| Facebook | Instagram

Ajankohtaista

Punatiilinen kulttuurikylä

Anni Sundell
18.2.2014 klo 13:12

Päätin tehdä retken Verkatehtaalle ja varasin esittelykierroksen Olli Hietajärveltä, joka on vanha tuttuni Trans Europe Hallesin kokouksista eri puolilta Eurooppaa. Tämä on kuvaavaa kansainvälisille kulttuuriverkostoille: Näemme kotimaisia kollegoja vuodesta toiseen ulkomailla emmekä käy toistemme luona vierailuilla, joista voisimme oppia yhtä paljon, ehkä enemmänkin.

Hämeenlinnaan saapuva vakuuttuu kaupungin historiallisuudesta nähtyään kauniin punatiilisen rautatieaseman. Aivan aseman vieressä on entinen tehdasrakennus, joka voisi hyvin olla kulttuuritehdas. Kylttien mukaan siellä onkin Elämystehdas. Rakennuksessa on myös kirppistä ja liikuntatoimintaa.

Muutaman korttelin päässä oli varsinainen kohteeni Verkatehdas. Juhlallinen pysti ilmoitti, että olin saapumassa alueelle. Olin yllättynyt alueen laajuudesta, opasteet olivat tarpeen. Miten on edes mahdollista, että 67 000:n asukkaan Hämeenlinnassa voi olla näin suuri kulttuurikeskittymä? Kulttuurikylä keskellä kaupunkia. Se viittaisi siihen, että hämeenlinnalaiset harrastavat kulttuuria todella paljon. Alueella on 12 rakennusta, melkein saman verran kuin Suvilahdessa, mutta Verkatehtaalla rakennukset muodostavat tiiviimmän kokonaisuuden. Niiden väleihin jää kiinnostavia pieniä kujia, kulkuväyliä, joita pitkin pääsee nopeammin haluamaansa kohteeseen.

 

Infoa ei voi olla löytämättä, niin hyvä on pääoven lattiaopaste. Päärakennuksen aula on nimeltään Lasipiha ja se toimii myös lämpiö-, juhla- ja näyttelytilana. Siitä on juhlallinen uloskäynti sisäpihalle. Lasi on tässä loistava elementti, koska se tuo punatiilisen tunnelmallisen sisäpihan osaksi koko aulan sisustusta.

Sibelius koristaa seinää. Oikeastaan tämän pitäisi olla Sibelius-talo tai vähintään Sibelius-sali, koska säveltäjän synnyinkaupungissa ollaan. Lahtelaiset ovat vieneet Hämeenlinnalta Sibeliuksen, varmaan sillä oikeudella kun heillä on oma sinfoniaorkesterikin. Onneksi sama orkesteri sentään vierailee ahkerasti Verkatehtaalla. Ja vähän enemmän huomiota Hämeenlinna saa toivottavasti ensi vuonna, kun vietetään Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlia.

 

Vanaja-sali on koko Verkatehtaan suuri sydän. Koska oppaani toimii teknisenä tuottajana, koko opastus keskittyi erityisesti juuri saliin. Noin 700-paikkaisen katsomon alaosan saa vedettyä rokkikeikkojen ajaksi sisään, jolloin paikkoja saadaan yhteensä 1180 kuulijalle. Klassisen musiikin konserttien ajaksi seiniin kiinnitetään puiset akustiikkalevyt. 

 

Takaosan teknisissä tiloissa oli paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Varsinkin minulle, jota kiinnostavat bassokitarat. Kaikilla työpaikoilla pitäisi olla mahdollisuus pieneen virkistävään musisointiin tauoilla.

Pääaulan kahvilan laskiaispullat olivat kyllä hyviä, mutta välillä kaipasin ympärilleni jotain muuta kuin kulttuuritehtaan edustustilojen betonia ja lasia. Onneksi Olli neuvoi minut Linnan pyöräpajalle, joka on myös kahvila. Tällainen pitäisi saada Suvilahteen! 

Bassonsoiton ytimeen pääsin tutustumaan vasta illalla Suisto-klubilla, joka on Verkatehtaan pieni sydän. Melko nuorella klubilla voi hämmästyttävällä tavalla aistia menneisyyden tunnelman. Tällainen puuttuu Helsingistä, paikka jossa yhdistyy tunnelmallinen baari ja laadukas keikkapaikka. Kallion Liberté on lähimpänä tätä. Suisto on rakkaudella sisustettu ja pidetty paikka - jolle toivon pitkää ja loistavaa tulevaisuutta, kuten koko Verkatehtaan kulttuurikylälle. 

Esko Elomaa soitti hienon soolokeikan. 

TEH-vuosi 2013

Raine Heikkinen
12.12.2013 klo 15:34

Palasin vastikään Trans Europe Hallesin kokouksesta, järjestysnumeroltaan 76, Marseillesta La Frichestä. Tämän kertainen kokous summaa mukavasti oikeastaan koko vuoden teeman itselleni. TEH on itseasiassa ollut nousevana trendinä oman työni osana jo edellisestä syksystä lähtien, mutta vuoden vaihteessa suorittamani työvaihto aloitti yhä voimistuvan spiraalin kohti eurooppalaisen ”vapaan” kulttuurikeskuspolitiikan ydintä. Oli ilo päättää syventyminen tämän kentän filosofiaan järjestön 30-vuotisjuhlien muodossa.

Juhlat itseasiassa toimivat hienona analogiana järjestön toiminnalle; tehdään itse koska kukaan muu ei tee! Kokous huipentui hienoon Cabaret-iltaan, jonka käsikirjoituksen, teknisen toteutuksen ja myös näyttelytyön suorittivat järjestön perustajat ja jäsenet itse, ja mikä parasta huimalla ammattitaidolla. Toki tapahtumaan olisi voitu järjestää (tai ostaa) ulkopuolista ohjelmaa puheiden sekaan (jotka loistivat poissaolollaan), mutta yhdessä tekeminen on selvästi parhaiten jäsenten etuja ajava ja tavoitteita toteuttava toiminnan muoto! Jopa siinä määrin, että itse uutena tulokkaana olin jopa hieman kade siitä, etten ollut osana näytöstä.

Vuoteeni on nyt kuulunut työvaihdon lisäksi siis kevätkokous Riikassa, kesäleiri Ozussa ja tämä marraskuinen kokous Etelä-Ranskassa. Etuna tässä intensiivisessä perehtymisessä on nopea tutustuminen sekä järjestön toimintaan, että ennen kaikkea sen toiminnan mahdollistaviin ihmisiin. Kokousten perhemäinen henki avautui nyt aivan uudella tavalla kun tunsin ihmisiä jo ennakkoon ja myös heidän edustamansa keskukset ja työt olivat tuttuja.

TEHin toiminta avautuu joskus hieman hankalasti ulkopuoliselle kuulijalle. Siitä on mahdolista päästä jyvällä lähinnä osallistumalla heidän toimintaansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä olisi merkitystä. Tapaamiset ovat keskusten hallinnolle ja johdolle hyvä paikka peilata omaa toimintaansa kansainvälisiin kumppaneihin ja käydä rakentavia keskusteluja käytännön toiminnan parantamisesta. Itse näen kuitenkin olennaisimpana sen ideologisen vuoropuhelun, jonka kautta oman keskuksen olemassaolon pystyy perustelemaan paremmin.

TEHin sivuilla on uudistettu versio verkoston resursseista. Resurssikirjaston tarkoituksena on tarjota keskusten työntekijöiden ja taiteilijoiden osaamista kaikille niitä tarvitseville. Oma vähäinen osallistumiseni on tarjota käytännön myyntityön opastusta kulttuurialan työntekijöille. Lopullinen versio on vielä kesken, mutta tässä vielä kuva aiheesta.

The Resource: http://www.teh.net/TheResource/tabid/296/Default.aspx

MENNYT MIES

Stuba Nikula
7.10.2013 klo 16:36

J. Karjalaisen uutta bändikokoonpanoa kuunnellessa tuli sama olo kuin Ocean's Eleven -elokuvaa katsellessa. On kerätty maailman paras kassakaappimies, atk-kaveri, autokuski jne. sitä kuuluisaa "vielä kerran" -keikkaa varten. Pääsin todistamaan yhdenlaista Ocean's Eleveniä, kun kävin puhujakeikalla Kosicessa - tuossa Slovakian Joensuussa.

Kosice on toinen vuoden 2013 kulttuuripääkaupungeista. Sen kunniaksi neljännesmiljoonan asukkaan muuttotappiokunnassa on tehty paljon sen eteen, että nuoret aikuiset eivät muuttaisi Bratislavaan tai Prahaan ja turistejakin kävisi.

Yksi näistä operaatioista - ja toivottavasti pysyvin - on Kasarne Kulturpark. Vanha kasarmialue melko keskellä kaupunkia oli aikoinaan osin paikallisen kulttuuriyhdistyksenkin valtaama. Sittemmin sama ryhmä pyörittää Trans Europe Halles -verkostoommekin kuuluvaa Tabcka-keskusta keskustan (hienon) kävelykadun toisessa päässä. Kun Tabacka järjesti verkoston kokouksen, kävelin Kasarnellekin, joka silloin oli vain orastava työmaa. Ei ole enää.

Kaksi kolmesta päärakennuksesta hohtaa (kammottavine alumiinisine uusioikkunoineen) valkoisena ja pihat on siistitty ja osin täytetty varsin kiinnostavilla taidelaitteilla. Seassa myös muutama hohtava pömpeli, joissa on sekä ilmanvaihtokoneita että pihakioskeja. Kimurantin EU-rahoituksen pykälistön takia tiloja ei saa viiteen vuoteen vuokrata millekään kaupalliselta haiskahtavaltakaan. Silti taloihin on tarkoitus kerätä alueen luovan teollisuuden start-uppeja ja niihin liittyvää koulutusta ja tapahtumia.

 

Veikeä yhtälö ikävä kyllä enteilee sitä, että samana päivänä, kun määäraika umpeutuu, alkaa paikallishallinto rahastaa tiloilla minkä kykenee. Toivottavasi sitä ennen syntyy maksukykyistä toimintaa.

 

Tuota toimintaa oltiin kehkeyttämässä varsin nimekkään joukon voimin. Hiukan huvitti katsella omaa naamaa Charles Landryn, Tom Flemingin ja kuuden professorin yms. seurassa. Illallisen hauska piirre oli kuulla kuinka kaikki kehuivat kilpaa toistensa kirjoja ja kahden kesken myönsivät, etteivät ole niitä edes lukeneet kuin korkeintaan johdannon ja yhteenvedon verran.

 

Kosicessa on myös monivuotinen kunnallinen katutaiteen projekti (jonka dokumentaatiota en saa oikein päin tähän tekstiin). Useita kerrostalopäätyjä on annettu nimekkäiden ja tuntemattomien taiteilijoiden maalattaviksi. Ei todella tee pahaa katukuvalle ja antaa niille paljon puhutuille muuttoa valmisteleville nuorille ehkä yhden syyn lisää hakea koti sittenkin kotikunnastaan. Näin sanoivat myös paikalliskohtaamisissa vastaan tulleet tuon kohderyhmän ihmiset.

 

Sinällään luovan teollisuuden hautomot tuntuvat olevan muuttotappiokaupunkien juttu. Lodzit, Kosicet ja Plzenit kertoilivat kilpaa mitä tekevät ja kaikilla motivaatioasettelu oli aika lailla sama. Tukholman ja Cambridgen herrat olivat aika vaivautuneita enkä minäkään oikein osannut asiaan suhtautua.

Tämä bloggaus taisi olla myös allekirjoittaneen menneen miehen viimeiset sanat tällä areenalla. Siirryn uusiin hommiin 1.11. alkaen ja muut jatkavat näitä tutkimusmatkoja ja niiden raporttien kirjoitteluja.

Laitetaan nyt kumminkin tähän loppuun kuva siitä, että Kosicessa olisi selvästi vielä tilausta moderneja lukitussysteemejä valmistaville yrityksille.

MESSUHESSU MOSKOVASSA

Stuba Nikula
13.9.2013 klo 13:20

Viime vuonna kävin Pietarissa puhumassa seitsemän minuuttia kiinteistömessuilla. Tänä vuonna samat messut olivat Moskovassa ja puhujaslottiani oli pidennetty kahdeksaan minuuttiin. Koska olin osa apulaiskaupunginjohtajan seuruetta kuului ohjelmaan toki teehetkiä, sidosryhmätapaamisia ja suurlähettilään kestit. Hyödyllisyyden, hauskuuden ja kivuliaisuuden rajat olivat häilyviä. Mutta ainahan sitä kaikkea oppii.

Sessioni otsikko oli jotain "brownfield development" -henkistä ja yhdeksän muuta puhujaa kertoivat millaisia neliötuottoja vanhoista tehtaista katosta lattiaan puleeraamalla saa. Vaikka ilkeä ympäristöihminen haluaa kalliita myrkynpoistoja ja vaikka pienisieluinen suojeluasiantuntija ei anna vaihtaa pääovea ja muuttaa ikkunajakoa. Kovaa on rahantekeminen idän Eedenissä. Että eipä siitä sen enempää.

Toisena messupäivänä lähdimme kiertämään kaupungille. Helmikuussa kylällä käydessäni kiersin viitisen vanhaan tehtaaseen tehtyä kulttuurikompleksia, mutta Kurskin aseman vieressä sijaitseva Arma jäi näkemättä. Se on vanha kaasutehdas, joten homma jäi kaivelemaan ja aukko sivistyksessä tuli nyt täytettyä. Vieläpä arvokkaassa seurassa.

Aluetta kehuttiin taannoin HS:n Moskovajutussakin ja löysimme sieltä lehdessä mainitun Lavkalavkan luomumyymälän ja ovia kahviloihin ja gallerioihin. Kun mukana oli kiinteistöjohtajia, kiinnostuksemme kuitenkin keskittyi rauniopornoon, eli rakennuksiin.

Kattoja puuttui ja montut olivat syviä. Kreosiitti tuoksui ja koneet pauhasivat, mutta valmista syntyy. Ja uskottavasti osin tummiin pukuihinkin sonnustautunut joukkomme pääsi liikkumaan alueella hämmästyttävän vapaasti.  

Neljästä kaasukellosta yhdessä oli jo pankkikonttori, mutta muita vielä korjailtiin. Vastaavanlaista toimintaa lienee tulossa kaikkiin ja kunhan työt etenevät muihin rakennuksiin, saa galleriat etsiä itsensä kauemmas kehätiestä. Tätä on gentrifikaatio ja Moskovassa sanalla ei tunnu olevan lainkaan negatiivista kaikua. Edistystä, kehitystä, rahaa!

Tylyä ja tunteetonta on myös vanhojen interiöörien runtelu. Välipohjaa ja ovea ja ikkunaa ja uusia kattoja tuosta vain ja tuotot kuntoon. Väliin kokonaan uutta rakennuskantaa, jotta historialliset näkymät ja kujat saadaan tukkoon. Parkkihalli siihen viereen ja vesiaihe pääovelle. Kops ja poks.

Samanhenkistä mutta täysin toisenlaista kehityssuuntaa edusti messukeskuksen viereen kasvava Moscow City, jossa hotellimmekin kätevästi, mutta ikävä kyllä sijaitsi. Pilvenpiirtäjää ja lasipömpeliä syntyy vauhdilla ja ulkonäkövaatimuksena tuntuu olevan kaareva viereisestä rakennuksesta poikkeavan värinen lasikuorrutus. Toimistoa, toimistoa, ostaria, hotellia ja messukeskus. Ja tietenkin paljon pysäköintitilaa.

Pikantti yksityiskohta tuossa maailmassa on ilmanvaihtokoneiden poistoritilät ja niistä syntyvä humina. Tai pitäisi kai sanoa saatanallinen kohina. Sekava kakofonia täytti katutilan ja huuvat ja pömpelit jalkakäytävien reunustat. Mutta eipä aluetta ole kävelijöille tarkoitettukaan. Kuvio varmasti toistuu kaikkialla, mutta tuolla sen ensi kertaa vasta tajusin. Sen verran ahdistava oli katutila, että koitin ikuistaa suurimman osan riteliköistä ihan vain kostoksi.

Paljon puhutaan Moskovan kaupunkikulttuurin ja nuorten aikuisten moskovalaisuus-identiteetin kehittymisestä. Toivottavasti kehittyy. Tästä en nähnyt tällä kierroksella kuin Vespojen juhlakulkueen, joka vaikutti kovin sympaattiselta. Kymmenen aikaan illalla viitisenkymmentä Vespaa posotti puiston reunaa ja tööttäili toisilleen. Väliin tai ohi ei mahtunut edes Infinityn seitsemänmetrinen tila-autokammotus, joka ahdistuneena kärkkyi mahdollisuutta ajaa vielä hiukan lujempaa. Tästä en valitettavasti kuvaa ehtinyt napata.

"KAIKKI KULTTUURI ON POLIITTISTA"

Stuba Nikula
3.7.2013 klo 09:20

Tarpeettoman tiuhan matkakimarani eteläisin kohde oli Barcelona. Tarkemmin sanottuna Sant Boi, joka on kutakuinkin paikallinen Kerava. Kummallisen kehätien sijaan uneliaassa Sant Boissa on aivan keskustassa 12 000 m2 vanhaa teatteri- ja työtilaa. Tai ainakin oli, kun kävin. Huonokuntoisia tiloja sortuu aina silloin tällöin ja siksi aulaa ja upeaa pihaa lukuunottamatta tilat on käyttökiellossa.
 

 

Paikallinen joukko nuoria on pyörittänyt toimintaa parhaan kykynsä mukaan jo kymmenen vuotta. Sen kunniaksi oli suuri musiikkifestivaali ja sen perään nelipäiväinen seminaari otsikolla: "Reclaiming public space". Päädyin kertomaan Kaapelitehtaan ja Suvilahden hallintomallista, jonka jälkeen siirryin kuuntelijapuolelle päiväksi itsekin.

Seminaarin yksi tarkoitus oli käynnistää yhteistyöverkosto Espanjan ja Portugalin alueen riippumattomien sosiaali-kulttuurikeskusten välille. Siksi ohjelmaa oli Ateneu Sant Boin lisäksi toisessa Sant Boin keskuksessa sekä Barcelonan puolella L'Antic Teatressa, Nau Iwanowissa sekä Can Batllossa.

Ateneut ovat käsittääkseni 30-luvulla syntynyt meikäläistä työväentaloa vastaava joukko tiloja ja kokonaisia rakennuksia, joilla on nykyisin suuri merkitys joko rapistuvina menneisyyden muistoina tai aktiivisina lähialueen kulttuuritoiminnan keskittyminä. Jotakin Kaapelitehtaan ja kaupunginosien kylätalojen väliltä.

Yhteistä Ateneu-keskuksille on se, että toimintaa rahoitetaan kunnan toimesta melko kitsaasti, joten toiminta on paljon vapaaehtoisuuden varassa. Sekä tietysti baarimyynnistä saatavien tulojen. Yhteistä on myös se, että lähes jokainen nimittää itseään ensin sosiaaliseksi ja vasta sitten kulttuuriseksi toimijaksi. Näin toiminta on usein melko politisoitunutta ja vasemmalle kallellaan. Nykyinen taloustilanne ja 56% nuorisotyöttömyys ovat antaneet monille Ateneuille uutta potkua.

Toimintatavoissa on silti suuria eroja ja sisältöjen painotukset vaihtelevat teatterista flamencoon ja punkiin. On varmasti kaikkien etu, jos aktiivinen sakki saa kasaan jonkinlaisen verkoston, jossa tieto, ideat ja kokemukset vaihtavat omistajaa ja joukkovoima tukee heikkoa tai päähänpotkittua.

Itse en puoluekirjaa kanna ja vieroksun järjestäytynyttä poliittista toimintaa, joten tuntui oudolta kuunnella paikallisia ajatuksia taiteen ja politiikan suhteista. Moni keskuksista kieltäytyy julkisesta rahoituksesta, koska sen vastaanottaminen määrittelisi joko suoraan tai rivien väleissä toiminnan sisältöä. Moni myös kokee, että toiminta alkaa rapautua, jos jollekin maksetaan palkkaa. Pääsinpä todistamaan myös keskustelun, jossa intohimoisesti asiaansa suhtautuva tutkija kutakuinkin todisti, että pohjoismaat on osoitus siitä, että kulttuuri on vallanpitäjien tärkein yhteiskuntarauhaa ja aivopesua aiheuttava väline.

Kiinnostava ex-tempore -ohjelmanumero oli skype-yhteys Istanbuliin, jossa paikallisen aktivistijärjestön ihminen selosti mielenosoitusten ja mellakoiden taustoja ja todellista tilaa. Viesti oli selkeä: "Älkää uskoko mitään, mitä maan virallinen media kertoo."

Yhtä lailla tunteita herätti keskustelu paikallisen opiskelijan kanssa Katalonian itsenäisyysaikeista. Parikymppinen ihminen selitti kirkkain silmin, että on epäreilua, että varakas Katalonia tukee köyhää loppuespanjaa. Kun viritin näkökulmaksi RIkkaan Suomen tuen köyhälle Katalonialle ja perusteeksi eurooppalaisen solidaarisuuden kuulija lähinnä suuttui. Miten saatoin tehdä moisen rinnastuksen!

Tämä yhteinen Eurooppamme.

Ateneu Sant Boin yläpiha ja seminaarin set-up. Kivaa, kun ei koskaan sada.
 

 

Montako vapaaehtoista tarvitaan ripustamaan verho oven eteen?
 

 

Antic teatren sisäpiha. Sisään asti ei menty kuin vessassa käymään. Kuulemma viihtyisä paikka. Pihan ja katon baari (kuvan ottopaikka) on mukava ja samalla keskuksen pääasiallinen tulomuoto.
 

 

Ataneu Nau Iwanowin huomattavan viihtyisä teatteri/tanssi/musiikkisali. Muutenkin tiloissa oli jätetty vanha kenkätehtaan henki erinomaisesti paikalleen.
 

 

Videolinkki Istanbuliin. Kiintoisan käsinkosketeltava tilanne.
 

 

Can Batllon pihakekkerit. Lavalla sovitettuja covereita soittavia parikymppisiä muusikonalkuja, jotka olivat pukeutuneet kuin parhaasta ruotsalaisesta tv-komediasta. Kahden markan äänijärjestelmä piti huolen siitä, että säröä riitti ja naapurien ei tarvitse arvailla, koska show loppuu.
 

 

 

 

HYVIN HYVINKÄÄLLÄ, SUVILAHTELAISTEN SUVIRETKELLÄ

Anni Sundell
14.6.2013 klo 13:54

Hyvinkäällä on - kaikesta huolimatta - asiat hyvin. Hyvinkään ytimessä on historiallinen Villatehdas, jossa sijaitsee nykyisin mm. kaupungintalo ja taidekoulu. Ja lisäksi kaupunki on palkannut loistavan Hyvinkääoppaan, Juuso Arangon.

Viime kesänä aloimme järjestää Suviretkiä suvilahtelaisille Suvin nimipäivän 7.6. kunniaksi. Viime vuonna kohteena oli Porvoon Taidetehdas (lue Raine Heikkisen seikkailugenren blogikirjoitus) jonne lähti bussillinen vuokralaisia.

Tänä vuonna kohteena oli Hyvinkään Villatehdas. Jostain syystä yli puolet retkelle ilmoittautuneista jätti tulematta. Hyvinkää ei ollut niin houkutteleva kuin 25-asteinen Helsinki. Bussissa tunnelma oli puolityhjän hämmentynyt. Onneksi meitä viihdyttivät Laitilan juomat ja Stuban Suvi- ja Hyvinkää-aiheinen visailu. Nyt tiedämme että Suvi-nimisiä laulajia on enemmän kuin missejä, ja Hyvinkäällä on laskettu olevan 5–10 saukkoa.

Taiteilijoiden lisäksi Villatehtaalla toimii erilaisia yrityksiä, esimerkiksi Konecranes. Se selittää tehtaan pihalla kännykkään puhuvat intialaiset miehet. He ovat varmaankin kehittämässä jotain jännittävää, ehkäpä nostureihin liittyvää tietojärjestelmää... 

Kaupungitalon sijainti on luonnollinen, koska koko Hyvinkään historia kietoutuu Villatehtaan ympärille. Ilman tehdasta ei olisi Hyvinkäätä, joten myös kaupungintalon on hyvä olla tehtaassa (tätä voisivat soveltaa myös muut pienet teollisuuskaupungit, jollei niihin olisi rakennettu kaupungintaloja 1960-luvulla):

Kaupungitalon sisäänkäynti on aivan taidekoulun vieressä:

Lastauslaituri toimii lavana pihatapahtumille (ei kuulemma kovin hyvin): 

Taidekoulun pihaviljelmät on hyvin nimetty:

 

Söpössä piharakennuksessa on tehdasmuseo. Auki vain yhtenä päivänä viikossa. Voi miten söpöä sekin.

'

Sisällä kaupungintalossa on tutun näköistä. Tältä näyttävät monet uuteen käyttöön kunnostetut teollisuusrakennukset. Paljon betonia ja tilataidetta eikä mitään viitteitä historiasta. 

Sen sijaan aulakahvilan pöydät ovat nerokkaat:

Yksi Villatehtaan suosituimmista kohteista on kuntosali. Vieressä halpahalli ja kirppis. 

Samaa suomalaisen rouheaa meininkiä edustaa Wanha Areena -halli, jossa voi järjestää pesäpallo-ottelun tai 2500 hengen tapahtuman.

Tämän nähtyämme jätimme Villatehtaan ja vuorossa oli opastettu kierros Hyvinkäällä.

Ensimmäinen kohde oli Hyvinkään lentokenttä, joka toimi Suomen päälentoasemana kun Malmin asema oli liittoutuneiden valvontakomission käytössä.

Lentokentän jälkeen kamerasta loppui akku. Joka tapauksessa, seikkailimme ja sivistyimme Hyvinkääoppaan seurassa. Nyt tiedämme että Hyvinkään historiaan liittyvät mm. Anna Ahmatova, Saima Harmaja, Mika Waltari, Ossian Donner (perusti villatehtaan), Minette Donner (lahjoitti varoja koulujen ym. perustamiseen), Spedelinko, Jussintorin Jussi ja Mica (sen kaikki jo tiesivätkin). Sekä rautatietä rakentaneet kuritushuoneiden vangit ja muut rikolliset.

Janoan päästä tutustumaan mahdollisimman pian Järvenpäähän, Riihimäkeen, Lohjaan, Karkkilaan, Orimattilaan...

Tai minne tahansa, kunhan siellä on hyvää seuraa ja laadukas opastettu kierros!  

 

 

 

TOUR DE BELGIA - EXCUSE MOI - FLANDERS ET BRUXELLES

Stuba Nikula
3.6.2013 klo 11:53

Sanotaan, että Bryssel on elävä ja hauska kaupunki, kun kaikkea tarjontaa on kaksin kappalein molempia kieliryhmiä palvelemaan. Itselläni ei ollut moinen käsitys kaupungista eikä itse asiassa Belgiasta ylipäätään.

Matkan pääasiallinen syy ei ollut muuttaa näitä käsityksiäni, vaan käydä puhumassa pari alustusta Euroopan nuorisoviikon tapahtumassa Leuvenissa. Kun on näitä epäilyksiä, niin koitin etukäteen kertoa, ettei minulla juurikaan ole sanottavaa nuorisosta, mutta halusivat ja maksoivat, joten menin. Siis Leuveniin, siellä Flandersissa, Belgian flaaminkielisellä puolella.

Seminaarin majapaikka oli vanha tullirakennus Stella Artoisin entisen panimon vieressä heti kaupunkia kiertävän kehätien kulmalla. Olisipa mukavaa, kun meilläkin nuorisotaloissa kahvilassa voisi valita useasta eri olutvaihtoehdosta ja koko talon saisi peruskorjata ilman koneellista ilmanvaihtoa. Olisi halpaa, nopeaa ja kiinnostaisi kai nuorisoakin.

Noin 150 nuoriso- ja kulttuurivirkamiestä kuunteli minua kiltisti ja veivätpä vielä illan päätteeksi keskustaan katsomaan kahviloitakin. Leuven on vähän kuin Lund tai Tartto. Vanha kaupunki, jossa iso yliopisto. Paljon muuta en osaa sanoa. Junalla pääsi nopeasti pois.

Junalla pääsi myös seuraavana päivänä katsomaan muita paikkoja toisissa kaupungeissa. Mechelessä kävimme H30-keskuksessa, jonka toimintalogiikkana on yhdistää taidekasvatus ja nuorisotyö. Ilmeisen hyvin menee vaikka ympärillä on Belgian Hyvinkää ja koko ajan näytti satavan.
 

Mechelestä siirryimme kohti Gentia, mutta jonkin happojunaonnettomuuden takia kiersimme sinne Antwerpenin Tikkurilaa vastaavan aseman kautta. Kuulostaa ehkä vaivalloiselta ja hitaalta, mutta kun etäisyydet on kymmeniä eikä satoja kilometrejä ja junat tulevat sekunnilleen, ei hommassa kulunut kauaakaan. Vaikuttavinta oli silti fillariparkit asemien luona.
 

Gentin kohteen nimi oli DOK. Vanhalla satama-alueella oleva enemmän katosta kuin taloa muistuttava hangaari sekä iso kasa ulkoalueita monenlaisessa käytössä. Kolme järjestöä oli laittanut joku vuosi sitten hynttyyt yhteen ja perustanut keskuksen. Pormestarikin tykkää paikasta, muttei valitettavasti niin paljon, että rahoittaisi toimintaa tai antaisi sille jatkoaikaa. Kiinnostavinta tässä kohteessa olikin väliaikaisuus. Ketään ei tuntunut haittaavan se, että paikka laitetaan pakettiin syyskuussa, kun tontille tehdään kerrostaloja. Suunnitelmia uudesta paikasta ei ollut kellään. Eletään nyt ensin kesä.
 

Vielä Leuvenin taidekoulun juhlat illalla todistettuani lähdin Brysseliin. Vuorossa oli tapaaminen Nils Torvaldsin kulttuurista ja kalastuksesta vastaavan avustajan kanssa. Ruotsiksi. Onneksi turvanani oli paikallinen kulttuurilobbari Emma, joka smålantilaisena hoiti ison osan puhumisesta. Oli Emmalla toki kielen lisäksi faktatkin hallussa. Yhteenvetona voi todeta, että kulttuuri on EU:lle pelkkiä pipanoita ja että EU-parlamentissa lienee tapana maksattaa kahvit vierailijoilla.

Saatan myös todeta, että parlamentin pihalle kasattu YOFest! oli katseltavana kutakuinkin yhtä kivuliasta, kuin aikuisen suustaan päästämän youngster-sanan kuunteleminen.

 

THE VOICE OF MANILLA

Stuba Nikula
22.4.2013 klo 14:30

Hallituksemme teki jo lähes perinteisen kevätretkensä. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Suomen Turku (joka siis aina kirjoitetaan näin), koska saimme virallisen kutsun tulla seuraamaan Logomoon The Voice Of Finlandin semifinaalia.

Suomen Turussa on muutakin nähtävää, kuin moneen kertaan tässäkin blogissa koluttu Logomo, joten pyysimme matkaohjelmaamme käynnin Manillassa. Sehän järjestyi.
 

Saavuimme paikalle muodikkaasti parikymmentä minuuttia myöhässä tajutaksemme seisottaneemme ovensuussa sekä paikallista sivistystoimen suurjohtajaa, että kansliapäällikkötasoista hallintovirkamiestä. Tästä voimaantuneina siirryimme kaikki sisälle kuulemaan Pro Manillasäätiön puheenjohtajan lyhyttä esitelmää rakennuksista ja projektin historiasta.
 

Aikojen saatossa mm. viina- ja köysitehtaana toimineissa kolmessa rakennuksessa on neliöitä n. 4500. Tilat tyhjenivät 1985, jonka jälkeen sinne asettui joukko kulttuurialan vuokralaisia, jotka alkoivat suunnitella ja neuvotella jatkuvammasta ratkaisusta käyttää tiloja kulttuurikeskuksena. Tietenkään tämä ei ollut ensin tervetullut ajatus, kun purkutraktorit oli jo melkein tilattu.
 

Monen vaiheen jälkeen rakennukset siirtyivät perustetun Pro Manillasäätiön omistukseen 1998 ja myöhemmin säätiö otti ja osti myös tontin.

Tilojen käyttö ja säätiön toiminta muistuttaa suuresti Kaapelitehtaan mallia. Varsinaista kulttuuritoimintaa tekevät vuokralaiset säätiön keskittyessä peruskorjaukseen ja vuokralaisten valintaan. Lyhytaikaisestikin vuokrattava juhlatila on, joten joka päivä ei tarvitse katsella samoja naamoja pihan poikki.
 

Tiloissa on mm. teatteri, tanssisali, kuvataidekoulu, huonekaluverstas ja työtiloja taiteilijoista videotuotantoyritykseen. Uskalsin kysyä miten Manillassa nähdään Logomon toimistotilojen vaikutus luovan työn mahdollisena mustana aukkona, mutta ainakin vuokraisännän läsnäollessa kaikki vakuuttivat viihtyvänsä ja pysyvänsä omalla puolellaan jokea.
 

Manillakierroksen ja herkullisen Suomen Turun meille tarjoaman sisäelinaterian jälkeen siirryimme Logomoon, jossa saimme nauttia sekä aitiotunnelman VIP-palveluista että lyhyestä kiertokävelystä tiloissa. Kehitys kehittyy Logomossakin ja se, mitä on valmiina vaikuttaa mietityltä.
 

Illan päätti ohjelman nauhoitus, jossa kollegiaalisesti pyrimme kannustamaan Seinäjoen Rytmikorjaamon projektipäällikkö Osku Ketolaa, mutta turhaan. Oskun ja kolmen muun tiputtua jäljelle jäi neljä finalistia ja meidän silmissämme vilisti pian enää DNA:n mainosbanderollit ja hetkikohta ykköstien valotolpat.
 

 

Sivut