehdottomasti syy siihen miksi olin tänne päätynyt.

Pian saavuimme määränpäähämme. Hiljainen joukkomme ei enää ollutkaan aivan niin hiljainen, vaan kielenkannat irtosivat tullessamme vanhalle teollisuusalueelle. Gävlen vanhat kaasukellot ihastuttivat joukkoamme silmin nähden suuresti. Meidät vastaanotti Berglundiksi esittäytynyt hahmo, ja hänen johdollaan siirryimme ensimmäisen kellon sisälle. Punatiilinen rakennus oli sisältä naamioitu teatterin rakenteeksi. Pyörivän lattiatason tarkoitus oli ilmeisesti kierrättää lavasteita. Ilmastointikanavat olivat myös hämmentävästi upotetut ja naamioidut vanhaan seinään sointuvaksi. Mitä kaikkea muuta olikaan piilossa silmiltämme? Ilmiselvästi salaisuuksia oli riittävästi koska niitä ei haluttu meillekään kertoa! Mutta eikö saapumisemme tarkoitus juuri ollut selvittää kuninkaallisten ongelmaa? Aloin kyllästyä salailuun ja päätin nostaa kissan pöydälle! Ryhdyin kovaäänisesti vaatimaan tarkempaa selvitystä asiain tolasta! Olihan minut väkivalloin riistetty kauneusuniltani toiselle puolen maailmaa.

Onneksi purkaukseni hämmensi koko ryhmän ja faktoja alkoikin sataa oikein isoina ryöppyinä. Pyöreään tilaan sopi kohtuullisen isoja teatteriseurueita ja kattoon oli rakennettu heitä varten sofistikoituneet ripustusjärjestelmät. Tämä oli kuitenkin vain pienempi kello ja vakuuttelut viereisen kellon mahtavuudesta saivat mielikuvituksemme liikkeelle. Tilassa saattaisivat jopa kuninkaalliset viihtyä. Hetken harhailtuamme löysimmekin tämän komeamman rakennuksen ja astuimme sisään. Tunsin välittömästi ihoni nousevan kananlihalle! Mysteeri oli syventymässä sillä tämä tila tuntui jotenkin astetta eeppisemmältä. Seinässä olleen kyltin perusteella halliin sai ottaa 800 henkeä seisovassa tilaisuudessa ja peräti 500 istuvassa. Hämmentäviä lukuja! Ryhmämme johdossa tuntui olevan herra Törhönen joka hallin keskellä huomautti kaiun olevan sietämätön. Vilkuilin myös poistumiskaistoja siltä varalta, että joutuisin tekemään pikaisen perääntymisen. Uteliaisuuteni palkittiin vihdoin kun pääsimme hallin lattian alle piilotettuun sokkeloiseen tilaan. Tämän täytyi olla liitoksissa Jonaksen kohtuuttomaan käytökseen, ymmärsin myös miksi Victorialla olisi voimakas tarve saada apua kokeneelta joukoltamme.

Kaikesta huolimatta Gävle ei tarjonnut ratkaisua arvoitukseen, saimme kuitenkin herra Berglundilta viimeisenä vinkkinä ohjeen siirtyä tapahtumien ytimeen – Tukholmaan! Tapaisimmeko itse prinsessan? Oli kuitenkin kiireisempiäkin asioita, jotta olisimme riittävän terävinä paikalla tarvitsimme terästystä ja sellaista saattaisimme saada vain paikalliselta trokarilta. Suuntasimme matkamme paikalliseen China Towniin: ”Dragon Gateen” josta laumamme sai virkistävän muistutuksen ravinteiden merkityksestä. Tässä vaiheessa salaperäinen herra X, joka tähän asti oli pysytellyt sivussa tarkkailemassa tilannetta esittäytyi toimitusjohtaja Nikulaksi! Sikaria huolettomasti huulessaan heilutteleva johtaja paljasti olevansa koko kierroksen taustalla. Ruotsin kuningas oli antanut Nikulalle toimeksiannon selvittää Madden kohtaloon liittyviä seikkoja ja tästä johtuen hän oli kerännyt kasaan joukon ammattilaisia, joille mikään mysteeri ei olisi liian haastava! Ilmeisesti Jonaksella on jonkinlainen fetissi kaasukelloihin ja kuningasperhe halusi ehdottomasti selvittää mistä oli kyse ennen kuin haaskalehdistö pääsisi aiheeseen käsiksi. Tehtävämme saattaisi huipentua Värtanin salaisilla Kaasukentillä ja erityisesti kyseisillä Kelloilla. Pikaisen tankkauksen jälkeen lähdimme kohti tätä Skandinavian parhaiten salattua esoteerista mysteeriä.

Tunteja myöhemmin tunsimme olevamme ansassa. Saapuminen Tukholmaan ei alkanut suotuisissa merkeissä. Ilmeisesti koko joukkomme oli tainnutettu (kaasulla?) matkan aikana ja pian huomasimme olevamme sidottuina tuoleihin jonkinlaisessa sadistisessa kuulustelussa, meiltä tiukattiin kaupunkirakenteen suunnittelusta sekä kulttuurihallinnon järjestämisestä kaasukelloihin synkkien pikkuvirkamiesten toimesta. Ainoa toivomme olisi murtautua ulos ja hyökätä määrätietoisesti suden pesään, itse kaasukelloon! Värtanin kelloissa olisi ollut tilaa vaikka laittomalle baarille, mutta ilmeisesti Jonas tavoitteli gryndereille valtaa kuningashuoneen siivellä. Tällainen ruma opportunismi koituisi vielä rojalistien kohtaloksi. Kuvasimme kaiken minkä pystyimme ja kirjasimme rikkeet ylös. Osa joukosta jäi vahtimaan oville, ettei pyrkyrin joukot saisi hallintaansa ainoata väyläämme vapauteen. Ilmeisesti kyseessä oli myös laittomien päihteiden salakuljetuksesta sillä kuulusteluissa arkkitehdillemme oli syötetty LSD:tä ja jouduimmekin raahamaan miesparkaa mukanamme siinä toivossa että mielenterveys olisi vielä pelastettavissa. Kirosin hiljaa mielessäni julmaa juonta jonka kohteeksi niin monet viattomat olisivat joutumassa!

En enää saattanut jättää asiaa sikseen, räjähdysherkkä ilmapiiri pakotti meidät toimimaan! Aivoni eivät pysyisi ladattuina ilman bourbonin raikasta aromia ja lähdin johdattamaan joukoamme karkuun kohti lähellä sijaitsevaa satamaa, jossa taatusti olisi iloisten merimiesten maahantuomaa tynnyrituotetta. Ehkä saisimme myös kaapattua aluksen jolla voisimme viedä todisteet turvaan pois maasta...

Jouduimme kolkkaamaan muutaman kätyrin matkalla, mutta kaiken kaikkiaan pakomme onnistui varsin helposti. Todisteet olisivat nyt kaikkien saatavilla. Aioimme kuitenkin ensin vetää omat johtopäätöksemme tilanteesta. Sopivan laivan löydyttyä lähdimme purjehtimaan kohti kotisatamaamme. Aluksella oli hämmentävää joukkoa, muun muassa paikallinen Drag-artisti. Pian siirryimmekin aluksen yökerhoon, jossa karistimme viimeisetkin jännityksen pölyt yltämme. Mieltämme lämmitti ajatus, että Victorian ja Danielin häät olisivat turvatut ja Maddekin ehkä löytäisi rauhan itselleen nyt kun pahan Jonaksen aikeet vihdoin tulisivat kaikille selviksi. Tuntien marinoinnin perään siirryin omiin oloihini pohtimaan syvämietteisiä ajatuksia. Mitä voisin tehdä kun palaisimme Suvilahteen? Lausuin mielessäni: ”Kaasukelloja, toimitusjohtaja Nikula”!

image

image

image

image

image

image

image

Kierrätystehdas 2010

Stuba Nikula
25.4.2010 klo 15:27

Kaunis periaatteemme olla itse tuottamatta tapahtumia laitettiin taas kerran sivuun ja ex-työllistetyn, ex-sivarin, ex-lomatuuraajan, ex-oppisopimusoppilaan, nyk. freelance-tuottaja Lauri "Tumppi" Helteen hengentuote Kierrätystehdas rykäistiin pystyyn.

Kolmannella kerralla tekemisen taso oli jo siinä mallissa, että minulle jäi enää oikeastaan tämän blogimerkinnän kirjoittaminen. Ja jotain pientä puuhastelua. Hyvä hyvä.

image

Tapahtuman perusideahan on yksinkertainen. Kierrätykseen perustuvaa tavaraa saa ilmaiseksi tai rahalla. Siinä sivussa tietoa aiheen ympäriltä. Tarkemmat infot osoitteesta www.kierrätystehdas.fi.

image

Väkeä valui sisään kiitettävästi eikä edes vinossa roikkunut banderollimme pelästyttänyt väkeä. Kahden tunnin avoinna olemisen jälkeen kävijäennuste oli n. 7000. Samalla saatettiin todeta, että väki oli entistä nuorempaa ja rattaita ja vaunuja oli paikalla vähemmän kuin ennen. Sisäpuolen ryysikseen ei hyökkäysvaunulla kannata lyhythermoisen tullakaan.

image

Kuvieni kelvoton laatu ei onneksi ole tapahtuman virallinen dokumentaatio. Raine (kuvassa helposti erotettavissa) vastasi kokonaisvaltaisesta räpsimisestä. Tässä taltioidaan muotinäytöstä.

image

Sisäpuolen huisketta. Etualalla tavaratori ja loppuhalli myyntitoria. Huomaa opasteen pikantti kierrätysyksityiskohta. Ylösalainen Keittiö-kyltti ei näy kansalle vaan sen toisella puolella lukee Sekalainen. Ilmaisen tavaran muut-osasto olikin taas jännää pengottavaa. Kaikenlaista sitä liukuhihnat maailmaan suoltaa.

image

Samanhenkinen näkymä hallin toisesta päästä esittelee myös yhden nosturikoukun verran teollista historiaamme. Tästäkin Rainella oli hivenen sivistyneempiä otoksia. Johtajanhan ei tarvitse olla erityisen hyvä missään, mutta perillä suunnilleen kaikesta.

image

Vuoden 2010 Risain-palkinnon sai Kosmos-polkupyörän rakentanut Olli Erkkilä (http://www.ollierkkila.com). Tämä otos kahvilan lavan backstagelta, jossa palkinnon koeojentaa tuomariston puheenjohtaja Aija Rouhiainen. Takahuoneglamourin voi kaiketi haistaa lukijalle asti. Tosiasiassa tila ei eroa juurikan perusbackstagesta. Peiliä ei yleensä klubeilta löydy.

image

Risain-tittelistä on tulossa hyvä brandi. Vuoden 2009 voittajan tiskillä näkyi kauppa käyvän ja ihmiset kuuluivat tietävän mistä kisassa on kyse.

image

Kierrätystehtaan kävijät täyttävät hämmästyttävällä tarmolla palautelanketteja. Useassa kiiteltiin selkeitä opasteita. Jonkun selkeä siis on toisen ylenpalttinen. Vaan asiakashan se aina oikeassa on eikä tuottaja. Nämä muuten kiinnitin minä korkean henkilökohtaisesti. Pyrin jäljittelemään pihabanderollin asettamaa suoruusstandardia.

image

Tulipa kuvattua yksi tuotekin. Tämäntapaisen näin myös Berliinissä, jossa lamppu tosin oli tasaisen pyöreä. Jotain iloa uusista energiansäästölampuista selvästi on - eivät sulata kuppeja samaa vauhtia kuin vanhat lankalamput.

image

Pihalla asiakkaita palveli taasen stadin paras ja hitain nakkikioski Vegemesta . Tässä kahdeksan asiakasta odottaa, että joku teltan seitsemästä ihmisestä saisi aikaan maittavaa ruokaa. Jotenkin se vaan on niin, että aatteen (minkä tahansa) palo sulattaa käytännöllisyyden. Työtehoseuran neuvojalla voisi tulla itku silmään ja vatsahaava, jos näkisi tämän tekemisen. Tunti ennen kuvan ottoa viisi ihmistä oli etsinyt purkinavaajaa. Kotiin se oli jäänyt, mutta onneksi meillä oli lainata. Kritiikistä viis - varatkaa aikaa, menkää Vaasankadulle ja maistakaa Kipparia.

image

Tässä vielä kuva lystin osamaksajasta. Uudet halukkaat voivat ilmoittautua minulle. Kierrätystehdas ei ole järjestäjälleen kovin hyvää liiketoimintaa, sen voin kertoa.

HAITARIPAINIA LOGOMOSSA

Stuba Nikula
22.4.2010 klo 15:35

Turku - kulttuuripääkaupunki 2011 - kutsui joukon helsinkiläisiä tutustumaan tulevaan juhlavuoteensa, Haitaripainiesityksen ennakkoensi-iltaan sekä uuteen Logomo-kulttuurikeskusprojektiinsa.

Tärkein asia nähtiin kuitenkin jo bussin ikkunasta. Myllysilta on vajonnut nyt kuulemma jo yli 130cm. Olihan se.

image

Ensin söimme veronmaksajien (ja sponsorien) rahoilla Roccassa, jossa hiukan kuivaksi paistetun turskan palanpainikkeeksi Heikki Hartela esitteli Logomoa.

Nimestä viis, kyseessä on radan pohjoispuolella, 684m torin kulmalta, sijaitseva vanha VR:n konepajahalli, josta ollaan puuhaamassa private public partnershippinä kulttuurikeskusta. Luovan toiminnan klusteria, innovaatiohautomoa, 24 000m2:n sykkivää turkulaista näyttely- ja esityskeskusta. Ei siis aivan ainutlaatuinen ajatus nykymaailmassamme, muttei mistään kohtaan huonoin tapaamamani. Hyvä kisaaja vastaaville hankkeille mm. Rovaniemellä, Forssassa, Lahdessa, Kuopiossa, Oulussa, Porvoossa, Tampereella, Seinäjoella ja missä näitä nyt onkaan tullut viime aikoina vastaan.

image

Ilta pimeni ennenkuin pääsimme alueelle, joten ulkokuvia kannattaa katsella vaikka google mapsissa. Aula oli vaikuttava. Tässä käsitti rakennuksen rakenteen: kaksi toisistaan erilleen rakennettua yli sata vuotta vanhaa hallia, joiden väliin on joskus 60-70-luvulla rakennettu iso halli, joka nyt toimi Haitaripainin areenana.

image

Lopullisessa muodossaan halli tulee mahdollistamaan kaikkea 1000 hengen teatteriesityksistä 3500 hengen konsertteihin kokouskäyttöä ja liikuntaakin unohtamatta. Kantava ajatus on liikkuva parvellinen katsomorakenne. 150 tonnia painava rakenne siirtyy satametristä lattiaa pitkin ilmatyynyjen päällä - kuulostaa halvalta. Toivottavasti ei mene rikki kovin usein.

Nyt saatoin vain ihastella sitä, että maasta on löytynyt tehdashalli, jota ei pilaa jokin merkillinen ahdas pylväsjako. Vapaata leveyttä oli käytössä 28 metriä, joka on enemmän kuin Hartwall Areenalla. Kiva lisä on lastausovet, joiden takia roudausliikenne voi ajaa talon läpi.

image

Vanhoista halleista oli jo purettu valot pois, joten pimeydestä ei ole kuvia. Tilat ei sinällään eroa Vallilan konepajoista juurikaan. Suunnitelmissa halleihin rakennetaan moduuleista työ- ja toimistotiloja, jotka vuokrataan Turun luovuuden kovan ytimen toimijoille. Aika samannäköisiä havainnekuvia, kuin Amsterdamin NDSM:ssä näkee jo käytössä.

Ja hintalappu? Arvio kulkee nyt 50 miljoonan euron kohdalla. Tähän leikkiin Turun kaupunki ilmeisesti hyppää kyytiin. Ja hyvä, että hyppää - jotain siellä pitää tehdä. Itseä hintalappu hiukan ihmetyttää, mutta ilmatyynykatsomot yms. ei varmasti ole halpoja leluja. Toivottavasti arkkitehdiksi valikoituu joku, joka ymmärtää säilyttää vanhan tehtaan hengen. Mielellään vaikka muutaman vanhan kyltinkin.

image

Sinänsä puoli sataa ei ole kuin kolmannes Musiikkitalon hinnasta. Tai 2000e/m2. Käyttökustannukset minua enemmän kiinnostavat. Herrat eivät vielä osanneet sanoa niistä juuri mitään. Samoin hiukan hämäriltä (tai salaisilta) kuulostivat Hartelan ja Turun kaupungin väliset työn, vastuun, rahan ja omistuksen jaon hahmotelmat.

Varmaa on kuitenkin se, että talo on auki koko vuoden 2011 (joka Turussa kestää 15. tammikuusta 15. joulukuuta). Kulttuurivuoden toimintoja sijoitetaan Logomoon kasapäin ja kaipa se kansakin sinne löytää. Uusi ratapihan ylittävä silta rakennetaan vasta 2012. Toivottavasti tekevät tukevan.

Ja niin, oli siellä se esityskin. Kimmo Pohjoselle 7+, painijoille 10. Ei mielestäni hämmästyttävä soitinvirtuositeetin tai kansanmusiikkianarkian osoitus. Vaan olipa hienoa katsella, miten esiintyjinä täydelliset amatöörit heittelivät toisiaan molskiin ja itseään tunnetilasta toiseen.

image

Ljubljanan Suvilahti ja kelluva Kaapelitehdas

Soile Kaukolander
5.4.2010 klo 22:00

Ljubljanan Metelkova Mestoa verrataan usein Kööpenhaminan Christianiaan. Metelkova Mesto rakennettiin Itävalta-Unkarin armeijan tiloiksi ja se valmistui 1911. Metelkova oli aikoinaan kuin kaupunki kaupungissa. Siihen kuuluu myös entinen vankila, joka toimii nykyään hotellina (Cecilia Hostel). Tila koostuu seitsemästä rakennuksesta ja tiloja siellä on yhteensä 12.200m2. Paikkaa voisi verrata meidän Suvilahteen.

Tulimme Metelkovaan iltapäivällä ja siellä oli hiljaista. Joku nainen siivosi asuttamaansa asuntovaunua ja mies makasi puunoksalla päiväunilla. Ihmisiä norkoili seinänvierustoilla ja katolla. Kellään ei tuntunut olevan kiire minnekään. Metelkova Mestossa toimii erilaisia seuroja ja taidegallerioita, taidekauppa, jossa myydään ko. paikan taiteilijoiden tuotteita ym. Myynnissä oli erikoisia koruja, laukkuja ja käsitöitä. Myyjä ei niin asiakkaista välittänyt. Teki itse käsitöitä ja hymyili, eikä ollut kamalan innostunut nousemaan tuolistaan. Se oli varmaan elämäni ensimmäinen kauppa, josta en ostanut mitään.

Menimme johonkin mustanpuhuvaan kapakkaan toiveena, että saisimme jotain piristävää juomaa, mutta ei sieltäkään mitään saatu. Baarimestari vain siivosi paikkoja. Kiertelimme paikkaa ja tutkimme erikoisia veistoksia ja maalauksia. Tunnelma oli jotenkin sellainen, että paikka olisi menossa kiinni joksikin aikaa.

Budapestissä vietimme pari päivää. Kiersimme kaupunkia ja tutkimme ympäristöä. Kaupungin halki virtaa Tonava,  jota  ylittää useampikin silta. Tonavan molemmilla puolilla on historiallisesti upeita vanhoja rakennuksia ja linnoja. Joukkoon on noussut myös useita uusia ja moderneja liike- ja asuinrakennuksia. Kaupunki itsessään on hyvin hoidettu istutuksia myöten. Tosin Unkari näytti huonommatkin puolensa Budapestiin ajettaessa. Matkalla näkyi vanhoja ja ränsistyneitä taloja ja pihoja. Tuntui, kuin aika olisi Budapestin ulkopuolella monia vuosikymmeniä jäljessä.

Matka-aikamme oli lyhyt ja paljon mielenkiintoista jäi vielä näkemättä. Kävelimme kuitenkin sinnikkäästi eräänä iltana laiva/kulttuurilaiva/ravintolalaiva A 38:aan. Laiva oli kunnostettu nykyiseen toimintaansa vuonna 2003. Se oli kuin kelluva minikokoinen Kaapelitehdas. Siellä järjestetään konsertteja ja yleisötapahtumia.

Tutustuttuamme laivaan jäimme istumaan ja seurustelemaan sen kannelle, josta oli upeat näköalat Tonavan rannoille. Etenkin pimeän aikaan. Jos loytäisimme tuollaisen vanhan paatin, ankkuroisimme sen tuohon Kaapelin eteen ja sen nimeksi tulisi B 38.

Soile ja Matti

image

TELAKKA-ALUEEN UUSIOKÄYTTÖÄ

Stuba Nikula
10.2.2010 klo 09:39

Pekka Timosen alustuksen ja Tumppi Helteen facebook-kuvakokoelman innoittamana kävin katsastamassa Amsterdamin pohjoisen kaupunginosan vanhalle telakka-alueelle syntynyttä (syntyvää?) kulttuuri/luovuus/ajanvietekeskittymää. NDSM Werf on paikan nimi.

Lautalla rautatieasemalta joen yli ja pihalla taas konttimaailmaa vastassa. On näillä osaamista ahtaudestaan. Tuolia kantava ihminen ja joka paikkaan pysäköidyt autot antoivat ymmärtää, että jonkinasteista kirpparia olisi myös tarjolla.

image

Vanha telakkahalli on puolillaan kontteja muistuttavia työtilablokkeja ja vielä tyhjänä olevassa osassa todella oli kirppari. Suosittukin ilmeisesti, kun sisäänpääsystäkin piti maksaa 3,50e.

image

Myynnissä suraa ja sälää ihan kuin härmässäkin. Uutta tavaraa trokaavat standit ja sotamuistomerkkimyyjät onneksi loistivat poissaolollaan. Heti ovelta aukesi toiseen suuntaan rakennettu puoli, jonne pääsi livahtamaan aidan raosta.

image

Teräspalkkien väleihin oli itse kukin rakentanut oman maailmansa. Nettisivuja tavaamalla sain ymmärtää, että kyseessä on jonkinasteisesti väliaikaisuuteen perustuva lopullisuutta hakeva maailma. Paikkaa pyörittävä yhteisö rakentaa teräspalkit ja portaa yms. ja toimija sitten loput. Lopputuloksena iloisen kirjava kolmikerroksinen soppa, joka tuskin kestää tarkempaa insinööritasoista tutkintaa.

image

Tasainen kolina ja pauke kertoi, että samassa tilassa on myös skatepuisto. Ja niinhän sinnekin löytyi ihan virallisesti avoin ovi. Käynnissä oli junnutunti. Valmentaja keskellä ja isät + äidit parvella seuraamassa päästä varpaisiin pehmustettujen lastensa kehitystä. Kapinan tuntu ja anarkia oli käsinkosketeltavaa - tai sitten ei. Taitaa olla ihan virallisesti hyväksytty harrastus tämäkin täällä.

image

Pihan perukalla oli myös jonkinlainen kasvihuonetta mukaileva kahvila. Hyvää tuoreminttuteetä ja ystävällistä palvelua. Muiden asiakkaiden iphonejen vertailu ja loputtomat trendipipot hiukan ottivat sielun päälle.

image

Koko telakka-alueen (tai siis pohjoisen Amsterdamin) kehittäminen on valtava projekti. Hyvälle alulle on päästy, mutta aika Tammistoa telakan ulkopuolinen alue oli. MTV networksin päämaja luo tiettyä imagoa ja muutoinkin täällä on päädytty omintakeiseen ratkaisuun pelastaa tulevaisuus ja luoda uudelle alueelle kiinnostavuutta sanaparilla creative industries. Olisikohan oikein työryhmällä hankkeistettu ohjausryhmävalvottu klusteri-innovaatio?

image

Opiskelijaelämää kontissa

Stuba Nikula
8.2.2010 klo 08:28

Kuten olen tainnut kirjoittaakin, merikonteista rakennetut kuivan maan tilaratkaisut kiinnostavat minua. Sekä ihan henkilökohtaisella tasolla että mahdollisina lisätilaratkaisuina Kaapelilla ja/tai Suvilahdessa.

Siksipä yhdistin Amsterdamin kokousreissuun puolitoista päivää tyhjää aikaa kierrellä paikallisia tämän alan nähtävyyksiä. Ensimmäinen oli paikallisen HOASin opiskelijakylä, jonka on rakentanut Tempohousing-niminen firma.

image

Metrolla 10 minuuttia asemalta etelään, ulos, 500m kävelyä ja sumusta alkoi avautua mielenkiintoinen näky. Nettisivujensa mukaan 1000 merikontista rakennettu opiskelijakylä on kaupungin halutuin opiskelija-asuntoalue. Ainakin mielenkiintoisin.

image

Kortteleiksi rakennetut viisikerroksiset konttiblokit ovat omalla tavallaan viehättäviä. Pääsin livahtamaan jonkun asukkaan perässä sisälle saakka.

Portaat oli suhteellisen kammottavat (vai paheneeko korkean paikan kammoni todellä tätä vauhtia?), mutta hollantilaisethan ovat kokeneita kapeiden / jyrkkien / huterien / kaiteettomien tms. portaiden kiipeäjiä. Kummallista, että rakennusmääräyskokoelma on täällä niin kovin erilainen. Tässä meikäläinen pykälistö: http://www.finlex.fi/data/normit/6376-F2.pdf.

image

Siellä joku vielä lepää. Konttien toinen pää oli samanlainen ja siellä oli aina pieni parveke. Parvekkeiden kaljakorien määrästä oli helppo päätellä asukkaiden olevan opiskelijoita. Näkemäni perusteella oletan, että Amstel on kylän halvinta kiljua.

image

Korttelin oven vieressä oli aina postilaatikot, summerijärjestelmä ja talon säännöt. Säntillinen setti, jota katsellessa tuli pakosta mieleen Iron Maidenin Prisonerin intro, jossa huudetaan "I'm not a number - I am a free man!".

Konttikylän edessä oli konteistä tehty miniostari. Baari, pieni kauppa ja tietenkin snagari. Lienee viikonloppuöisin jonoa ja menoa.

image

Kyllä tämä Hervannan voittaa. Tai mistä minä tietäisin, kun en ole kummassakaan asunut enkä Hervannassa edes käynyt.

Riippumattomuutta ja hallintomalleja slovenialaisittain

Stuba Nikula
3.2.2010 klo 15:27

Sain kutsun esitellä Kaapelin hallintomallia ja toimintaa seminaariin Mariboriin Sloveniaan. Paikallinen Pekarnan kulttuurikeskus on osa TEH-verkostoamme ja keskellä mullistuksia ja muutoksia.

Laskutavasta riippuen kuudesta kolmeenkymmeneen eri toimijaa ovat osin keskenään riitaisia siitä, miten keskusta tulisi johtaa ja rahoittaa ja soppaa sekoittaa vaihtuvat pormeastarit ja tuleva kulttuurikaupunkivuosi. Toki rahoituskriisi vahvasti kv-investoinneista elävän maan paikalliselle Savonlinnalle ei sekään yksinkertaista tilannetta.

Viisautta jaettiin n. 75 hengen voimin ja mielenkiintoisia kokemuksia oli kerätty laajasti koko Euroopasta. Valmista ei tietenkään syntynyt kolmessa päivässä, mutta itselleni oli yhtä lailla opettavaista kuulla muiden tekemisistä. Oli myös rohkaisevaa huomata, että vanhan Jugoslavian alueella on toistakymmentä riippumatonta kulttuurikeskusta tai sellaisen versoa.

Pekarna on vanha armeijan leipomo aika keskellä kaupunkia (jossa mikään ei ole kovin kaukana). Melkoisen kehnokuntoisen rakennuskompleksin sisältä löytyy teatteri/konserttisali, punk/metal/hardcore-klubi ja pari galleriatilaa sekä kirjakauppa. Pihaakin oli jonkin verran.

image

Kun ylittää joen Titon siltaa pitkin ja pihassa on graffiteilla tuhrittu saman herran patsas, tajuaa maan ongelmallisen menneisyyden. Meikäläiset likapyykit Kekkosen ajasta tai 60-luvusta ovat aika pientä purtavaa, kun vertaa niitä aamukahvikeskusteluun, jossa serbitaustainen nuorimies kertoo setänsä teloituksesta. Perheen edessä ja kolme vuotta virallisen sodan päättymisen jälkeen.

image

Neuvostoaikainen rakentamistapa saattoi olla mitä tahansa ja uuden ajan maalaustaide ei ehkä korista pintaa perinteisten makutottumusten mukaisesti, mutta kyllä ne totta vie silloin logoja osasivat tehdä.

image

Työmaaparakit olivat täälläkin hyvässä käytössä. Tee-se-itse -mallinen aula, vastaanotto lienee paikallaan vielä vuodenkin päästä. Paluumatkalla huomasin Wienin lentäkentällä parakeiosta ja merikonteista tehtyjä varasto-toimistoja. Selvästi rakentamistapa, jota pitää tutkia Kaapelilla ja Suvilahdessakin.

image

Tässä vielä kokoustamista (huomaa hienot leipomon lamput katossa). Taitaa olla Maribor 2012 -organisaation Vladimir, kun puhuu siitä, miten riippumaton kulttuuri voi elää kulttuurivuoden ajan paremmin kuin koskaan.

Aika näyttää.

http://www.pekarna.org/ntnm/?page_id=649〈=en

Sivut