Ajankohtaista

Kiinteistö Oy Kaapelitalo vetämään EU:n jättihanketta

29.4.2015 klo 10:51

Euroopan unioni on julkaissut Luova Eurooppa -ohjelman yhteistyöhankkeiden haun tulokset: Kiinteistö Oy Kaapelitalon vetämä Creative Lenses -hanke on saanut tukea 1,96 miljoonaa euroa, mikä on suurin Euroopan unionin kulttuurialan rahoitusohjelmista Suomeen myönnetty tuki.

Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 4 miljoonaa euroa, ja Kiinteistö Oy Kaapelitalon roolina on koordinoida hankkeen taloutta ja toimintaa.

- Suomalaisen vapaan kulttuurin kentän pulmat ovat samanlaiset kuin muuallakin Euroopassa: julkisen rahoituksen niukkeneminen ja kasvava kysyntä uusille taiteen ja kulttuurin muodoille eivät kohtaa, Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Petri Sirviö toteaa.

Creative Lenses -hankkeen tavoitteena on kehittää ja vahvistaa eurooppalaisten kulttuuritoimijoiden liiketoimintamalleja ja -osaamista sekä hyviä käytäntöjä.

- Hankkeessa rakennetaan eurooppalaisista selviytymistarinoista kestäviä liiketoimintamalleja, joista toivomme löytyvän kivijalkaa myös suomalaisille taide- ja kulttuuriorganisaatioille, Sirviö kertoo.

Hankkeen kautta Kaapelitehdas  tiivistää yhteistyötään eurooppalaisiin kumppaneihinsa.

Nelivuotinen hanke alkaa kesällä 2015

Ensimmäiset kaksi vuotta hankkeessa keskitytään liiketoimintamallien ja yleisösuhteen kehittämiseen liittyvään tutkimustyöhön eri puolilla Eurooppaa. Kolmantena vuotena valitaan työryhmät, jotka pilotoivat työryhmissä erilaisia kehitettyjä toimintamalleja.

Viimeinen vuosi koostuu mm. erilaista workshopeista, sähköisistä työkalupakeista, kansainvälisistä tapaamisista sekä koulutuksista, ja sen aikana jaetaan hankkeessa saavutetut tulokset.

Kiinteistö Oy Kaapelitalon lisäksi hankkeessa ovat mukana:
- itsenäisten kulttuurikeskusten verkosto Trans Europe Halles (TEH) (Ruotsi)
- kulttuurikeskus ODC Theatre Company (Vyrsodepseio) (Kreikka)
- kulttuurikeskus Manufatture Knos (Italia)
- University of Basilicata (Italia)
- kulttuurikeskus Truc spherique (Stanica) (Slovakia)
- kulttuuriagentuuri Kosice 2013 (Slovakia)
- Lundin kaupunki / The Creative Plot -ohjelma (Ruotsi)
- Informal European Theatre Meetings -verkosto (IETM) (Belgia)
- kulttuuriagentuuri Olivearte (Iso-Britannia)
- University of Arts London (Iso-Britannia)
- kulttuurikeskus Village Underground (Iso-Britannia)
- kulttuurikeskus P60 (Hollanti)

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Petri Sirviö, petri.sirvio(at)kaapelitehdas.fi, puh. 040 587 4023

hallintopäällikkö Jutta Ahtola-Sutinen, jutta.ahtola-sutinen(at)kaapelitehdas.fi, puh. 041 538 9104

Aiheesta muualla:
www.cimo.fi/luovaeurooppa

Kiinteistö Oy Kaapelitalo peruskorjaa ja vuokraa vanhoja teollisuusrakennuksia. Tarjoamme ainutlaatuisia tiloja yrityksille, järjestöille, taiteilijoille ja tapahtumatuottajille Kaapelitehtaalla ja Suvilahdessa. Vuosittain yli 600 tapahtumaa tarjoaa elämyksiä lähes 400 000 vierailijalle.

Mitä teillä tehdään kesällä?

4.3.2015 klo 14:40

Ilmoittautuminen kesäkursseille Kaapelitehtaalle ja Suvilahteen on käynnissä!

Kaapelitehtaalla ja Suvilahdessa järjestetään lapsille, nuorille ja aikuisille kesä-elokuussa 2015 runsaasti monipuolista ja hauskaa tekemistä. Tarjolla on mm. digikuvausta, kuvataidetta, pienoismalleja, animaatiota, tietokoneleirejä, ranskan kieltä ja kulttuuria, teatteria, sirkusta, majaleirejä..

Lue lisää:
Kaapelitehtaan kesäkurssit
Suvilahden kesäkurssit

Neuvostotehtaasta loftiksi

Anni Sundell
27.5.2014 klo 14:24

Pietarilainen metroasema, ostoskeskus ja ränsistynyt lähiö. Tyhjiä katuja. Yhtäkkiä vastaan tuli joukko iloisia kaksikymppisiä – olimme siis oikealla reitillä. Harmaassa lähiössä ei voinut olla kovin montaa syytä hymyillä tuntemattomille.

Vanha tehdas oli ensimmäistä päivää avoinna yleisölle. Noin 15 000 neliön vuokrauksesta vastaa sama kollektiivi, joka pyöritti vuodenvaihteessa suljettua Chetvert-keskusta Pietarin keskustassa. Uuden keskuksen sijainti Vasilinsaaren pohjoisosassa, metrolinja 3:n päätepysäkin lähellä muistuttaa Kaapelitehtaasta. Sivussa keskustasta, mutta kuitenkin helposti saavutettavissa. 

Avajaisjuhlasta ei voinut puhua, koska tehdasromua oli vielä niin paljon joka puolella. Samaan aikaan oli meneillään avoimet ovet, siivous- ja kunnostustalkoot, tilojen vuokraushäppening tms. Tarpeelliset maalaustyöt ja koristelut näyttivät hoituvan kätevästi graffitimaalilla. 

Kuten muuallakin Moskovassa ja Pietarissa (tämän blogin mukaan täällä, täällätäällä ja täällä), tämäkin tehdasrakennus on muuttumassa ”luovаksi tilaksi” tai ”loftiksi”. Yleensä Venäjällä vältetään kulttuurikeskus-sanaa, joka tuo liiaksi mieleen neuvostoajan kulttuurikeskukset.

Uuden paikan nimessä on kansainvälinen sävy ja se kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin: Contour. Nettisivut löytyvät somepalvelu Vkontaktesta: http://vk.com/loftforlive. Contourilla on jo yli 5000 seuraajaa.

Rakennuksen ylimmät kerrokset on varattu asumiseen ja työskentelyyn, niissä neliövuokra on pienempi kuin alakerrosten toimisto/galleria/kahvila/myymälä- ym. tiloissa. Halvimmillaan 18 neliötä saa vuokrattua 10 000:lla ruplalla eli nykykurssin mukaan vähän yli 200:lla eurolla kuussa. Vuokrat selviävät hakulomakkeesta: https://docs.google.com/forms/d/1QNeilDElw7bL37BagjugYMb9ZzFE2GJa-zTtdUN...

Vähän niin kuin tarinoiden mukaan Kaapelin alkuaikoina 1980-luvun lopussa, ihmiset parveilivat Contourin käytävillä ja varasivat neliöitä mistä päin halusivat. Jos tilan vuokrasi avajaispäivänä, sen sai hieman halvemmalla. Jotkut olivat jo merkinneet oveen kiinnitetyllä paperilapulla varaamansa/vuokraamansa tilan. Yhden yläkerran ”loft-asunnon” oli ovikyltin mukaan varannut iloinen pariskunta.

Kymmenkunta tilaa oli jo kunnostettu, niistä löytyi mm. kahvila, baari ja designpuoti. Useimmiten kyseessä oli kaikkien näiden yhdistelmä, eli kahvila-baari-designkauppa. 

Joistain vielä kunnostamattomista tiloista löytyi hellyttäviä muistoja tehdastyöntekijöistä, kuten vodkapullo ja seinille kiinnitettyjä haalistuneita idoli- ja kalastusaiheisia lehtileikkeitä. 

Neuvostoliitto näyttää kiehtovan parikymppisiä, jotka eivät ole sitä kokeneet. Epämääräistä tehdasromua ja kirjoja lähti monen kävijän laukuissa kotiin asti. Toivottavasti loft-jengi tajuaa säilyttää edes palasen neuvostotehdasta nykyisessä muodossaan. 

Rakennuksen kaareva julkisivu oli iltavalaistuksessa komea. Täysin ei selvinnyt mitä tehdas oli aikoinaan valmistanut, mutta ilmeisen tärkeä (ja myös piikkilangoin vartioitu) se oli ainakin ollut. Nyt seinään oli kiinnitetty Arenda-kyltti, jossa oli vuokrauksesta vastaavan kännykkänumero. Tehokasta!

  

Tiilitehdas Italiassa

Raine Heikkinen
24.3.2014 klo 11:58

Kaapelin blogiakin seuraamalla voi helposti vetää sellaisen johtopäätöksen, että vanhojen teollisuurakennusten kierrättäminen uudenlaiseen käyttöön on Euroopassa jonkinlainen trendi. Usein nämä tilat muuttuvat luonnollisimmin kulttuurikäyttöön, sillä tilojen ollessa haastavassa kunnossa kaupallisempien tahojen kiire estää heiltä yleensä mahdollisuuden näiden käyttöönotosta.

 

Joka tapauksessa uusia hankkeita syntyy jatkuvasti. Tuoreena esimerkkinä Pohjois-Italian länsirannikolle, Santo Stefano Magran kylään käynnistynyt projekti (Nuova Opificio Vaccari per le Arti) vanhan tiilitehtaan muuttamisesta hyötykäyttöön, jonka esittelyyn kävin osallistumassa konferenssin yhteydessä. Kyseessä on varsin mahtipontinen hanke, sillä tilaa on tarjolla poikkeuksellisen paljon, jopa 180 000 neliötä! Onneksi nykyinen suunnitelma on huomattavasti realistisempi, ensi vaiheessa käyttöön otetaan noin 7500 m2 tilaa helpoiten saavutettavista osista rakennelmaa. Tämä kokonaisuus on osittain myös korjattu toimivaan kuntoon. Haasteita kuitenkin riittää, sillä 1880-luvulla aloittanut tehdas on saastuttanut maaperää juurikaan asiaa miettimättä sadan vuoden ajan ja viimeiset kolmekymmentä vuotta koko kompleksi on ollut tyhjillään rapistumassa.

 

Paperilla tämä kaikki kuulostaa varsin hurjalta. Itse kylä ei kovinkaan suuri ole ja alkuun mittakaava vaikuttaa aivan liian suurelta, jotta sopivia asiakasvirtoja tai edes käyttäjiä löytyisi. Lähin isompi kaupunki on La Spezia, jossa asuu vajaa 100 000 asukasta, tosin kyseessä on vilkas satamakaupunki. Alueella on myös melko paljon turisteja houkuttelevia kohteita kuten Cinque Terren Unesco-suojellut kylät. Pikkukyliä ympärillä on myös useita, joten asukasmäärät potentiaalisilla alueilla noussevat 250 000.

 

Onneksi itse hanke lähtee jalat maassa asenteella rakentamaan ensisijaisesti teollisuusmuseota, jonka ympärille kasautuisi erilaisia pienempiä ja varsin vapaita taidehankkeita. Arkkitehtuuria korostetaan ehkä hieman liikaa ja tiloihin kaavailtu kiinteä auditorio kuulostaa vähän vaikealta paketilta, mutta kaiketi sille on nähty löytyvän käyttäjiä (ja tämä toki voi houkutella paikalle myös kaupallisia toimijoita tasaamaan kustannuksia). Pääasia on kuitenkin isojen tyhjien hallien haltuun otto. Näissä tarkoituksena on antaa taiteilijoille ja yhteisölle vapaat kädet toteuttaa erikokoisia projekteja ja tuoda mm. paikalliset opiskelijat mukaan toimintaan. Tästä nähtiin ilahduttavia esimerkkejä konferenssin ajan paikalla vierailleiden koululaisryhmien ja paikallisten asukkaiden kiinnostuksen myötä.

 

Etelä- ja Pohjois-Euroopan keskuksilla on myös selkeitä eroja toiminnassaan. Suuri osa etelän projekteista ovat voimakkaasti paikallisten yhteisöllisiä hankkeita, kun pohjoisessa monesti ollaan enemmän institutionaalisia. Ilmasto vaikuttaa myös, sillä tällaisilla rakennuksilla keskuksen toteuttaminen täällä olisi käytännössä mahdotonta (Suomessa nämä rakennukset olisivat lähinnä jättiläismäisiä kylmävarastoja). Konfferenssissa käsiteltiin rakennusten historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta avoimin mielin ja paikalla oli joukko onnistuneiden hankkeiden tekijöitä vallattujen ja tyhjillään olevien rakennusten osalta kiitettävän laajalla skaalalla.

 

Ilahduttavaa on että projektilla on vahva tuki sekä kylän johdolta (pormestari toimi koko konferenssin vetäjänä), että paikallisilta ihmisiltä. Toivottavasti saamme kuulla jatkossa hienoja uutisia onnistuneesti käynnistyneestä hankkeesta!

Punatiilinen kulttuurikylä

Anni Sundell
18.2.2014 klo 13:12

Päätin tehdä retken Verkatehtaalle ja varasin esittelykierroksen Olli Hietajärveltä, joka on vanha tuttuni Trans Europe Hallesin kokouksista eri puolilta Eurooppaa. Tämä on kuvaavaa kansainvälisille kulttuuriverkostoille: Näemme kotimaisia kollegoja vuodesta toiseen ulkomailla emmekä käy toistemme luona vierailuilla, joista voisimme oppia yhtä paljon, ehkä enemmänkin.

Hämeenlinnaan saapuva vakuuttuu kaupungin historiallisuudesta nähtyään kauniin punatiilisen rautatieaseman. Aivan aseman vieressä on entinen tehdasrakennus, joka voisi hyvin olla kulttuuritehdas. Kylttien mukaan siellä onkin Elämystehdas. Rakennuksessa on myös kirppistä ja liikuntatoimintaa.

Muutaman korttelin päässä oli varsinainen kohteeni Verkatehdas. Juhlallinen pysti ilmoitti, että olin saapumassa alueelle. Olin yllättynyt alueen laajuudesta, opasteet olivat tarpeen. Miten on edes mahdollista, että 67 000:n asukkaan Hämeenlinnassa voi olla näin suuri kulttuurikeskittymä? Kulttuurikylä keskellä kaupunkia. Se viittaisi siihen, että hämeenlinnalaiset harrastavat kulttuuria todella paljon. Alueella on 12 rakennusta, melkein saman verran kuin Suvilahdessa, mutta Verkatehtaalla rakennukset muodostavat tiiviimmän kokonaisuuden. Niiden väleihin jää kiinnostavia pieniä kujia, kulkuväyliä, joita pitkin pääsee nopeammin haluamaansa kohteeseen.

 

Infoa ei voi olla löytämättä, niin hyvä on pääoven lattiaopaste. Päärakennuksen aula on nimeltään Lasipiha ja se toimii myös lämpiö-, juhla- ja näyttelytilana. Siitä on juhlallinen uloskäynti sisäpihalle. Lasi on tässä loistava elementti, koska se tuo punatiilisen tunnelmallisen sisäpihan osaksi koko aulan sisustusta.

Sibelius koristaa seinää. Oikeastaan tämän pitäisi olla Sibelius-talo tai vähintään Sibelius-sali, koska säveltäjän synnyinkaupungissa ollaan. Lahtelaiset ovat vieneet Hämeenlinnalta Sibeliuksen, varmaan sillä oikeudella kun heillä on oma sinfoniaorkesterikin. Onneksi sama orkesteri sentään vierailee ahkerasti Verkatehtaalla. Ja vähän enemmän huomiota Hämeenlinna saa toivottavasti ensi vuonna, kun vietetään Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlia.

 

Vanaja-sali on koko Verkatehtaan suuri sydän. Koska oppaani toimii teknisenä tuottajana, koko opastus keskittyi erityisesti juuri saliin. Noin 700-paikkaisen katsomon alaosan saa vedettyä rokkikeikkojen ajaksi sisään, jolloin paikkoja saadaan yhteensä 1180 kuulijalle. Klassisen musiikin konserttien ajaksi seiniin kiinnitetään puiset akustiikkalevyt. 

 

Takaosan teknisissä tiloissa oli paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Varsinkin minulle, jota kiinnostavat bassokitarat. Kaikilla työpaikoilla pitäisi olla mahdollisuus pieneen virkistävään musisointiin tauoilla.

Pääaulan kahvilan laskiaispullat olivat kyllä hyviä, mutta välillä kaipasin ympärilleni jotain muuta kuin kulttuuritehtaan edustustilojen betonia ja lasia. Onneksi Olli neuvoi minut Linnan pyöräpajalle, joka on myös kahvila. Tällainen pitäisi saada Suvilahteen! 

Bassonsoiton ytimeen pääsin tutustumaan vasta illalla Suisto-klubilla, joka on Verkatehtaan pieni sydän. Melko nuorella klubilla voi hämmästyttävällä tavalla aistia menneisyyden tunnelman. Tällainen puuttuu Helsingistä, paikka jossa yhdistyy tunnelmallinen baari ja laadukas keikkapaikka. Kallion Liberté on lähimpänä tätä. Suisto on rakkaudella sisustettu ja pidetty paikka - jolle toivon pitkää ja loistavaa tulevaisuutta, kuten koko Verkatehtaan kulttuurikylälle. 

Esko Elomaa soitti hienon soolokeikan. 

TEH-vuosi 2013

Raine Heikkinen
12.12.2013 klo 15:34

Palasin vastikään Trans Europe Hallesin kokouksesta, järjestysnumeroltaan 76, Marseillesta La Frichestä. Tämän kertainen kokous summaa mukavasti oikeastaan koko vuoden teeman itselleni. TEH on itseasiassa ollut nousevana trendinä oman työni osana jo edellisestä syksystä lähtien, mutta vuoden vaihteessa suorittamani työvaihto aloitti yhä voimistuvan spiraalin kohti eurooppalaisen ”vapaan” kulttuurikeskuspolitiikan ydintä. Oli ilo päättää syventyminen tämän kentän filosofiaan järjestön 30-vuotisjuhlien muodossa.

Juhlat itseasiassa toimivat hienona analogiana järjestön toiminnalle; tehdään itse koska kukaan muu ei tee! Kokous huipentui hienoon Cabaret-iltaan, jonka käsikirjoituksen, teknisen toteutuksen ja myös näyttelytyön suorittivat järjestön perustajat ja jäsenet itse, ja mikä parasta huimalla ammattitaidolla. Toki tapahtumaan olisi voitu järjestää (tai ostaa) ulkopuolista ohjelmaa puheiden sekaan (jotka loistivat poissaolollaan), mutta yhdessä tekeminen on selvästi parhaiten jäsenten etuja ajava ja tavoitteita toteuttava toiminnan muoto! Jopa siinä määrin, että itse uutena tulokkaana olin jopa hieman kade siitä, etten ollut osana näytöstä.

Vuoteeni on nyt kuulunut työvaihdon lisäksi siis kevätkokous Riikassa, kesäleiri Ozussa ja tämä marraskuinen kokous Etelä-Ranskassa. Etuna tässä intensiivisessä perehtymisessä on nopea tutustuminen sekä järjestön toimintaan, että ennen kaikkea sen toiminnan mahdollistaviin ihmisiin. Kokousten perhemäinen henki avautui nyt aivan uudella tavalla kun tunsin ihmisiä jo ennakkoon ja myös heidän edustamansa keskukset ja työt olivat tuttuja.

TEHin toiminta avautuu joskus hieman hankalasti ulkopuoliselle kuulijalle. Siitä on mahdolista päästä jyvällä lähinnä osallistumalla heidän toimintaansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä olisi merkitystä. Tapaamiset ovat keskusten hallinnolle ja johdolle hyvä paikka peilata omaa toimintaansa kansainvälisiin kumppaneihin ja käydä rakentavia keskusteluja käytännön toiminnan parantamisesta. Itse näen kuitenkin olennaisimpana sen ideologisen vuoropuhelun, jonka kautta oman keskuksen olemassaolon pystyy perustelemaan paremmin.

TEHin sivuilla on uudistettu versio verkoston resursseista. Resurssikirjaston tarkoituksena on tarjota keskusten työntekijöiden ja taiteilijoiden osaamista kaikille niitä tarvitseville. Oma vähäinen osallistumiseni on tarjota käytännön myyntityön opastusta kulttuurialan työntekijöille. Lopullinen versio on vielä kesken, mutta tässä vielä kuva aiheesta.

The Resource: http://www.teh.net/TheResource/tabid/296/Default.aspx

MENNYT MIES

Stuba Nikula
7.10.2013 klo 16:36

J. Karjalaisen uutta bändikokoonpanoa kuunnellessa tuli sama olo kuin Ocean's Eleven -elokuvaa katsellessa. On kerätty maailman paras kassakaappimies, atk-kaveri, autokuski jne. sitä kuuluisaa "vielä kerran" -keikkaa varten. Pääsin todistamaan yhdenlaista Ocean's Eleveniä, kun kävin puhujakeikalla Kosicessa - tuossa Slovakian Joensuussa.

Kosice on toinen vuoden 2013 kulttuuripääkaupungeista. Sen kunniaksi neljännesmiljoonan asukkaan muuttotappiokunnassa on tehty paljon sen eteen, että nuoret aikuiset eivät muuttaisi Bratislavaan tai Prahaan ja turistejakin kävisi.

Yksi näistä operaatioista - ja toivottavasti pysyvin - on Kasarne Kulturpark. Vanha kasarmialue melko keskellä kaupunkia oli aikoinaan osin paikallisen kulttuuriyhdistyksenkin valtaama. Sittemmin sama ryhmä pyörittää Trans Europe Halles -verkostoommekin kuuluvaa Tabcka-keskusta keskustan (hienon) kävelykadun toisessa päässä. Kun Tabacka järjesti verkoston kokouksen, kävelin Kasarnellekin, joka silloin oli vain orastava työmaa. Ei ole enää.

Kaksi kolmesta päärakennuksesta hohtaa (kammottavine alumiinisine uusioikkunoineen) valkoisena ja pihat on siistitty ja osin täytetty varsin kiinnostavilla taidelaitteilla. Seassa myös muutama hohtava pömpeli, joissa on sekä ilmanvaihtokoneita että pihakioskeja. Kimurantin EU-rahoituksen pykälistön takia tiloja ei saa viiteen vuoteen vuokrata millekään kaupalliselta haiskahtavaltakaan. Silti taloihin on tarkoitus kerätä alueen luovan teollisuuden start-uppeja ja niihin liittyvää koulutusta ja tapahtumia.

 

Veikeä yhtälö ikävä kyllä enteilee sitä, että samana päivänä, kun määäraika umpeutuu, alkaa paikallishallinto rahastaa tiloilla minkä kykenee. Toivottavasi sitä ennen syntyy maksukykyistä toimintaa.

 

Tuota toimintaa oltiin kehkeyttämässä varsin nimekkään joukon voimin. Hiukan huvitti katsella omaa naamaa Charles Landryn, Tom Flemingin ja kuuden professorin yms. seurassa. Illallisen hauska piirre oli kuulla kuinka kaikki kehuivat kilpaa toistensa kirjoja ja kahden kesken myönsivät, etteivät ole niitä edes lukeneet kuin korkeintaan johdannon ja yhteenvedon verran.

 

Kosicessa on myös monivuotinen kunnallinen katutaiteen projekti (jonka dokumentaatiota en saa oikein päin tähän tekstiin). Useita kerrostalopäätyjä on annettu nimekkäiden ja tuntemattomien taiteilijoiden maalattaviksi. Ei todella tee pahaa katukuvalle ja antaa niille paljon puhutuille muuttoa valmisteleville nuorille ehkä yhden syyn lisää hakea koti sittenkin kotikunnastaan. Näin sanoivat myös paikalliskohtaamisissa vastaan tulleet tuon kohderyhmän ihmiset.

 

Sinällään luovan teollisuuden hautomot tuntuvat olevan muuttotappiokaupunkien juttu. Lodzit, Kosicet ja Plzenit kertoilivat kilpaa mitä tekevät ja kaikilla motivaatioasettelu oli aika lailla sama. Tukholman ja Cambridgen herrat olivat aika vaivautuneita enkä minäkään oikein osannut asiaan suhtautua.

Tämä bloggaus taisi olla myös allekirjoittaneen menneen miehen viimeiset sanat tällä areenalla. Siirryn uusiin hommiin 1.11. alkaen ja muut jatkavat näitä tutkimusmatkoja ja niiden raporttien kirjoitteluja.

Laitetaan nyt kumminkin tähän loppuun kuva siitä, että Kosicessa olisi selvästi vielä tilausta moderneja lukitussysteemejä valmistaville yrityksille.

MESSUHESSU MOSKOVASSA

Stuba Nikula
13.9.2013 klo 13:20

Viime vuonna kävin Pietarissa puhumassa seitsemän minuuttia kiinteistömessuilla. Tänä vuonna samat messut olivat Moskovassa ja puhujaslottiani oli pidennetty kahdeksaan minuuttiin. Koska olin osa apulaiskaupunginjohtajan seuruetta kuului ohjelmaan toki teehetkiä, sidosryhmätapaamisia ja suurlähettilään kestit. Hyödyllisyyden, hauskuuden ja kivuliaisuuden rajat olivat häilyviä. Mutta ainahan sitä kaikkea oppii.

Sessioni otsikko oli jotain "brownfield development" -henkistä ja yhdeksän muuta puhujaa kertoivat millaisia neliötuottoja vanhoista tehtaista katosta lattiaan puleeraamalla saa. Vaikka ilkeä ympäristöihminen haluaa kalliita myrkynpoistoja ja vaikka pienisieluinen suojeluasiantuntija ei anna vaihtaa pääovea ja muuttaa ikkunajakoa. Kovaa on rahantekeminen idän Eedenissä. Että eipä siitä sen enempää.

Toisena messupäivänä lähdimme kiertämään kaupungille. Helmikuussa kylällä käydessäni kiersin viitisen vanhaan tehtaaseen tehtyä kulttuurikompleksia, mutta Kurskin aseman vieressä sijaitseva Arma jäi näkemättä. Se on vanha kaasutehdas, joten homma jäi kaivelemaan ja aukko sivistyksessä tuli nyt täytettyä. Vieläpä arvokkaassa seurassa.

Aluetta kehuttiin taannoin HS:n Moskovajutussakin ja löysimme sieltä lehdessä mainitun Lavkalavkan luomumyymälän ja ovia kahviloihin ja gallerioihin. Kun mukana oli kiinteistöjohtajia, kiinnostuksemme kuitenkin keskittyi rauniopornoon, eli rakennuksiin.

Kattoja puuttui ja montut olivat syviä. Kreosiitti tuoksui ja koneet pauhasivat, mutta valmista syntyy. Ja uskottavasti osin tummiin pukuihinkin sonnustautunut joukkomme pääsi liikkumaan alueella hämmästyttävän vapaasti.  

Neljästä kaasukellosta yhdessä oli jo pankkikonttori, mutta muita vielä korjailtiin. Vastaavanlaista toimintaa lienee tulossa kaikkiin ja kunhan työt etenevät muihin rakennuksiin, saa galleriat etsiä itsensä kauemmas kehätiestä. Tätä on gentrifikaatio ja Moskovassa sanalla ei tunnu olevan lainkaan negatiivista kaikua. Edistystä, kehitystä, rahaa!

Tylyä ja tunteetonta on myös vanhojen interiöörien runtelu. Välipohjaa ja ovea ja ikkunaa ja uusia kattoja tuosta vain ja tuotot kuntoon. Väliin kokonaan uutta rakennuskantaa, jotta historialliset näkymät ja kujat saadaan tukkoon. Parkkihalli siihen viereen ja vesiaihe pääovelle. Kops ja poks.

Samanhenkistä mutta täysin toisenlaista kehityssuuntaa edusti messukeskuksen viereen kasvava Moscow City, jossa hotellimmekin kätevästi, mutta ikävä kyllä sijaitsi. Pilvenpiirtäjää ja lasipömpeliä syntyy vauhdilla ja ulkonäkövaatimuksena tuntuu olevan kaareva viereisestä rakennuksesta poikkeavan värinen lasikuorrutus. Toimistoa, toimistoa, ostaria, hotellia ja messukeskus. Ja tietenkin paljon pysäköintitilaa.

Pikantti yksityiskohta tuossa maailmassa on ilmanvaihtokoneiden poistoritilät ja niistä syntyvä humina. Tai pitäisi kai sanoa saatanallinen kohina. Sekava kakofonia täytti katutilan ja huuvat ja pömpelit jalkakäytävien reunustat. Mutta eipä aluetta ole kävelijöille tarkoitettukaan. Kuvio varmasti toistuu kaikkialla, mutta tuolla sen ensi kertaa vasta tajusin. Sen verran ahdistava oli katutila, että koitin ikuistaa suurimman osan riteliköistä ihan vain kostoksi.

Paljon puhutaan Moskovan kaupunkikulttuurin ja nuorten aikuisten moskovalaisuus-identiteetin kehittymisestä. Toivottavasti kehittyy. Tästä en nähnyt tällä kierroksella kuin Vespojen juhlakulkueen, joka vaikutti kovin sympaattiselta. Kymmenen aikaan illalla viitisenkymmentä Vespaa posotti puiston reunaa ja tööttäili toisilleen. Väliin tai ohi ei mahtunut edes Infinityn seitsemänmetrinen tila-autokammotus, joka ahdistuneena kärkkyi mahdollisuutta ajaa vielä hiukan lujempaa. Tästä en valitettavasti kuvaa ehtinyt napata.

Sivut