| Facebook | Instagram

Ajankohtaista

ITÄ-SLOVAKIAN IHMEET

Anni Sundell
4.6.2012 klo 11:36

Toukokuinen TEH Meeting pidettiin Kosicen Tabackassa (kumpaankin slovakialaiseen nimeen sisältyy erilainen suhuässä, mutta jätän ne kirjoittamatta, koska en yrityksistä huolimatta oppinut niitä lausumaankaan oikein). 

Euroopan kulttuuripääkaupunki 2013, noin 235 000 asukkaan Kosice sijaitsee Puolan, Ukrainan ja Unkarin kainalossa. Nyt ollaan nykyisenkin Euroopan mittapuilla selkeästi idässä, vaikkakin tietenkin Helsinkiä vähän lännempänä. Koko tapaamisen teemana oli rajojen ylittäminen, Overcoming Borders. Rajat voi käsittää miten vain: maantieteellisinä, poliittisina tai kulttuurisina. Fyysisinä tai henkisinä. Kulttuurikeskuksen sisäisinä tai henkilökohtaisina... Alan vähän kyllästyä näihin TEH:n liian laajoihin teemoihin. Konkreettisempia uusia ajatuksia syntyisi, jos keskustelu ei velloisi näin laajana. Esim. pelkästään Schengen-raja olisi ollut yhden tapaamisen teemaksi ihan riittävä. 

Entisessä tupakkatehtaassa toimiva kulttuurikeskus Tabacka on pieni ihme, niin toimivalta ja monipuoliselta se tuntuu. Tehdasta on kunnostettu vuodesta 2009 lähtien tee-se-itse-pohjalta. Nyt vielä ennen kulttuuripääkaupunkivuotta edessä pitäisi olla iso uudistusremppa, josta Itä-Slovakian aluehallinto on luvannut maksaa suurimman osan. Keskuksessa on 350 hengen konserttisali (800 hengen sali tulossa), treenikämppiä, äänitysstudio (elokuva/videostudio tulossa), baari ja terassi sisäpihalla (kattopuutarha ja -baari tulossa), toimistotiloja luovien alojen yrityksille ja galleria (hienompi galleria tulossa). Hallinnosta kerrottiin sen verran, että noin 70% toiminnan rahoituksesta on erilaisia tukia, noin 30% tulee baarin pyörittämisestä. Keskuksen hallinnossa on 5 kokopäiväistä työntekijää, 4 osa-aikaista ja 10 vapaaehtoista.  

Pieni ihme oli myös toisella puolella kaupunkia: punk-luola Collosseum. Tai ei sitä valtavaa konserttisalia parvineen oikein voi luolaksi kutsua. Ihmettelimme suomalaisvoimin, kuinka Kosicen kokoiseen kaupunkiin mahtuu niin paljon punkkareita. Ja vielä kunnon irokeesipunkkareita, joiden näkeminen on harvinaista herkkua Suomessa. Päädyimme väittämään, ettei edes Tampereella ei ole yhtä paljon punkkareita kuin Kosicessa. 


Tabackan studiossa on kaikenlaista musakamaa ilmeisesti vapaaseen käyttöön


Kaikki isot TEH meetingin keskustelut pidettiin Sala 2:ssa


Kaksi Tabackan enkeliä - Lukas ja seinämaalaus


Lukas esittelee tilaa, johon tulee 800 hengen konserttisali. Seinillä roikkuvat tyynyt ovat tehtaanaikaisia akustointilevyjä.


Toimiston post-it-seinäkalenteri


Seinämaalaus-reliefi ja TEH:in viestintäassari Plamena Slavcheva


Melkein jokaisen TEH-tapaamisen ohjelmaan kuuluu kaupunginjohtajan puhe. Kosicessa myös tanssittiin kaupungintalolla mustalaismusiikin tahtiin


Samaan aikaan toisaalla - Colosseumissa pogottiin... 


Ja keikan jälkeen puhuttiin/huudettiin...


Huom. katon pressuviritykset - tämä onkin siis sisäpiha!


Kaupungin virallisesti isoin nähtävyys ei kuitenkaan ole mikään edellä mainituista, vaan soiva ja värikäs suihkulähde, taustallaan oopperatalo

 

Ja vielä lisäyksenä palaan TEH Meetingin raja-aiheeseen:

Kosicessa puhuttiin Schengen-alueen rajasta. Vielä tärkeämpihän on viisumiraja. Esimerkiksi Slovakian ja Ukrainan välinen raja on viisumiraja (vrt. Unkarin ja Romanian raja on pelkkä Schengen-raja, ei viisumiraja). Ylipäätään hölmöä, että me pääsemme Ukrainaan ilman viisumia, mutta toisin päin ukrainalaisilta EU:hun päin se ei onnistu (esim. nicaragualaiset, brasilialaiset ja argentiinalaiset pääsevät tänne ilman viisumia. Latin power!).

Onneksi viisumiasiat eivät rajoita TEH Meetingeihin osallistumista, koska viisumin saavat kutsulla helposti jopa valkovenäläiset. Ja Valko-Venäjälle mekin tarvitsemme tietenkin viisumin. Yhtä tärkeitä kuin oikeat matkustusasiakirjat, on tieto maan säännöistä. Kaikkein mielenkiintoisin keskustelu TEH Meetingissä olikin todennäköisesti "How to proceed with art practice when there is no freedom". En päässyt paikalle (samaan aikaan käynnissä oli 10 muuta keskustelua), mutta luin muistiosta, että esim. julkisella paikalla taputtamista ilman syytä ei hyväksytä, ja yhden julkisen keikan/esityksen järjestämiseen tarvitaan 8 erilaista lupaa... 

Hämmentävän vähän oikeastaan tiedän Valko-Venäjästä. Onneksi eräs TEH Meetingin vieraista lähetti pikaopastuksen maan historiaan, videolinkin Будзьма беларусамі! - Let's be Belarusians!: http://www.youtube.com/watch?v=tuI63MCxZa0

Ja koin Tabackassa hienon valkovenäläisen bilekeikkaelämyksen, bändi oli Нагуаль eli Nagual: http://www.youtube.com/watch?v=rG5c1Sc7i7M. Huom. tanssiva ja laulava tamburiinimies, joka enimmäkseen on kuitenkin klarinetisti, Kosicessa ainakin! 

 

 

LOGOMO ILMAN TOMMI LÄNTISTÄ

Stuba Nikula
2.5.2012 klo 13:00

Kävin viimeksi Turun Logomossa kulttuurikaupunkivuoden avajaisissa ja verkkokalvoilleni paloi näky, jossa Tommi Läntisen Via Dolorosan esittämistä lavalla vahvistaa Jussu (ex-suurlähettiläät etc.). Tätä ennen kävin katsomassa paikkaa, kun se oli vain vähän enemmän kuin ajatus ihmisten mielissä (http://www.kaapelitehdas.fi/fi/blogi/151-haitaripainia-logomossa). En siis odottanut kovin kummoisia.

Taloon oli buukattu Amorphiksen keikka, jonka osana orkesteri soitti myös akustisen setin. Missasin Helsingin keikan, joten sain tästä hyvän tekosyyn maakuntamatkaan. Kyydin tarjosi yhtyeen manageri Jouni Markkanen ja autoon ahtautui myös Elmu ry:n ihmisiä, jotka Konepaja-projektinsa kautta ovat kiinnostuneita paikasta. Ryhmämatkalle siis.

Ensimmäinen pysäys tapahtui hyvin erilaisessa kulttuurikeskuksessa. Kahvihampaan kolotuksen vuoksi auto käännettiin kohti Ystävyyden majataloa, jonka kyltti moottoritien varressa oli huomattavasti vaatimattomampi kuin itse kohde. Kutakuinkin matkan puolivälissä sijaitsee vanha meijeri, josta pariskunta on vuodesta 1988 lähtien kunnostanut majataloa, jossa on myös erilaista ohjelmatarjontaa ja kurssitusta. Sekä melkoisen komea rantasauna. "Kun höllää kaasua, löytää ihmeitä", totesi yksi matkalaisistamme.
 

Lopulta pääsimme perille ja löysimme oikean aulan, jossa meitä odotti perjantaiylitöihin joutunut toimitusjohtaja tuottajineen. Ja kyllähän tuollaisessa aulassa kelpaa odotella.
 

Logomon pääsalin erikoisuus on liikuteltava katsomo. 167 tonnia terästä oli tällä kertaa asennossa S, eli sali oli kutistettu n. 700 paikkaan 3 000 ollessa maksimi. Varsin vaikuttavaa. Ja uudenkarheaa totta kai. Asettelimme päihimme kypärät ja lähdimme kiertämään loppua talosta. Sitä riittää, sillä 24 000 m2 kokonaisuudesta (n. puolet Kaapelitehtaasta) on otettu käyttöön vasta noin kolmannes.
 

Päädyttyämme ensin tulevaan ravintolatilaan alkoi valjeta, mihin Hartelan, Turun kaupungin ja seutukunnan 50 miljoonaa euroa hukkuvat. Priimaa tehdään ja kerralla.
 

Esityssalin lisäksi taloon tulee n. 9 000 m2 työ- ja toimistotilaa sekä pari elokuvateatteria. Logomo on kolmiosainen, vanhimmat palat 1870-luvulta ja viimeiset sata vuotta nuorempia. Kauniit kattoikkunat antavat valon tulevalle luovan sektorin klusterille. Ei älyttömän omaperäistä, mutta paremmin tehtyä kuin monessa muussa paikassa. Hiukan pelottaa loppukombinaation eri osien yhteentoimivuus sekä ajatus siitä, että tilojen valmistuttua koko paketti täytetään kerralla. Oma kokemus sanoo, että parasta tulee hitaammin, kun saadaan yhdistettyä vetäjän visio toimijoiden puskaradiomarkkinointiin. Sittenkin muutoksia, modifikaatioita ja skaalausta pitää tehdä loputtomiin. No ehkä Turussa ollaan toimitila-asioissa uutta pääkaupunkia staattisempia.
 

Talon arkkitehtuuri on melko maltillisesti vanhaa säästävää ja uudet kerrokset esiin jättävää. Mukavaa huomata, että lasketut alakatot eivät ole muodissa enää oikein missään.
 

Taloon rakennetaan myös kaksi pienempää salia, joissa voidaan järjestää joustavasti ravintolasopimusten sitomatta myös häitä ja hautajaisia. Onnea ja menestystä tilavuokraajille toivottaen. 120 hengen häät ovat tapahtumalaji, joista aika moni tilanomistaja haluaa pysyä kaukana. Bridedzillat ovat kuitenkin tervetulleita Logomoon.
 

Pyörähdimme pihan kautta kohti kulttuurivuoden käytössä olleita alustavasti kunnostettuja tiloja. Tässä välissä oven takaa löytyi myös Korjaamon Raoul Grünstein, joka oli tullut omin nokkinensa katselemaan paikkoja. Toivotimme herran mukaan loppuretkelle, vaikkei kypärää ollutkaan tarjota.
 

Näyttelykeskuksestakin remontoidaan toimistoja ja ateljeita, mutta toistaiseksi siellä oli vielä esillä Turku Palaa -näyttely ja jo kutakuinkin autioksi jäänyt tapahtumaravintola.
 

Komeaa ja korkeaa on. Huomaa vanha laikukas lattia - aina hyvä tunnelman luoja.
 

Aika alkoi olla pienen syötävän ja sitten palasimme taloon katsomaan keikkaa. Sali on vakuuttava kaikkine häiveakustiikkoineen ja laitteineen. Hiukan kateellinen olen siitä, että pääsalin leveys on 25 metriä eikä pylväitä 1970-luvun osassa normaalien vanhojen teollisuushallien tapaan ole.

Logomo sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä ja toistaiseksi sinne pääsee autolla kelvollisesti ja jalan auttavasti. Uusi kävelysiltä on kaavoitusvaiheessa ja kunhan saavat senkin (ja lähitienoon uuden asuinalueen) tehtyä on Turku uudistunut monella tapaa. Ennen arvuuteltiin kummal puol jokkee ollaan, nyt ollaan luomassa käsitettä täl puolel rataa.

Ei lainkaan huono. Jopa hyvä. On jaksettu ajatella, mitä Turku tarvitsee eikä kopioitu jotain, mitä muillakin on. Toivoa sopii, ettei Logomon rakentuminen tarkoita sitä, että muu Turku voidaan jättää grynderien purettavaksi. Luovan toiminnan mustaa aukkoa kukaan ei tästä halua. Eihän?
 

KIERRÄTYSTEHTAAN TAPATURMAINEN UUSYRITYSIDEA

Stuba Nikula
26.4.2012 klo 08:23

Lupasin kirjoittaa tänne Kierrätystehdas-tapahtumasta. Tartuin toimeen miettien millä ilveellä keksin jotain uutta sanottavaa, kun olen tainnut tehdä saman homman jo kahdesti aiemminkin.

Hieno tapahtuma, täynnä hyvää tahtoa. Kehittyykin pirulainen, kun toiminnan valikoima ja laatu kasvavat koko ajan. Todellinen alansa kokoava voima. Siis kierrätysmuotoilun. Huimaa. Onnea.

Nyt, kun tuo puoli on hoidettu, voin keskittyä käytävällä vastaani tulleeseen yritysideaan.

En tiedä aiheesta kovin paljon, joten iso osa allaolevaa on oletusta ja valistunutta arvausta. Pikapikaa jututtamani neljä taiteilijaa kaikki pitivät kyllä ajatusta hyvänä.

Ja aiheeseen.
 

Taiteilijat tekevät teoksiaan ateljeissa, joista niitä kuljetetaan näyttelyihin tai teosten ostajille. Joskus monesta muustakin syystä johtuen minne sattuu. Teokset ovat arvokkaita ja siksi niiden pitää pysyä kuljetuksen aikana ehjinä. Tämä varmistetaan käyttämällä oikein pehmustettua ja sopivan kokoista kuljetuslaatikkoa.

Tällä hetkellä homma pyörii kutakuinkin niin, että kullakin taiteilijalla on omat laatkkonsa. Laatikot ovat siis alikäytössä, koska niitä tarvitaan melko harvoin. Luppoaikansa laatikot viettävät esim. Kaapelitehtaan käytävillä, jossa käymme niiden kanssa loputontoa kissa ja hiiri -leikkiä. Ymmärrettävästi palotarkastaja ei ole mielissään siitä, että hehtaarin verran rutikuivaa vaneria makaa julkisissa tiloissa.

Lisämuuttujan peliin aiheuttaa se, että taiteilijat eivät ole insinöörejä eivätkä siksi ole standardoineet teostensa kokoa. Useammin kuin yleensä taiteilijan olemassaolevat laatikot eivät ole sopivan kokoisia uudelle kuljetusta tarvitsevalle teokselle.

Väitän, että joku saisi rakennettua tästä epäsuhtaisesta tilanteesta itselleen toimeentulon. Taidekuljetuslaatikkovuokraus on varmasti liiketoimintana aivan perusteltua. Taiteilijat voivat vuokrata sopivan kokoisen laatikon haluamalleen aikajaksolle ja luultavasti vielä siirrettyä vuokrahinnan vastaanottajan maksettavaksi.

Ei enää väärää varastointia. Ei enää ahdistusta väärän kokoisista laatikoista. Ei enää kiireellä tilattuja, lainattuja tai itse tehtyjä laatikoita. Eikä enää rikkoutuneita taideteoksia.

Edelleen väitän, että jonkun kannattaisi jututtaa kymmenen taiteilijaa ja tehdä asiasta pieni excel-harjoitus. Varasto jostain klaukkalasta ja pakettiauto. Verstaalle sirkkeli ja ruuvinväännin. Ensimmäiset laatikot saisi kätevästi ostamalla pois olemassaolevia taiteilijoilta, joista saa puhuttua samalla ensimmäiset asiakkaansa.

 

KALININGRADIN TOINEN JA KOLMAS POSKI

Stuba Nikula
5.3.2012 klo 08:06
Se tunne, kun tajuaa olleensa itselleen vieraassa kaupungissa kilometrin päässä sieltä, missä kaikki on kaunista ja palvelut kohdallaan.
Kävin Venäjän ahvenanmaalla pikaisesti kesällä 2009 ja olen sen jälkeen usein päivitellyt sitä, miten luotaantyöntävän ruma paikka se on. Tällä kertaa retki pohjautui jotenkin löyhästi samaan Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoittamaan projektiin, jossa alueelle halutaan synnyttää luovan teollisuuden ja kulttuurin keskittymiä. Vanhoihin teollisuusrakennuksiin totta kai. Erona aiempaan oli se, että tällä kertaa selvästi olin oikeammassa kohtaa kaupunkia.
image
TOINEN POSKI
Siinä, missä edellisen kierroksen pääasiallinen anti oli meripihka kaikissa sen erilaisissa muodoissaan, oli tämän retken suurin anti luhistumaisillaan olevat tehdaskiinteistöt. Omistamisen ja kehittämisen kannalta on ikävää, jos talosta puuttuu osa kattoa tai suurin osa ikkunalaseista, mutta tällaiselle ruosteisen teollisuuspornon ystävälle näkymät olivat silmiä hiveleviä. 
image
image
Ensimmäisen seminaaripäivän lopuksi kiertelimme ensin korttelin kokoista kokouspaikkaa, jonka jälkeen bussi lähti kiertämään kohti kolmea kohdetta. Tulkkauksen uuvuttamat aivoni piristyivät, kun tihkusateen ja sumun seasta tuli esiin ensin vanha radiotehdas, sitten panimo ja lopuksi sellutehdas. Kaikki rakennukset ovat jonkinlaisessa yksityisessä kasvottomassa omistuksessa eikä niiden tulevaisuudesta ole suurta tietoa. Keinottelun kohteina ne ovat lähinnä tonttiensa ansiosta. Kukin sijaitsee parin kilometrin päässä keskustasta, mutta jollain tapaa strategisissa lokaatioissa.
Radiotehtaalla on kasa käsityöläisten työhuoneita, joissa tehdään koruja - meripihkasta toki, kun alueella ollaan. Muusta toiminnasta ei kukaan oikein osannut sanoa, mutta silmämääräisesti arvioin rakennuksen kokoluokkaan 10 000m2, eli tilaa on.
image
Panimossa ei ole tapahtunut noin viiteentoista vuoteen mitään. Ovet on säpissä ja ikkunat hakattu sisään, mutta tyydyimme tarkastelemaan kohdetta vain ulkoa. Isännät puhuivat siihen suuntaan, että tässä lienee potentiaalisin kohde paikalliselle keskukselle. Tosin tulkin ja saksantaidon puuttuessa en voinut olla ihan varma tästäkään.
image
Vanhan sellutehtaan omistaa paikallinen sedukoskinen, joka aikoo kehittää siitä vierasvenesataman ja viihdekeskuksen. Pientä laittoa vielä riittää, mutta suunnitelmaa ei haittaa se, että joen toiselle puolelle on nousemassa 40 000 hengen jalkapallostadion vuoden 2018 MM-kisoja varten. Itse arvailisin, että tuo stadion voisi olla hyvä kohde uudelleenkehitykselle. Keskushallinto tuo sen tontille lähinnä siksi, että alueen aikaero on sopiva kansainvälisille tv-lähetyksille ja kisojen jälkeen paikallishallinnon tehtäväksi jää miettiä, mitä tälle Kremlin lahjalle tehtäisiin. 
image
KOLMAS POSKI
Toisen seminaaripäivän huipensi oma osuuteni. Ei sanomisteni viiltävä nerokkuus vaan se, että puheeni lopuksi sumunomainen tihkusade lakkasi ulkona alkoi paistaa aurinko.
Päivä ja koko seminaari loppui lounaaseen, joten alkoi oma vapaa osuuteni. Astuin ulos ovesta, käännyin vasemmalle ja lähdin kävelemään eksyäkseni jonnekin. Ja eksyinhän minä. Melkein heti kammottavien Breznevin ajan kerrostalojen ja nykyvenäläisesti kiillotettujen ostoskeskusten takana alkoi asuinalue, joka muistutti lähinnä Töölöä ja Eiranmäkeä. Toinen toistaan kauniimpia ja hienoon kuntoon laitettuja kerrostaloja ja pienkerrostaloja puiden reunustamien katujen varrella sai miettimään, millainen idylli on toukokuussa, kun maaliskuun ensipäivien kirkkauskin sai kulkijan unohtamaan vain muutamaa sataa metriä aiemmin näkemänsä rumuuden.
image
Karttaa katselemalla saatoin päätellä, että Kaliningradissa on lukuisa joukko puistoja. Kävelin parin läpi ja totta mooses ovat hienoja. Olipa yhteen rakennettu lava, joka sai Helsingin Alppipuiston näyttämään alikehitetyltä raiskiolta.
image
Se, mitä olin pitänyt luotaantyöntävänä ja rumana osoittautuikin siis kiinnostavaksi ja kauniiksi. Mikäs siinä. Tällainen kokemus muistuttaa taas siitä, että aina kannattaa kurkata nurkan taakse ja joskus jopa kysyä neuvoa.

MARS-FESTIVAALI - RYTMIKORJAAMO

Stuba Nikula
8.2.2012 klo 09:11

Pe klo 12.30.

Herään kolinaan ovella. Hienoinen hiki nousee pintaan jo ennen kuin kunnolla tajuan, että huonesiivoojahan se siellä tulee siivoamaan huonettani. Huonettani, joka minun piti luovuttaa neljä ja puoli tuntia aikaisemmin mennäkseni 08.47 lähtevään Helsingin junaan. Tätä ei tapahdu minulle. Paitsi seinäjoella.

Kelataanpa hiukan taaksepäin.

Olen viettänyt Seinäjoella elämästäni ainakin kolme kuukautta Provinssirockin työntekijänä. Joskus band hostina ja kerran tuotantopäällikön sairaslomasijaisena ja välillä jotain siltä väliltä. Yleinen naurunaihe juhannusta edeltävän viikonlopun juhlilla on se, että ulkomaiset yhtyeet eivät muista/tajua mennä nukkumaan ajoissa vaan koittavat valvoa pimeään asti. Tästä seuraa aina pommiinnukkumisia ja hassuja tilanteita. Hassuja kaikille muille paitsi logistiikasta ja aikatauluista vastaaville.

Nyt siis itselleni kävi sama homma - joskin keskellä talvea. Syy on kuitenkin mielestäni erinomainen.

Sain joskus joulun alla pyynnön tulla puhumaan paneelikeskusteluun AMK-opiskelijoiden järjestämään Mars-festivaaliin. Tilaisuus oli tuttu toissavuodelta ja nyt tapahtuma oli siirtynyt vastavalmistuneeseen Rytmikorjaamoon, joten suostuin. Ja onhan paneelikeskustelijan rooli maailman helpointa. Joku muu kysyy eikä tarvitse kuin vastata.

Ensin tilat.

Rytmikorjaamo on vanha bussivarikko, jossa pyörähdin ensi kertaa jo melkein 10 vuotta sitten, kun siellä vielä hitsattiin salissa. Paikalliset musiikkiherrat esitelmöivät, että tästä tulee hyvä. Iso sali, treenikämppiä ja toimistoja ja varastoja paikalliselle elävän musiikin yhdistykselle. Joitakin vuosia ja lukuisia kompromisseja myöhemmin saatoin todeta, että jos ei paras, niin kelpo. Melkeinpä hyvä.

Tilaa on noin 7700m2 eikä siitä monikaan nurkka haise nuorisotalolta. Isoa vetovastuuta jakavat nyt myös paikallinen AMK ja Sibelius Akatemiakin, mutta elmu-henkeä on silti riittämiin. Salikin on hieno ja toimistotkaan huonoja. Aulassa on jopa kauppoja ja mikä tärkeintä, kahvilakapakkaa ei pyöritä iso ketju, vaan idean alkuperäiset isät ja äidit. Tämähän se tärkein asiakaspalvelurajapinta on. Ja nyt siis ihan kunnossa.

Sitten seminaari.

Mars on tapahtuman ja seminaarin ja festivaalin risteytys, joka on selvästi löytänyt paikkansa niin musiikkialan ammattilaisten kuin kulttuurialan AMK-opiskelijoidenkin kalentereista. Joitakin satoja erilaisia mutta samanhenkisiä ihmisiä ilman Tampereen Musiikki&Median takakireyttä. Asioista saattoi puhua niiden omilla nimillä. Ja puhuttiinhan me.

Oma osuuteni rajoittui musiikkialan ja kulttuuripolitiikan rajapintaa veitsenterävästi analysoineeseen Kuka, Mitä, Häh? -paneeliin, jonka veti pitkän linjan YLEläinen Pekka Laine. Keskustelijoina allekirjoittaneen lisäksi Helsingin vihreiden Hannu Oskala, ex-YLEläinen Jukka Haarma sekä Mikko Alatalo. Lienee selvää, että meni stand-upin puolelle, mutta ilmeisen hallitusti, koska aplodeja ja kiitoksia tuli (kuulemma ennätysmäisesti).

Ja lopuksi tekosyyt.

Sivuluisu alkoi suunnilleen vartti paneelin jälkeen, kun erilaisia vanhoja työkavereita ja tuttuja alkoi tulla vastaan joka kulmassa. "Pitkästä aikaa, istu pöytään" jne., jonka jälkeen illallinen kunniapuheenjohtaja Merimaan kanssa. Tämän jälkeen Fullsteam agencyn etkot ja pitkä ilta klubilla sekä jatkot Harrin baarissa jossain Rytmikorjaamon kellareissa ja loppu olikin historiaa. Vaan hauskaa tuo historian tekeminen on, kun ei tavaksi ota.

image

image

image

image

image

image

image

___

BORDEAUX VUONNA 2030

Anni Sundell
25.11.2011 klo 13:29

Kuten Suomenlahden rannalla, myös Euroopan toisella reunalla Biskajanlahdella eräs kaupunki unelmoi suuruudesta. Bordeaux ja Helsinki haluavat olla miljoonakaupunkeja. Kuten täällä on pian Kalasatama ja Jätkäsaari uusine asukkaineen, Bordeauxissa on asuinalueprojekti Terres Neuves - "uusia maita" - päärautatieaseman eteläpuolella. Entiselle teollisuusalueelle pääsee jo raitiovaunullakin ja siellä sijaitsee kulttuurikeskus TNT, entinen kenkätehdas (ks. aiempi blogikirjoitus).

Läheltä rautatieaseman takaa, joenrannan tuntumasta löytyy varsin katu-uskottava alue katutyttöineen ja jazzklubeineen. Yllättävää kyllä, sieltä löytyy myös nykytaidetta. Ilmeisesti edelleen käytössä olevan teurastamon (suljetaan 31.12.2011) pihaan on kasattu kontteja, joissa on teurastamoaiheista veristä videotaidetta, tee-se-itse-julistepaja ym.

Tehdashallin seinässä lukee jättimäisin kirjaimin "Bordeldorado". Yhdessä sanassa kiteytyy osuvasti kaikki - alueen nykytila ja kaupunkiin kohdistuvat haaveet.

image
Taustalla näkyy historiallista keskustaa.

Päänäyttely "Il était une fois demain - Once upon a future" vallannut rekkojen parkkipaikan. Se on utooppinen ja kriittinen kuvakertomus Bordeauxin noususta miljoonakaupungiksi vuonna 2030. Osa kuvista löytyy STEALTH.unlimitedin sivuilta.

Kaikki tapahtuu yllättäen: Islannissa tulivuori purkautuu rajusti ja ihmiset joutuvat lähtemään etsimään uutta kotia. (Tosin Björk jää laulamaan ja vaeltelemaan tuhkan keskelle.) Yksi 10 000 hengen matkustajalaiva seilaa Atlantilla vailla päämäärää, kunnes Bordeauxin päättäjät keksivät kutsua sen kaupunkiinsa. Samalla väkiluku saadaan nostettua maagiseen miljoonaan.

Satamassa soitetaan tervetuliasfanfaarina Stairway to Heavenia. Tulokkaille kerrotaan, että Bordeaux on kahden tunnin päässä Pariisista ja kolmen tunnin päässä Madridista. Suur-Bordeauxin väkiluvun nopeaa kasvua sekä sosiaalista, taloudellista ja kulttuurista kehitystä hehkutetaan. Koko ympäröivän Aquitanian kerrotaan olevan täynnä bisnestä ja tutkimusta, jossa yhdistyy luovuus ja teknologia. Islantilaisille annetaan "kaupungin avain", joka on samalla tietopaketti usb-tikun muodossa... 

Islantilaiset lähtevät tutustumaan Idea-keskukseen. Entinen Ikean tavaratalo on työntekijöiden pitkän lakon jälkeen vallattu ja siellä työ- ja kokoontumistiloja voittoa tavoittelemattomille organisaatioille. Siellä kokoontuu mm. NoUrbanism-liike, joka vastustaa kaupunkitilan täyttämistä ja kannattaa joutomaiden, raunioiden ja villin luonnon säilyttämistä. Kaupunkien tyhjissä tiloissa ("vacant lots") voi unelmoida, tylsistyä ja hengailla.

Villi tarina jatkuu, ja hienojen ideoiden lisäksi islantilaiset kohtaavat myös ongelmia.

Näyttely on pystyssä 18. joulukuuta asti. 

KISSOJA ILMAN TEKIJÄNOIKEUKSIA

Stuba Nikula
11.11.2011 klo 12:42

Pohjoismaalais-välimerellinen kulttuurikeskusjohtajistokeskusteluryhmämme (ah!) kokoontui tällä kertaa Malagan La Casa Invisiblessä.

image

Ennen matkaa koitin tarkistaa muusikkotutuilta mikä on pistokeikan virallinen määritelmä. Tarkoittaako se paluumatkaa ilman yöpymistä vai lasketaanko yhden yön yli kestänyt matka tähän kunniakkaaseen joukkoon. Itselleni 43 tuntia pitkä työmatka, joka sisältää 14 tuntia lentokoneissa ja -kentillä notkumista sekä yhdet yöunet tuntui hitusen liian rivakalta, mutta aina ei pääse valitsemaan.

image

Malagahan sijaitsee Costa Del Solin/Golfin keskellä eikä herätä ensimmäiseksi ajatuksia vireästä riippumattomasta institutioiden ulkopuolisesta kulttuurielämästä. Harmaatukkaisten turistien ja yllättävän kiiltäviksi puleerattujen vanhojen talojen lisäksi kaupungissa kuitenkin on toinenkin puoli, jota meille nyt esiteltiin.
 

image

Kokouspaikkamme oli talo talojen joukossa kapealla kujalla jonkin komeasti korjatun kirkon kupeessa. Sisäpuolelta löytyi sitten hiukan rosoisempaa interiööriä. Sekä kuulemma kaunis sisäpiha, jolle emme päässeet, koska sitä parhaillaan remontoitiin. Myös lukuisa joukko kissoja ja koiria piti pitää työmaan ulkopuolella, joten ovetkin olivat visusti säpessä.

image

Remontointi-into perustuu espanjalaisittain erikoiseen tilanteeseen, jossa patakonservatiivinen pormestari on vuoden keskustelujen jälkeen tekemässä 10 vuoden vuokrasopimusta 2007 vallatulle ja sen jälkeen vuosi kerrallaan lupansa lunastaneelle keskukselle. Melko keskeisestä sijainnistaan huolimatta vuokrasumma tulee olemaan lähellä nollaa ja toimintaa ei olla rajoittamassa juurikaan. Tämän lacasalaiset laskevat ihmeeksi ja paikalla olleet muut espanjalaiset nyökyttelivät tahdissa.

image

Tehdyn kartoituksen mukaan Espanjassa on noin 70 La Casan kaltaista keskusta. Näissä kaikissa kantava teema on talkootyö ja olemassaolevan vallan kyseenalaistaminen kulttuurin keinoin. Siinä missä pohjoismaissa downshiftataan luomuviljelyretriitille eteläisessä Euroopassa vallataan taloja ja kiivetään barrikadeille. Kummassa sielu lepää syvemmin jää kokijan päätettäväksi

image

Kokouksen yksi osio on aina yleisöllekin avoin luento johtajuudesta jossain sen erityisessä muodossaan. Tällä kertaa puhujana ollut apulaisprofessori kiilasi aiheesta ulos jossain toisen ja kolmannen minuutin kohdalla. Laaja katsaus avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin muuttui kolmen vartin kohdalla tekijänoikeuksista piittaamattoman kulttuurin esittelyksi. Copyleft-ajatteluun siis pohjautuu La Casa Invisiblekin. Oikeuksia ei ole ja jos on, niin niistä ei makseta. Lipputuloja ei ole, baari toimii lähes ilman katetta ja vuokraa ei peritä kuin käyttökustannusten verran. Taas oli itselläni ihmeteltävää siinä, miten eri tavoin samaa asiaa voi lähestyä.

image

Luennon perään seurasi kiihkeän filosofinen keskustelu olemassaolon ja tekemisen perusteista, motiiveista ja syistä. Tässä vaiheessa ruotsalaisetkin jo katselivat vuoroin kattoa ja kelloa ja aloimme päättää kokousta.

image

Niin, Malaga... Ihan mukavan oloinen kylä, joskaan ei ehkä pitkäksi visiitiksi. Keskustan patatylsän kävelykatu-katedraali -tihentymän jälkeen avautui varsin viihtyisää kaupunkia, jossa pienet kahvilat, ravintolat ja baarit värittivät kivijalat. Yhden MacDonaldsin ja yhden Burger Kingin löysin pääkadun varresta, mutta siihen loppuivat suuret kansainväliset ketjut. Positiivista.

 

image

 

 

 

TEH - mon amour

Anni Sundell
10.11.2011 klo 15:42

Trans Europe Halles (TEH) -verkoston 72. tapaaminen pidettiin Bordeauxin TNT:ssä. Huom! TNT:stä löytyy Raine Heikkisen ja Jutta Ahtolan ansiokas blogikirjoitus parin vuoden takaa.

Bordeaux - oh là là, quelle surprise, je l'aime... Ei haute couturea, ei nukkenaisia à la Juliette Binoche, ei gourmetia, ei kalliita kahviloita. Collegeasuja, reteitä ilotyttöjä ja punk-luolia. Historiallinen kaupunki, jolla ei ole liikaa sivistyksen taakkaa. Kaupunkikuvaan voi vaikuttaa se, etten käynyt ydinkeskustassa lainkaan. Pyörin koko ajan kaupungin etelälaidalla hotellin ja TNT:n välillä. Siellä riitti neljäksi päiväksi tarpeeksi nähtävää, varsinkin kun meetingin ohjelma oli tiukka.  

Itselleni tämä oli viides TEH-tapaaminen. Yleisesti voisi sanoa, että se oli PARAS:

- Paras tunnelma (eteläeurooppalaisen rento)
- Parhaat tyypit (mukana paljon verkoston ulkopuolisia, täysin uusia naamoja, etenkin eteläeurooppalaisia)
- Paras isäntäkeskus (TNT:n johtaja Éric Chevance valloittaa kyynisimmänkin sydämellisellä persoonallaan)
- Paras iltaohjema (mm. tee-se-itse-tanssimusavideobileet)

Otin keskuksesta, jengistä ja jopa tanssista loistavia kuvia, mutta kamera simahti, enkä saa niitä ulos. MERDE#&%!!
     
Joten asiaan. Kaikkein tärkein asia verkostolle on tällä hetkellä ison EU-rahoituksen saanut, kolmivuotinen Engine Room Europe (ERE) -projekti, joka käynnistyi tämän vuoden toukokuussa.

ERE sisältää 20 kokonaisuutta: Johtajakoulutusta, henkilövaihtoa ja taiteilijaresidenssejä. Arkkitehtuurilaboratorion ja itä-länsi-dialogia. Vapaaehtoistyösektorin ja Espanjan itsenäisen kulttuurikentän kehitystä. Sekä TEH Resourcen, kulttuurialan toimijoiden online-tietopankin. Ynnä paljon muuta.

Tehtävänäni on nyt miettiä, miten Kaapelitehdas voi osallistua ERE:en. Ainakin Resourcen kautta voimme. Luulenpa että meillä on paljon annettavaa verkostolle esim. hallintomallien ja tilavuokrauksen saralla. Ehkäpä myös graffitiaitojen ja julistepylväiden alalla.

Ainiin, toki osallistumme ERE:en tälläkin hetkellä, Stuba on nimittäin juuri nyt Malagassa TEH Leaders Labissa, jonka edellisestä Lundin tapaamisesta voi lukea toukokuun bloggauksesta.

Más importante! Aiemmin pohdittu laajentuminen Espanjaan alkaa toteutua: saimme vihdoin viimein uuden espanjalaisen jäsenen. Ja vielä superhyvän sellaisen, madridilaisen Off Limits -keskuksen, jonka Lurdes ja Flavia vakuuttivat energisillä pohdinnoillaan. Ja hurmasivat esittelytilaisuudessa "hermostuneisuudellaan", joka ei ole espanjalaisittain yhtään vaivaannuttavaa.

TEH - Mi amor.
 

REAL-LIFE TRUMAN SHOW PART 5

Stuba Nikula
7.9.2011 klo 14:40

Jälleen kerran löysin itseni Lundista, tuosta Etelä-Ruotsin akateemisesta kehdosta. Tälläkin kertaa syynä oli eurooppalaisen Trans Europe Halles -verkostomme johtokunnan kokous.

Vaihtelun vuoksi kokous vain alkoi ja loppui Mejeriet-keskuksessa ja keskimmäinen - yhdeksän tuntia + yhteiskokattu illallinen - sessio istuttiin verkoston pääsihteerin kotona. Jos Lund on Malmön Järvenpää, niin Birgittan koti on jotain Pornaisten äärimmäisen nurkan maaseutua. Sinänsä rauhallinen paikka istua ja jutustaa, mutta melko merkillinen maailma keskellä pelloiksi parturoitua Skånea.

Ehdotimme pääsihteerillemme, että hän voisi hakea verkoston jäseneksi, koska 2,5 vuotta kestänyt remontti ja 2-vuotias Vera-lapsi muodostavat selkeästi monimuotoisen kulttuurikeskuksen, jonka pääfokukset ovat käsityöt ja lastenkulttuuri. Uusia ruotsalaisia keskuksia ei kuitenkaan verkostoon enää haluta, joten keskityimme olemassaolevien murheisiin.

EU:n toiminta-avustuksen loputtua verkostomme on merkillisessä tilanteessa. Parin miljoonan euron 50%:sti EU:n rahoittama liikkuvuus- ja kehitysprojekti sauhuaa kovalla vauhdilla eteenpäin, mutta kopiopapereiin ei meinaa riittää rahaa. Tästä huolimatta keskityimme elämän valoisiin puoliin ja laadimme seuraaviksi vuosiksi kupletin, jonka juonena on elää ja elävöittää Eurooppaa laajasti.

On hämmästyttävää huomata, miten esim. ex-Jugoslavian alueella on kolmattakymmentä kulttuurikeskusta, joiden pääasiallinen tehtävä on kyseenalaistaa olemassaolevaa elämänmenoa ja toimintakulttuuria taiteen keinoin ja samalla väistellä alati vaihtuvien pormestarien mielenliikkeitä. Meillä Suomessa kun tuntuu olevan tapana haluta vain lisää rahaa asiaan, jota on tehty samoin keinoin, syin ja lähtökohdin samoille asiakkaille viimeiset 50 vuotta. Elä ja opi.

Kotimatkalla tein kiepin Malmön Drömmarnas Husiin. Pahamaineisen lähiön kulttuurikeskus keskittyy lasten ja nuorten yhteiskunnallistamiseen taidekasvatuksen ja ekologisuuden keinoin. Eikä lainkaan huonoin tuloksin. Oli silti merkillistä löytää itsensä tv-kuvista kuuluisan huoltoaseman pihasta. Täällä niitä autoja poltellaan viikonlopun ratoksi.

Paluumatkalla huomasin, että Kööpenhaminassa on Design Week. Nokian isosti sponsoroiman juhlan humussa soin kuulevani samaisen yrityksen ja Helsingin Design Capital -vuoden merkittävästä yhteistyöstä. En kuullut. Syynä saattaa toki olla myös se, etten baarin taustamelulta huomannut Pekka Timosen lähettämää tekstiviestiä ja siksi öinen kohtaamisemme jäi kokematta. Sain sentään jätettyä Pekalle listan kaupungin pahamaineisimmista baareista. Toivottavasti ehtii pönötykseltään kiertää edes osan niistä.

South Central Lund - home of the bodybags:

image

Graffitiaita (jolla ylimaalaaminen on kielletty, eli on maalattu tasan kerran):

image

Mejeriet:

image

Ajo-ohje maaseudulle:

image

Talo maalla:
 
image

Kokous. Keskelle puheenjohtaja vierellään pääsihteeri sylissään jälkikasvu:

image

Esityslista ja "muistiinpanot":

image

Drömmarnas hus, entinen härrgård:

image

Musiikkiluokka ja opet:

image

Pihalla kasvihuone:

image

Pahamaineinen lähiö:

image

Täällä palavat volvot valaisevat hämärtyvää syysiltaa:

image

Carlsbergin panimon uusiokäyttöä kuvataidenäyttelytilana kööpenhaminalaisittain:

image

TAITEIDEN YÖ 26.8.2011

Anni Sundell
2.9.2011 klo 11:40

image
Avoimet ovet "Katjan ja Matin etsivätoimistolla"

image

image

image
Vapaan Taidekoulun 4. vuosikurssin opiskelijoita työtiloissaan

image
Fanny Tavastila ateljeessaan

image

image

image
Septarian työpajassa pihalle rakentui savihahmoista "kaapeli"

image
Konservatorion soitinkokeilupajassa sai tutustua mm. kontrabasson soittoon

image

image
Ilta huipentui treenikämppien bändeihin. Ranterin ja Guild of Passionin fanit kerääntyivät lähelle lavaa...

image

image

image

image

image

Sivut