| Facebook | Instagram

Ajankohtaista

PIHAKIRPPIS 21.8.

Soile Kaukolander
3.9.2010 klo 07:54

ULKOTALLINNAA POLKUPYÖRÄLLÄ

Stuba Nikula
6.8.2010 klo 12:11

Vuosi sitten sain opastetun Tallinnan kiertoajelun silloiselta kulttuurikaupunkipäällikkö Mikko Fritzeltä. Mikon oppien mukaisesti lähdin tälläkin kertaa katsomaan "nähtävyyksiä" polkupyörällä. Erinomainen tapa välttää vanhan kaupungin autenttinen hansa-tunnelma ja ylihinnoitellut ja -kansoitetut kujat. Varsinainen matkan syy oli tällä kertaa tutustuminen Telliskiven alueeseen, jota yksityinen omistaja kehittää kulttuuritoimijoiden toimialueeksi. Ovat vierailleet Kaapelilla sen verran tiheään, että vastavierailu oli vähintään paikallaan.

City Biken vuokraamo palveli taas kerran 10 min kävelymatkan päässä satamasta (google maps). Kuuden tunnin fillarivuokra 10 euroa. Ehdottoman suositeltavaa.

image

Ensimmäiseksi kohteekseni valitsin Uus Maailm -kaupunginosan, joka on yhteisöllisen asumisen ja arvokkaan peruskorjaamisen korttelisto pari sataa metriä vanhan kaupungin muurin eteläpuolella. Läpipolkemalla kokonaisuus ei aivan auennut, mutta nettisivunsa onneksi ovat kattavat. Virossa ollaan hypätty monella tavalla välivaiheita ohittaen ennakkoluulottomasti neuvostoajasta moderniin yhteisöllisyyteen vähän kuin kirjeestä faxin yli suoraan sähköpostiin.

image

Jo Uus Maailmssa aloin tajuta millainen määrä vanhoja puutalokaupunginosia vanhaa kaupunkia ympäröi. Toivottavasti riittää luovaa luokkaa ja uusvanhoillisia snobeja korjaamaan ne kaikki. Ikkunaremonttitapa sai sydämen vuotamaan verta. Alumiinipoka väärällä ruutujaolla on vallitseva standardi, joskin poikkeuksiakin onneksi löytyy.

image

Seuraavaksi etupyörä kohti TEH-sisarkeskus Polymeeria (google maps), jossa tajusi taas sen, ettei kulttuurikeskus ilman kahvilaa ole kuin tapahtumapaikka, joka uinuu muut ajat. Ennakkoluulottomasti "portista" sisään ja pihalle.

image

Jossa ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin taas yksi huokausten silta lisää kokoelmiin. Pitäisiköhän joskus pitää joku seminaari siitä, mihin näitä siltoja on tai voisi käyttää...

image

Sitten keula kohti Telliskiveä (google maps), jossa vastassa olikin viiden hengen delegaatio.

image

Neuvostoarmeijalta tyhjäksi jäänyt 24 000 m2 kokonaisuus on kiinnostava monella tapaa. Keskellä kehittyvää kaupunginosaa, kahden puutaloalueen välissä, kivenheiton päässä päärautatieasemasta ja monella tapaa Kaapelin mallia toteuttava alue. Omalla tapaa kiinnostavaksi rakennukset tekee myös se, että armeijan ei ole koskaan tarvinnut raportoida tekemisistään esim. kaupunginarkistoon. Sähkö-, putki- tai rakennepiirustuksia on kuulemma turha etsiskellä mistään. Puolittain sotilaiden rakentamat viritelmät selviävät omistajilleen talvi kerrallaan, kun jossain poksahtaa tai tussahtaa ja sitten on kylmä tai pimeä. No, eipä toisaalta ole museovirasto niskassa.

image

Taas yksi silta kokoelmiin. Alue koostuu kymmenkunnasta rakennuksesta, joista n. puolet on jo jollain tapaa käytössä. Pääosa n. 100 vuokralaisesta majailee vanhassa hallintorakennuksessa.

image

Silmäämiellyttävästi vähän remontoiduissa tiloissa majailee arkkitehtejä, muotoilijoita, graafikoita ja mm. filmifestarin päämaja. Isompiin tiloihin on tulossa teatteria, lastentarhaa ja pajoja. Yksi rakennus on jo täytetty bändien treenikämpillä.

image

Erilaista taideprojektia on jo ollut. Tässä vihreä sali. Tai siis nyttemmin valkoinen, kun Helsingissäkin vuosittain Taik:in kutsumana käväisevä Ahne-taideprojekti maalasi seinät.

image

Polkupyöräily on nouseva trendi Tallinnassa. Ja miksei olisi, kun mäkiä ei juuri ole ja etäisyydet lyhyitä. Ensimmäiset fiksipyörät suhivat jo kaduilla iPadit polkijoidensa laukuissa. Telliskivessä on pyöräkorjaamo/tunaamo vähän Christianianin malliin

image

Vanhassa tehtaassa oli myös työläisten kokoontumissali, jossa neuvostomalliin kerrottiin mitä kullakin viikolla piti ajatella. Salin takana oli tehtaan oman radioaseman studio, jossa tuotannon loppumisen jälkeen oli kuulemma levytkin siistissä rivissä odottamassa seuraavaa DJ:tä.

image

Parin kivenheiton päässä (google maps) Telliskivestä sijaitsee sata vuotta vanhat lentovenehangaarit, joita nyt korjataan merimuseon käyttöön. Vielä vuosi sitten paikalla oli vain rappeutuvaa betonia. Nyttemmin jostain Euroopasta on löytynyt identtiset rakennelmat, joiden korjausohjeiden mukaan Tallinnassakin nyt toimitaan. Akustiikkasuunnittelijan ja lumikuormia laskevan insinöörin painajaisia, mutta kauniita yhtä kaikki.

image

Sadan metrin siirtymä vanhaan Patarein vankilaan (google maps) ja sisäpihan perukassa aivan meren rannassa on hyvin kaurismäkeläinen baari-ilmestys. Paikka sai paikallisoppaissa sen verran riipivät fiilikset, ettemme pysähtyneet edes kalaleivälle ja oluelle. Omasta mielestäni Patarei on yksi mielenkiintoisimpia turistikohteita kaupungissa. Vaan harvoinpa jaan mieltymyksiäni mielenkiintoisista paikoista enemmistöjen kanssa. Jopa kävelymatkan päässä keskustasta.

Hiukan yllättäen isäntäni olivat järjestäneet käynnin myös vanhaan voimalaan, Kultuurikateliin (google maps). Itselleni kolmas visiitti - heistä isolle osalle ensimmäinen. Noin seitsemän eri version jälkeen projekti on nyt kunnallisessa johdossa ja keväällä aukeaa ensimmäisen vaiheen korjausten jälkeen tiloja taidekoululle, museoille yms.

image

Vahvasti kunnallispolitiikan värittämän prosessin vetäjä on nyt luottamustaherättävästi Von Kraahl -teatterin johtaja. Kunnes saa potkut, voisi skeptisempi todeta.

image

Purkutyöt ovat vahvasti käynnissä ja suuri osa vanhoista koneista ja kuulemma kaikki asbesti on jo muualla. Hiukan yllättäen kreosootti tms. ei haissut nenään. Rahanpolttaminen jonkin verran.

image

Tässä isäntäni sekä paikallisen kulttuurikeskuksen neiti ihmettelemässä vinon hiilenkuljettimen luomaa aivoilluusiota. Grynderitaustaiset Telliskiven puuhamiehet totesivat, että paikka on enemmän "theme park" kuin "somethin you can make money with". Ja allekirjoitan väitteen. Kerroksia ja puolikerroksia on tolkuttomasti ja väleissä niin hankalan muotoisia usein ikkunattomia tiloja, ettei minkään kovin järkevän toiminnon sijoittaminen sinne tapahdu aivan ilman mielikuvitusta ja hyvää tahtoa.

image

Telliskivi ja Kulttuurikatel eivät siis onneksi kilpaile vuokralaisista tai (ainakaan vielä) yleisöistäkään. Aika näyttää mitä Tallinnassa tapahtuu, mutta ollakseen tuollainen Helsingin puolikas huikea määrä tiloja luovalle luokalle sinne on rakentumassa. Kaikkea sekoittaa myös tuleva kulttuurikaupunki 2011 -vuosi, mutta siihen isännät tuntuivat suhtautuvan jo terveen heppoisesti.

OPASTEITA, KIELTOJA, PARKKIRUUTUJA JA MAKKARAA - NÜRNBERG

Stuba Nikula
22.7.2010 klo 12:31

"Meillä on kolmen vuoden EU-hankerahoitus viiden kaupungin kanssa. Projekti koskee kussakin kaupungissa olevan vanhan tehdaskokonaisuuden kehittämistä luovan toiminnan keskuksiksi ja hautomoiksi"

Jos saisin euron jokaisesta kuulemastani tällaisesta virkkeestä olisin rikas mies. Tällä kertaa tarina jatkui yhtä omaperäisillä virkkeillä: "Projektin käynnistysseminaarissa on tarkoitus hakea kokemuksia jo toimivista kokonaisuuksista. Pääsisitkö pitämään 30 minuutin esityksen Kaapelitehtaasta luovan toiminnan keskuksena? Maksamme matkan ja majoituksen".

Koska seminaaria kasasi kokoon suhteellisen tuttu ja mukavaksi tietämäni ihminen ja ajankohta osui sopivasti loman lopuksi, ajattelin tämän kerran lupautua. Eipä ollut kokouspaikka Nürnbergkään ennestään tuttu.

Perille päästyäni ihastelin saksalaisen logistiikan toimivuutta. 90 minuutissa olin kulkenut kentältä hotelliin kahdella metrolla, käynyt huoneessa ja palannut metrolla keskustaan ja jo syönytkin ensimmäiset bratwurstini.

Aamulle maleksin kokouspaikka Zentrifugeen ja ihastelin vanhan tehdasalueen opasteita siinä määrin, että niistä tuli kuvauksen pääasiallinen aihe pitkäksi aikaa.

image

Koko vanha AEG:n alue on 30 rakennuksessa 167 000m2 yksityisessä omistuksessa olevaa keskustasta n. 3km päässä sijaitsevaa vanhaa pesukonetehdasta. Nyttemmin jo 60 000m2 on vuokrattu erilaislle yrityksille. Taidetta ja luovuutta edusti 600m2 kokoustilamme ja 70 taiteilija-ateljeeta.

Vertailutietona voi mainita, että tien toisella puolella on tyhjillään yhdessä rakennuksessa 200 000m2. Paikallinen versio Hobby Hallista meni nurin ja jätti varastonsa jälkipolvien ongelmaksi. Opinpa myös sen, että pelkästään Saksassa on 2 000km2 tyhjää teollisuustilaa. Se on 2 000 000 000m2. Tuon kokoiseen tilaan mahtuisi vessaan kaikki kiinalaiset yhtä aikaa. Vaan ei taida olla tarvetta.

image

Kokousannista (http://www.kuf-kultur.de/angebote/eu-projekt-second-chance.html) sen enempää mainitsematta maailma ei muuttunut tässäkään seminaarissa näilläkään EU-euroilla. Yllätys tai ei, keskityin opasteiden ihailuun.

image

Alueen peruskorjauksessa ei tällä kertaa alunalkaenkaan ollut suuria arkkitehtuurillisia tavoitteita. Pääosin 60-luvulla rakennettu tehdasalue oli jopa minun mielestäni hengetön. Uusi hienoinen ylisaneeraus ei ollut jättänyt jäljelle juuri muuta ihailtavaa kuin vanhat uudelleenmaalatut opasteet - mm. maassa.

image

Opasteiden lisäksi saksalaiseen tehokkuuteen kuuluvat kieltomerkit. Tässä pääportin vartiokopista kahvilaksi muutetun parakin viereinen puomi ja yhdeksän erilaista kieltosignaalia. Pääosin uusia kaiken lisäksi. Kahvila vaikutti mukavalta. Jos olisi ollut aikaa kahvitella.

image

Alueen esittelykierroksen aikana varsin bisnesvetoinen developpermanageri Bertram kertoi, että rakennusten välisiltä pihoilta on purettu 30 000m2 pihakatoksia. Parkkipaikoiksi saatoin päätellä. Jos on 167 000m2 tilaa, niin eikö mersut kannattaisi laittaa johonkin taloon ja jättää pihoja ihmisille? Tälle pihalle sai tulla vain hätätapauksessa evakoitumissignaalin alle odottamaan pelastuslaitosta.

image

Generaattoorit ne Saksassa vasta vaarallisia ovatkin.

image

Seminaarin päätteeksi menimme kaupungintalolle pormestarin vieraiksi. Puheen selkein anti oli tieto siitä, että Nürnbergin kaupungissa tuotetaan päivittäin 8 miljoonaa bratwurstia. Niitä pieniä. Vasemmalla tulkki ja oikealla kainalohousuinen tuimailmeinen herra, jonka rooli jäi epäselväksi. Eikä pormestarikaan ollut pormeasti vaan apulaiskaupunginjohtaja.

image

Pormestari kokousti viereisessä huoneessa.

image

Kipaisin kaupungintalolta ulos terassille, jonka pöydissä ei saanut ruokkia lintuja.

Tarkoitukseni oli yhyttää Z-Bau -kulttuurikeskuksen Willi ja Stephan, jotka veivät minut kierrokselle keskustan eteläpuolella sijaitsevaan vanhaan natsipuolueen paraatikenttään (http://www.museums.nuremberg.de/documentation-centre/index.html), jonka äärimmäinen parakki on heidän toimintakeskuksensa.

image

Speerin arkkitehtuurin kulmakivi oli megalomaanisuus ja sitä täällä riitti. Puolentoista tunnin kiertokävelyn aikana vastaan tuli aika kasa kuvista ja dokumenteista tuttua maisemaa. Yksikään rakennelma ei mahtunut normaalikameran etsimeen. Suurin osa aukeista oli vähemmän kuvauksellista parkkipaikkaa muutenkin. Ao. kuvassa 2km pitkä ja 60m leveä paraatikatu, jonka kannen 60 000 graniittipaatta palvelevat nyt - yllätys yllätys - paikallisia mersuja, joita sinne ajavat viereisten jalkapallostadionin, jääkiekkohallin ja messukeskuksen kävijät.

image

Lopulta päädyimme alueen rähjäisimpään nurkkaan, jota ei ollut edes opasteissa. Siis Trans Europe Halles -verkostomme sisarkeskukseen Z-Bauhun (http://z-bau.info/html/index.php).

image

Keskus oli vasta voittanut purku-uhkansa ja nyt siellä pohdittiin miten kaupunki aikoo käyttää 5 miljoonaa euroa viidessä vuodessa suojellun rakennuksen kunnostamiseen. Taiteilijat, talonvaltaajat, sirkuskoululaiset ja punkkiklubin asiakkaat odottavat loppusopua suhteellisen jännittyneinä.

Koittakaapa muuten suunnistaa Z-kirjaimen muotoisessa rakennuksessa. Outo kokemus.

image

Paahtavassa helteessä kuljetun kierroksen perään pääsin paikallisoluista kuuluisan biergartenin varjoon syömään bratwursteja. Sellaisia isompia.

KAAPELITEHTAALLINEN KAKOLAA

Stuba Nikula
19.7.2010 klo 12:45

Jostain syystä olen käynyt Turussa viimeisen puolen vuoden sisään yhtä usein kuin edellisen kahden vuoden aikana yhteensä. Samalla, kun voin todeta, ettei virhe tule toistumaan, haluan kertoa kaupungin mielenkiintoisimmasta turistikohteesta.

Ruisrockin perjantain annin kauhujen laannuttua suunnistin paikalliseen turisti-infoon ja ostin itseni kahdeksi tunniksi Kakolaan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kakola). Opastettuja kiertokäyntejä piti alun perin järjestää vain viime vuoden kevään ajan, mutta suosion suuruuden vuoksi ajeluita järjestetään vieläkin. Näillä näkymin viimeistä kesää, kun alueen kunnostaminen ja uudisrakentaminen alkaa pian.

Kakola (www.kakola.fi) on Turun keskustan suurin peruskorjaus ja uudisrakennuskohde. Valtion omistamalla 22 hehtaarin tontilla on nyt 53 000m2 rakennuskantaa ja toukokuussa lopullisesti vahvistettu kaava antaa n. 50 000m2 uudisrakennusoikeutta. Siis toimistoa ja asuntoja kahden Kaapelitehtaan verran. Alla paikallisen KSV:n sivuilta lainattu havainnekuva loppuunrakennetusta alueesta.

image

Toistaiseksi alue on suljettu ja tyhjä. Vangit siirrettiin uuteen Turun vankilaan syksyllä 2007 yhden viikonlopun aikana. Sen jälkeen muutama varsinaisen vankila-alueen ulkopuolella sijaitseva vanha työntekijöiden puinen asuinrakennus on myyty uusille omistajille, mutta loppualueella pyörii vain tuuli, tulevan suunnittelijat ja me turistibussilla tuodut kerran päivässä.

image

Paloissa aikanaan kauas keskustan ulkopuolelle rakennettu alue on vaihtelevassa kunnossa, mutta yhtä kaikki kaunista katseltavaa. Isolta osin omalta tontilta omalla työllä kaivetusta kivestä tehdyt +/- satavuotiaat talot jakavat ulkoalueen miellyttäviksi pihoiksi, joilla linnut laulaa ja voikukat kukkivat.

image

Kakolallakin on oma huokausten siltansa. Tämä johtaa vasemman puolen reissuputkasta (jossa vietettiin ensimmäinen ja viimeinen yö) varsinaisiin vankilaosastoihin. Huokaukset lienevät olleet raskaampia kuin esim. Kaapelitehtaan sillalla, jossa paraikaa voi ihastella tomaattien ja salvian kasvamista.

image

Sisällä muistaa taas olevansa vankilassa, jonka ainoa tehtävä on vapauden riistäminen kansalaiselta. Aikoinaan muitakin rangaistuksia sai käyttää (vettä ja leipää, 45kg kahleet, pakkotyö), mutta nyttemmin tällaisista lisävirikkeistä on luovuttu.

Kakola oli 80-luvun vankilauudistukseen asti kuuluisa siitä, että sinne "pääsi" vasta 6- tai 7-kertainen rikoksenuusija tai erityisen raaka murhamies. Erilaisiin vankilapedagogioihin pohjaavia suljettuja osastoja oli useampia ja meininki niissä sen mukainen.

image

Yo. kuvassa suljetun osaston gymin siirtämättä jäänyt penkkipunnerrusteline. Aivan käytävän alanurkassa näkyy luukku, josta vangit työnsivät täyden paljun odottamaan luottovangin tekemää tyhjennystä.

Kakolan kuuluisista asiakkaista kuuluisin lienee Volvo Markkanen, jonka pikkuruinen selli oli nähtävissä lähes alkuperäisessä asussaan.

image

Ainoa konkreettinen uusiokäyttösuunnitelma on vanhan länsisiiven muuttaminen verohallinnon tiloiksi. Muutama selli kuulemma voitaisiin jättää muistuttamaan verojen maksamisen tärkeydestä. Retkeilymajaakin kuulemma suunnitellaan. Ao. kuva on rakennuksen ylimmän kerroksen harrastetiloista, joista aukeaa huima näkymä kolmeen suuntaan kaupungin yli ja merelle. Nurkkaan oli rakennettu bändikämpää vastaava soittohuone, joka kulki nimellä "taide tupa".

image

Kiinteistöteknisesti vankilat ovat yhtä lailla kiehtovia kuin esim. kasinot ja huvipuistot. Erityinen käyttötarkoitus tuo mukanaan teknisiä ja logistisia tarpeita, joita ei ilman kokemusta osaisi ennakoida. Tässä punaisen napin logiikka on tuttu mistä tahansa, mutta noita keltaisia näkee harvemmin.

image

Kakolassa on toiminut kaksi kirkkoa. Toinen varsinaisessa Kakolassa ja toinen viereisessä lääninvankilassa. Kakolan kirkkosali on desakralisoitu, eli se ei toimi enää kirkkotilana. Samaa salia pienennettiinkin jo kerran, kun sunnuntainen jumalanpalvelupakko poistui ja yllättäen kävijämäärät laskivat. Hienon neuvotteluhuoneen tästä saisi. Vankilapapit olivat kuuluisia ahkerina vihkijöinä. Aviostatus helpotti perhetapaamisten järjestymistä.

image

Yhtä kaikki Kakola on Turulle suuri mahdollisuus, jonka voi pilata vain valtiollinen Senaattikiinteistö kuuluisan jäykkänä omaisuutensa kehittäjänä tai turkulainen sisäinen kisailu. Rakennukset onneksi on suojeltu ja kaavan uudisrakennusosuuskin näyttää päällisin puolin katseltuna kuniioittavan vanhaa.

Kakolan turistikierrosta voin suositella kaikille. Opettavainen retki halpaan 20 euron hintaan. Lähtö ma-la klo 16 keskustasta. Ennakkovaraus lienee suositeltavaa, ainakin oma bussini oli aivan täynnä. Oppaat on asiantuntevia ja viljelevät vanhoja tarinoita sopivan paljon ja hyvällä asenteella. Jostain kummasta rivien väliin on kyllä sotkeutunut yllättävän paljon vankeinhoitoamme hiljaa kritisoivia äänenpainoja ja sivulauseita.

MUTE-lyhytelokuva

Raine Heikkinen
1.6.2010 klo 14:38

Kaapelilla on vuosien saatossa kuvattu lukuisia elokuvia, musiikkivideoita, mainoksia ja vaikka mitä. Tilamme ovat aina houkutelleet tietyntyyppisiä tuotantoja puoleensa pitkälti johtuen rujosta ulkomuodostamme ja rennosta otteestamme (sekä vähän omakehumaisesti hämmentävästä innostuksestamme kaikkeen uuteen ja luovaan). Jatkossa pyrimme nostamaan näitä esille myös omassa blogissamme aina kun tilaisuus tällaiseen tulee.

Tuore esimerkki erinomaisesta tuotannosta on indieryhmä Blind Framen tuotanto: MUTE -lyhytelokuva, jonka tapahtumapaikkoina toimivat Kaapelitehtaan Merikaapelihalli sekä naapuritalomme HTC. Elokuva on nimensä mukaisesti varsin mykkä, eli dialogia ei ole tiedossa. Sen sijaan tarjolla on varsin vakuuttavaa ja hivenen raakaakin toimintaa joka tämän kokoluokan tuotannossa on poikkeuksellisen vakuuttavasti toteutettua. Koska kyseinen teos on nyt nähtävillä youtubessa, ei meillä ole mitään syytä olla tarjoamatta linkkiä myös täällä:

PART 1
PART 2

Ei mikään uppoava laiva

Anni Sundell
19.5.2010 klo 09:43

Trans Europe Hallesin (TEH) kevätkokous järjestettiin tällä kertaa Budan rantaan ankkuroidussa A38-laivassa. Tunnelma oli hieno - olimme kirjaimellisesti samassa veneessä. Ja se ei todellakaan ollut mikään uppoava laiva. Ihan tyyni ei Tonava ollut, välillä laivamme keinahteli hieman. Heti kokouksen kärkeen kuulimme viimeisimmät käänteet Nürnbergin kaupungin suunnitelmissa sulkea paikallinen TEH-keskus Z-Bau ja purkaa rakennus (sympaattinen z:n muotoinen, ks. kuva). Sulkeminen ei tapahdukaan heti, vaan kaupunki on päättänyt ottaa päätöksessään jatkoaikaa heinäkuulle. Kiitos kuuluu mm. Facebookin tukiryhmille ja TEH-keskusten johtajien lähettämille kirjeille. Jos osaa saksaa, voi tukensa osoittaa netissä

image

image
Laivan seinillä oli lehtileikkeitä ja kirjeitä. Stuban kirje oikeassa alakulmassa.

Torstai - Viva los centros culturales indipendientes!

Osallistuin valinnaisista Working the net -sessioista "Independent Cultural Centres in Spain" -keskusteluryhmään. Valinta saattaa tuntua yllättävältä, mutta olen oikeasti ihmetellyt miksi TEH-verkoston kartalla on reikä Espanjan kohdalla. Isossa maassa ei ole yhtäkään keskusta, kun Suomessakin on jo kolme. Vielä vuosi sitten Barcelonan Ateneu Popular kuului verkostoon, mutta he erosivat syksyllä. Eikö espanjalaisia kiinnosta verkostot? Vai onko heillä jo liikaakiin verkostoja omasta takaa? Keskustelun vetäjä José Luis Rodriguez oli kartoittanut tilannetta. Espanjassa on lukuisia itsenäisiä kulttuurikeskuksia, joiden kontaktoinnin (120 keskusta) José on aloittamassa. Tavoitteena on ensin perustaa Espanjan tai mahdollisesti Iberian niemimaan kattava verkosto. Sen jälkeen voi houkutella espanjalaisia mukaan kansainvälisiin verkostoihin. Mutta vanhoista teollisuusrakennuksista koostuva TEH-verkosto ei ehkä olekaan se oikea verkosto, sillä Espanja ei ole Suomen kaltainen tehtaiden luvattu maa. Josén mukaan ei juurikaan ole tyhjentyviä tehtaita, joita voisi ottaa kulttuurikäyttöön. Mutta onneksi on José, joka levittää TEH-ilosanomaa Espanjaan. Projektilla on omat nettisivut www.culturaindependiente.com.

Perjantai - Ei workshoppailua (eikä shoppailua)

Aamulla saapuessani laivalle kuulin, että koko päivän kestävä työpaja "Broadening Promotion - Broadening Audience" oli peruuntunut. Pettyneet viestintäihmiset kokoontuivat laivan aurinkoiselle kannelle, mikä ei tuntunut ollenkaan vastenmieliseltä. Mutta hieman tylsältä perushengailulta. Yritimme saada aikaan yhteistä keskustelua työpajan aihepiiristä. Hiljaisesta puheesta pöydän toisella puolella ei oikein saanut mitään selvää, joten keskityin juttelemaan vieressä istuvien saksankielisen kulttuurin edustajien kanssa. Berliiniläisten totaalinen Facebook-vastaisuus yllätti, ilmeisesti kukaan UfaFabrikin henkilökunnasta ei ole Fb:ssä. Saksassa on muuallakin vallalla tämä vastustusaate. (Juuri kun olin saanut perusteltua itselleni Facebookin tärkeyden työni kannalta, ja pari päivää aiemmin jopa liityttyä yhteisöön, vastustavia kommentteja en juuri nyt halunnut kuulla... vaikka pidänkin asenteesta.) Wieniläiset olivat vapaamielisempiä, heillä on jokaiselle taiteenlajille oma Fb-fanisivunsa. Yritimme sitkeästi puhua aiheista sähköposti vs. Facebook lounaaseen saakka.

image

Illalla oli "ruin pub tour" pääsimme tutustumaan Pestin puoleiseen baarielämään. Hienoa, laivahöperyys alkoi jo iskeä, kun torstaina myös iltaohjelma oli ollut laivalla (näimme kolme indierock-bändiä, norjalaisen AE:n, romanialaisen The Amsterdamsin ja kanadalaisen Wolf Paraden, jotka kaikki kuulostivat melkein samalta!).

image
Rauniopubit olivat valtavan kokoisia (kymmeniä huoneita) ja visuaalisesti vaikuttavia. Ensimmäisessä paikassa teemana olivat kalat.

image
Ja toisessa viidakko.

image
Kolmannen baarin sisäpihalla oli hieno kattoviritys.

Lauantai -  Sekoitus kaikkea

Aamupäivä oli omistettu TEH:in Changing Room- projektin esittelylle. Kulttuuritoimijoiden liikkuvuutta edistävään projektiin kuuluu mm. TEH:in sisäistä henkilövaihtoa ja johtajakoulutusta, nettipalveluja sekä Sibelius-Akatemian tekemä tutkimus. Osaa nettijutuista testailtiin jo viime syksynä Puolassa, jatkoimme testaillua. Monissa kohdissa on vielä paranneltavaa, kuten Matchmaker-palveluun kirjautumisessa, joka tapahtuu Facebookin kautta (yksi syy myös saksalaisille liittyä!).

Iltapäivän General Assembly -yleiskokouksessa otettiin uusia jäseniä vastaan, TEH-joukkoon liittyi ruotsalainen Not Quite. Olisikohan tässä TEH-keskuksista pienin? Taiteilijoiden ja käsityöläisten yhteisö, joka sijaitsee 375 asukkaan Fengersforsissa (jota kukaan ei osannut lausua oikein) Åmålin (så jävla cool!) kunnassa.

Illalla laivan ohjelmassa oli unkarilaista musiikkia. Jännää, ainoa unkarilainen bändi jonka tiesin oli varmaankin Juhlaviikoilla käynyt itäistä kansanmusiikkia biitteihin sekoittanut Mitsoura (jolla on ehkä kummallisin helium-lauluääni ikinä). Illan pääbändin Kishúgin (Szalóki Ágin ja Borlai Gergőn uusi bändi, jaahas miten kiinnostavaa, ilmeisesti paikallisia legendoja) nähtyäni tiesin että se oli se Unkarin musajuttu. Sekoittaminen isolla s:llä. (Kitarasooloilu, tanssibiitit ja mustalaislaulu vielä menisivät yhteen, mutta ranskalaiset laulut olisi voinut jättää pois... Eivät vain sopineet mihinkään.) Onneksi tanssit jatkuivat myöhemmin backstagella, jossa meillä oli ihan omat dj:t!

Myös nuoriso viihtyi lauantai-iltana A38:ssa, tai ainakin sen läheisyydessä pussikaljalla.

image

 

INDUSTRIEKULTUR OVERDOSE

Stuba Nikula
10.5.2010 klo 08:08

Mitä saadaan, jos asetellaan n. kahdeksan Tamperetta ja kaikki Suomen maastakaivettavat luonnonvarat suunnilleen Ahvenanmaan kokoiselle maa-alueelle? Ruhrin teollisuusalue.

Ja mitä saadaan, kun iso osa alueen tehtaista pysäytetään? Teollisuusperinteen ulkonäyttely, jonka koolla ei ole äärtä eikä laitaa.

Saksan kansa on tuotteistanut alueen nähtävyydet aika napakasti yhden portaalin alle ja alueen visitor center Essenissä sijaitsevassa Unescon suojelulistalle nostetussa terästehtaassa palvelee koko alueen nähtävyyksiä.

Ja niin, nythän Ruhr on myös Euroopan kulttuurikaupunki. Alunperin tittelin sai Essen, mutta luova kansa laajensi tittelin käsittämään koko maakuntaa. EU nikotteli vastaan, mutta ilmeisesti alueen sopuisuus olisi ollut vaakalaudalla, jos yksi kaupunki olisi saanut kaiken huomion.

En matkustanut paikan päälle varsinaisen kulttuuritarjonnan perässä. En myöskään ikinä saanut selville mitä tarjontaa olisi juuri nyt ollut tarjolla. Sen verran sekava on projektin kotisivusto. Poikkesin alueelle puoleksitoista vuorokaudeksi matkalla Budapestiin kokoustamaan. Tavoitteena oli käydä kahdessa käytöstä poistetussa kaasukellossa.

Tavoite täyttyi, kuten www.suvilahti.fi:n kaasukellolistauksesta voi lukea. Kuvat sen sijaan eivät. Erilaiset masiinat, masuunat, louhokset, hihnat ja rauniot olivat sen kokoisia, että ilman helikopteria ei ole mitään asiaa paikan päälle vain kuvaamaan. Hyviä kuvia kannattaakin katsella vaikka Flickr.comista.

Kaasukelloihin pääsemisen aikataulut estivät minua kiertämästä edes ilmaisen Ruhr-logolla varustetun pyyhkeen saamiseen vaadittua 15 kohdetta, mutta jo tällä näkymällä alkoi tulla mitta täyteen. On se siunaus, että Kaapelitehdas ja Suvilahti sijaitsevat järkevällä paikalla. Ruhrin laitokset ovat juurikin sen verran laitamilla, että valtaosa on vain museoina. Elämää, toimintaa tai työntekoa ei näe juuri missään. Jokin "luovan suunnittelun hautomo" Essenissä on, mutta auki jäi luoko siellä kukaan mitään. Tämän takia kai me olemme Trans Europe Hallesin ja Ruhrin alueen kohteet European Route of Industiral Heritagen jäseniä.

Tehtaidenpihoja kierrellessä vahvistui taasen vanha ajatukseni palauttaa tehtaiden soundtrack jollain lailla. Ilman pihinää, kuminaa ja pauketta vaikutelma oli auttamatta vajaa. Eipä ollut alueiden suunnittelijatkaan tätä keksineet, sillä missään ei ollut esim. tolppaa, jonka nappia painamassa olisi saanut silmillä todistetun tueksi 30 sekuntia autenttista äänimaisemaa.

Noin 300 kilometriä autobahnia Nissan Micralla oli kuitenkin suosittelemisen arvoinen kokemus. Ilman GPS:ää, Googlea, wikipediaa ja nettikelpoista kännykkää ei tosin kannata kokeilla. On se vaan suuremmoisen hämmästyttävää, miten helppoa asioiden löytäminen ja niiden luokse liikkuminen on. Ja se, että Saksassa jokaikinen langaton verkko on suljettu, suojattu, piilotettu tai muutoin salainen. Seppo Räty ei ollut aivan väärässä.

image
Vollvereinin tehtaan "hiilinielu". Palikoiden kokoluokka alkaa avautua. Merikaapelihalli olisi täällä henkilökunnan taukotila.

image
Kahvia ja olutta saa saksassa kaikkialla. Tässä Vollvereinin aulassa. Takana tehtaan pannuja ja hihnoja.

image
Myös remontissa oleva parkkihalli on kulttuuria. Sopi tunnelmaan.

image
Oberhausenin kaasukellon uusi ulkoporras ei ollut ihan pieni. Vaan eipä mikään muukaan tuossa laitoksessa.

image
Yllättävä taidekohtaaminen Hansa Kokereissa. Eksyin tänne vahingossa kulkiessani tahallaan opasteita vastaan ovien aukeamista kokeillen. Nämä kaakelit ovat nähneet nokisia naamoja.

image
Koko route oli opastettu aika hyvin. Paikanpäällä oli aina samanlaiset pömpelit odottamassa ja niissä tietoa kohteesta, reitistä ja erilaisista teemareiteistä, kuten luonto tehdasalueille, hiili, teräs jne.

image
Tätä näkymää riitti pikkunälkään. Ruosteiseen putkeen ja pannuihin alkoi hiljalleen turtua. Tämä on Duisburgista. Vieressä kaasukello, josta on tehty sukelluspaikka.

Moskova, vanhojen tehtaiden taivas

Anni Sundell
4.5.2010 klo 14:14

Sain kutsun levittämään Kaapelipropagandaa powerpointin muodossa seminaariin Moskovaan. Sipulikaupunki paljastui vanhojen tehtaiden metropoliksi. Moskovan keskusta-alueesta noin 15 % on teollisuusaluetta, kun niiden osuus Euroopassa on keskimäärin 1-1,5 %. Tämän tiedon sain suomalaisvoimin tehdystä, Moskovan ja Pietarin uusia kulttuurikeskuksia käsittelevästä selvityksestä, joka esiteltiin samassa seminaarissa. Nyt kun kaupunki on päättänyt siirtää kaiken teollisuuden kaupunkia ympäröivän kehätien ulkopuolelle, keskustan tehtaat vapautuvat muuhun käyttöön.

Pääsimme tutustumaan tehtaisiin perustettuihin kulttuurikeskuksiin, joita paikalliset kutsuvat klustereiksi. Moskovassa vaikuttaa olevan klusterivillitys, kaikki mitä voi sanoa klusteriksi on hienoa. Yhden päivän aikana kiersimme 5 klusteria. Ensimmäinen kohteemme oli vanha suklaatehdas, joka oli klustereista kaunein. Erityisen hienoja olivat rakennuksista toiseen johtavat sillat, ja niitä oli monta! (Kaapelin oma Huokausten silta alkoi vaikuttaa jotenkin yksinäiseltä.) Oppaamme kertoi, että tehdas oli viime aikoina muuttunut strippiklubien keskittymäksi. Harmi.

image

image

image

Tehtaan viereen rakennettiin uutta designkoulua, johon kuuluu kahvila/baari ja hieno kattoterassi joki- ja kirkkonäkymin. Paikka näytti rakennustyömaalta, mutta se on avautumassa parin kuukauden päästä. Moskovalainen optimismi on todella ihailtavaa!

image

image

Seuraava kohteemme oli Vinzavod, vanha viinitehdas, joka on klustereista suurin ja mahtavin, ainakin maineeltaan. Kuulemma taide- ja designväen kohtauspaikka, jonka kaikki Moskovan taksikuskit jo tietävät. Alueella on 13 nimekästä galleriaa, ja Vinzavod on aktiivisesti mukana Moskovan biennaalissa. Ulkona oli rento graffitimeininki ja opasteet olivat hienoja. 

image

image

image

Mutta voi ei, tämähän näyttää sisältä ihan kauppakeskukselta...

image

Kellarin pimeissä sokkeloissa oli kuitenkin todella hieno Fellinin leffoista tehty installaatio, joka oli matkan parasta taideantia.

image

Läheltä löytyy toinen klusteri, Artplay. Kuvat kertovat, että vanhassa painemittaritehtaassa on vielä paljon tehtävää.

image

image

image

Tehtaan vanhasta interiööristä on vielä jotain jäljellä, ja onneksi se aiotaan säilyttää.

image

Työmaan keskeltä löytyi yksi galleria. Esillä oli valokuvaa, joka näytti muutenkin hallitsevan klusterigalleriatarjontaa.  

image

Neljäs kohde oli entinen hajuvesipullotehdas (!) Flacon. Ensimmäisenä astuimme tilaan, joka on yhtä aikaa keskuksen toimisto, hengailutila ja vierailevien taiteilijoiden työtila. Taiteilijat olivat nuoria ja innostuneita.

image

image

Viereisessä rakennuksessa remontoidaan tapahtuma/biletilaa, joka on kuulemma myös "pian valmis", kuten Moskovassa kaikki.

image

Toisessa tilassa oli juuri päättynyt sarjakuvanäyttely Hodorkovskista ja Lebedistä. Julisteet olivat jäljellä. Poliittista taidetta, hienoa! Aihe linkittyy myös hyvin siihen tosiasiaan, että Moskovan klustereista suurin osa on liikemiesten omistuksessa. 

image

Viimeinen kohteemme ei ollutkaan klusteri, vaan näyttelyhalliksi muunnettu vanha johdinautovarikko. Sisällä ei saanut kuvata.

image

Seminaarissa kuulin syksyllä Jekaterinburgissa järjestettävästä teollisesta nykytaiteen biennaalista (The Ural Industrial Biennale of Contemporary Art). Kuulostaa niin oudolta, että sinne on pakko päästä. Kunpa vain saisin jotenkin kutsun (ja samalla järjestäjän maksamaan matka- ja majoituskulut)!

 

Kaasukelloja, toimitusjohtaja Nikula!

Raine Heikkinen
29.4.2010 klo 10:19

Kello 4.30 puhelimeni räjähti ulvontaan pahaenteisesti korvani vieressä! Piinaava ääni ei suostunut poistumaan, joten olin pakoitettu vastaamaan. Soittaja oli kohtalokas nainen, joka esittäytyi isännöitsijä Kuuselaksi. Hänellä oli tehtävä tarjolla minulle, taksi olisi kuulemma ovellani 15 minuutin sisään. Pyysin hetken harkinta-aikaa, mutta nainen oli varsin kiihdyksissä ja sai minut vakuutetuksi aikataulun kiireisyydestä. Nousin laiskasti ja vedin paidan päälleni, olisiko aikaa ottaa lasillinen bourbonia... liian aikaista! Pakkasin laukkuuni välttämättömät varusteet, hammasharjan, kameran tarvittavien tietojen tallentamiseen, passin ja rullan pieniä seteleitä.

Hetken kuluttua oveltani kuului voimakas koputus, kuljettaja halusi selvästi varmistaa, että olin ymmärtänyt asian tärkeyden. Kireällä äänellä hän ohjasi minut kulkuvälineeseensä. Oliko tämä edes oikea taksi? Autossa odotti elegantti nainen joka lyhyen keskustelun perusteella paljastui mainituksi isännöitsijäksi. Tiedustelin aikaisen herätyksen syytä, mutta ilmeisesti keskustelu oli näillä leveyspiireillä tarkoitettu vain säätietojen toimittamiseen, siinä määrin synkkä hiljaisuus autossa vallitsi.

Epämääräisen ajan kuluttua saavuimme lentokentälle. Oloani ei selvästi ollut kohentanut istuminen ahtaassa autossa ja päätin tiedustella lupaa kahvikuppiin. Yllätykseksini tähän tarjoutuikin mahdollisuus. Lämmin, höyryävä kupillinen siirtokuntien parasta tavaraa sai mieleni virkistymään ja saatoin ryhtyä tekemään johtopäätöksiä seurueestani. Kahvien yhteydessä joukkoomme oli liittynyt useitakin virallisen oloisia hahmoja, ilmeisesti jonkin salaperäisen yrityksen johdosta. Ennen kuin ehdin puhuttamaan tätä ryhmää saimmekin komennuksen siirtyä koneeseen. Samalla virkistykseni oli täysin poissa ja silmissäni sumeni!

Olinko tullut huumatuksi, oliko kahvin seassa jotain ylimääräistä? Kysymykset risteilivät päässäni kun heräsin epämääräisen ajan kuluttua suuresta kuljetusautosta jossakin päin maaseutua. Vaikka ikkunat olivat osin pimennetyt, saatoin erottaa kylttejä sieltä täältä. Moottoritie vei meitä kohden Gävleä! Kelasin mielessäni internetin wikipediaa ja pian ymmärsinkin olevani Ruotsissa. Todella mystistä ajattelin, tämähän on prinsessa Madden herttuakunta, voisiko tällä olla tekemistä rajun odysseijani kanssa? Samalla minulla välähti – Olin kuullut huhua tästä mystisestä Jonaksesta, joka oli ilmeisesti pettänyt kuningattaren luottamuksen. Mikäli tietolähteeni pitäisivät paikkansa tämän täytyi olla ehdottomasti syy siihen miksi olin tänne päätynyt.

Pian saavuimme määränpäähämme. Hiljainen joukkomme ei enää ollutkaan aivan niin hiljainen, vaan kielenkannat irtosivat tullessamme vanhalle teollisuusalueelle. Gävlen vanhat kaasukellot ihastuttivat joukkoamme silmin nähden suuresti. Meidät vastaanotti Berglundiksi esittäytynyt hahmo, ja hänen johdollaan siirryimme ensimmäisen kellon sisälle. Punatiilinen rakennus oli sisältä naamioitu teatterin rakenteeksi. Pyörivän lattiatason tarkoitus oli ilmeisesti kierrättää lavasteita. Ilmastointikanavat olivat myös hämmentävästi upotetut ja naamioidut vanhaan seinään sointuvaksi. Mitä kaikkea muuta olikaan piilossa silmiltämme? Ilmiselvästi salaisuuksia oli riittävästi koska niitä ei haluttu meillekään kertoa! Mutta eikö saapumisemme tarkoitus juuri ollut selvittää kuninkaallisten ongelmaa? Aloin kyllästyä salailuun ja päätin nostaa kissan pöydälle! Ryhdyin kovaäänisesti vaatimaan tarkempaa selvitystä asiain tolasta! Olihan minut väkivalloin riistetty kauneusuniltani toiselle puolen maailmaa.

Onneksi purkaukseni hämmensi koko ryhmän ja faktoja alkoikin sataa oikein isoina ryöppyinä. Pyöreään tilaan sopi kohtuullisen isoja teatteriseurueita ja kattoon oli rakennettu heitä varten sofistikoituneet ripustusjärjestelmät. Tämä oli kuitenkin vain pienempi kello ja vakuuttelut viereisen kellon mahtavuudesta saivat mielikuvituksemme liikkeelle. Tilassa saattaisivat jopa kuninkaalliset viihtyä. Hetken harhailtuamme löysimmekin tämän komeamman rakennuksen ja astuimme sisään. Tunsin välittömästi ihoni nousevan kananlihalle! Mysteeri oli syventymässä sillä tämä tila tuntui jotenkin astetta eeppisemmältä. Seinässä olleen kyltin perusteella halliin sai ottaa 800 henkeä seisovassa tilaisuudessa ja peräti 500 istuvassa. Hämmentäviä lukuja! Ryhmämme johdossa tuntui olevan herra Törhönen joka hallin keskellä huomautti kaiun olevan sietämätön. Vilkuilin myös poistumiskaistoja siltä varalta, että joutuisin tekemään pikaisen perääntymisen. Uteliaisuuteni palkittiin vihdoin kun pääsimme hallin lattian alle piilotettuun sokkeloiseen tilaan. Tämän täytyi olla liitoksissa Jonaksen kohtuuttomaan käytökseen, ymmärsin myös miksi Victorialla olisi voimakas tarve saada apua kokeneelta joukoltamme.

Kaikesta huolimatta Gävle ei tarjonnut ratkaisua arvoitukseen, saimme kuitenkin herra Berglundilta viimeisenä vinkkinä ohjeen siirtyä tapahtumien ytimeen – Tukholmaan! Tapaisimmeko itse prinsessan? Oli kuitenkin kiireisempiäkin asioita, jotta olisimme riittävän terävinä paikalla tarvitsimme terästystä ja sellaista saattaisimme saada vain paikalliselta trokarilta. Suuntasimme matkamme paikalliseen China Towniin: ”Dragon Gateen” josta laumamme sai virkistävän muistutuksen ravinteiden merkityksestä. Tässä vaiheessa salaperäinen herra X, joka tähän asti oli pysytellyt sivussa tarkkailemassa tilannetta esittäytyi toimitusjohtaja Nikulaksi! Sikaria huolettomasti huulessaan heilutteleva johtaja paljasti olevansa koko kierroksen taustalla. Ruotsin kuningas oli antanut Nikulalle toimeksiannon selvittää Madden kohtaloon liittyviä seikkoja ja tästä johtuen hän oli kerännyt kasaan joukon ammattilaisia, joille mikään mysteeri ei olisi liian haastava! Ilmeisesti Jonaksella on jonkinlainen fetissi kaasukelloihin ja kuningasperhe halusi ehdottomasti selvittää mistä oli kyse ennen kuin haaskalehdistö pääsisi aiheeseen käsiksi. Tehtävämme saattaisi huipentua Värtanin salaisilla Kaasukentillä ja erityisesti kyseisillä Kelloilla. Pikaisen tankkauksen jälkeen lähdimme kohti tätä Skandinavian parhaiten salattua esoteerista mysteeriä.

Tunteja myöhemmin tunsimme olevamme ansassa. Saapuminen Tukholmaan ei alkanut suotuisissa merkeissä. Ilmeisesti koko joukkomme oli tainnutettu (kaasulla?) matkan aikana ja pian huomasimme olevamme sidottuina tuoleihin jonkinlaisessa sadistisessa kuulustelussa, meiltä tiukattiin kaupunkirakenteen suunnittelusta sekä kulttuurihallinnon järjestämisestä kaasukelloihin synkkien pikkuvirkamiesten toimesta. Ainoa toivomme olisi murtautua ulos ja hyökätä määrätietoisesti suden pesään, itse kaasukelloon! Värtanin kelloissa olisi ollut tilaa vaikka laittomalle baarille, mutta ilmeisesti Jonas tavoitteli gryndereille valtaa kuningashuoneen siivellä. Tällainen ruma opportunismi koituisi vielä rojalistien kohtaloksi. Kuvasimme kaiken minkä pystyimme ja kirjasimme rikkeet ylös. Osa joukosta jäi vahtimaan oville, ettei pyrkyrin joukot saisi hallintaansa ainoata väyläämme vapauteen. Ilmeisesti kyseessä oli myös laittomien päihteiden salakuljetuksesta sillä kuulusteluissa arkkitehdillemme oli syötetty LSD:tä ja jouduimmekin raahamaan miesparkaa mukanamme siinä toivossa että mielenterveys olisi vielä pelastettavissa. Kirosin hiljaa mielessäni julmaa juonta jonka kohteeksi niin monet viattomat olisivat joutumassa!

En enää saattanut jättää asiaa sikseen, räjähdysherkkä ilmapiiri pakotti meidät toimimaan! Aivoni eivät pysyisi ladattuina ilman bourbonin raikasta aromia ja lähdin johdattamaan joukoamme karkuun kohti lähellä sijaitsevaa satamaa, jossa taatusti olisi iloisten merimiesten maahantuomaa tynnyrituotetta. Ehkä saisimme myös kaapattua aluksen jolla voisimme viedä todisteet turvaan pois maasta...

Jouduimme kolkkaamaan muutaman kätyrin matkalla, mutta kaiken kaikkiaan pakomme onnistui varsin helposti. Todisteet olisivat nyt kaikkien saatavilla. Aioimme kuitenkin ensin vetää omat johtopäätöksemme tilanteesta. Sopivan laivan löydyttyä lähdimme purjehtimaan kohti kotisatamaamme. Aluksella oli hämmentävää joukkoa, muun muassa paikallinen Drag-artisti. Pian siirryimmekin aluksen yökerhoon, jossa karistimme viimeisetkin jännityksen pölyt yltämme. Mieltämme lämmitti ajatus, että Victorian ja Danielin häät olisivat turvatut ja Maddekin ehkä löytäisi rauhan itselleen nyt kun pahan Jonaksen aikeet vihdoin tulisivat kaikille selviksi. Tuntien marinoinnin perään siirryin omiin oloihini pohtimaan syvämietteisiä ajatuksia. Mitä voisin tehdä kun palaisimme Suvilahteen? Lausuin mielessäni: ”Kaasukelloja, toimitusjohtaja Nikula”!

image

image

image

image

image

image

image

Sivut