Ajankohtaista

Nowa Hutan suljettu osasto

Stuba Nikula
27.10.2009 klo 22:00

Trans Europe Hallesin syys- ja kevätkokoukset ovat aina aika haipakkaa. Järjestön johtokuntaan saakka eksyneelle luvassa on neljä päivää intensiivistä kokoustamista ja rupattelua - tällä kertaa Krakovan Laznia Nova -teatterissa. Osin EU-rahoitteinen 27 maahan ulottuva verkosto, jolla onnettomuudekseen on neljännesmiljoonan EU-projekti käynnissä ei ole hallinnoltaan aivan yksinkertainen kokonaisuus. Löysät otettiin pois jo keskiviikkona kahdeksan tunnin kokouksella. Kuudella eri tavalla murteinen englanti on uuvuttavaa kuunneltavaa.

Torstaiaamupäivät on kokouksissa aina omaa aikaa, kun varsinainen istuminen alkaa vasta puolen päivän jälkeen. Krakova on ehdottomasti yksi maailman parhaiten maleksittavista kaupungeista. Aamupäivä ei vain otollisin hetki siihen hommaan. Niinpä lähdin tutustumaan Krakovan itäpuolella sijaitsevaan (surullisen)kuuluisaan Nowa Hutaan.

Kokouspaikka on alueen vanhan osan keskellä ja aluetta google mapsilla tutkiessa silmään iski valtava teollisuusalue. Ja tästähän koko alueessa on kyse. Stalin päätti lahjoittaa Puolan kansalle terästehtaan (1000km päähän lähimmästä teräsmalmiesiintymästä). Alueen työläisiä varten rakennettiin uusi kaupunki. Nowa Huta edustaa 1950-luvun renesanssiarkkitehtuuria parhaimmillaan. Petralzkan ja Lasnamäen tyyppinen alue, mutta koska vanha osa on rakennettu ennen elementtien keksimistä, on kyseessä ihan oikeasti arkkitehtuurisestikin kiinnostava kokonaisuus.

image
Google Maps

Karttapalvelu näytti, että alueen itäpuolella on jotain merkillistä. Aluksi luulin, että kyseessä on junavarikko, koska raidetta piisasi kiitettävästi - kiinnostavaa jo sinällään. Lähemmäs zoomatessa tajusin, että tuohan on tehdas. Sinne siis.

image

Spåra pysähtyi lupaavasti asemalle nimeltä Kombinat. Märästä lumisateesta huolimatta tajusi heti, että nyt ollaan pelipaikoilla. Valtavat porttirakennukset ja portit. Siis sisään.

Kukaan ei kysellyt mitään, joten arvoin (myöhemmin osoittautuen onnekkaasti) tien, jota pitkin aloin eksymään alueelle. Niin kuin usein vanhoilla teollisuusalueilla tämänkin oli selvästi suunnitellut joku. Joku, jolle alue merkitsi muutakin kuin paikkaa asemoida aaltopeltiä ja ontelolaattaa mahdollisimman tiiviisti. Vanhat puut reunustivat pitkää suoraa tietä ja jalkakäytävät oli aurattu. Alue huokui samaan aikaan kunniakasta historiaa ja tekemisen meininkiä.

Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen ympärille alkoi kertyä teollisuusrakennusta toisen perään. Mutkan takaa vastaan tuli rivi kaasukelloja. Tässä vaiheessa tajusin, että loogisesti keskelle aluetta oli rakennettu tehtaan voimalaitosalue. Kutakuinkin Punavuoren kokoinen maa-alue, jolle oli sijoiteltu kaasutehdas ja hiilivoimala ja luultavasti paljon muutakin.

image

Kaasukellot olivat selvästi vielä toiminnassa ja Suvilahden kelloja uudempia. Kunnioitusta herättävä rivi yhtä kaikki. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.

image

Tässä tienristeyksessä tekemisen koko ja meno alkoi aueta. Olo oli kuin tunnelissa, kun putkinippuja kulki neljässä metrissä ristiin rastiin ja välillä kuului pihahduksia tai kolinaa. Ja kohta aukesikin näkymä seuraavalle yksikölle.

image

Jos ruosteesta, likaisesta lasista ja putkesta voi vahingossa tehdä jotain komeaa - jopa kaunista, niin tässä alkaa olla hyvä esimerkki. Vailla pienintäkään käsitystä siitä, mistä tässä on kyse ja ketään joltan kysyä (onneksi, opin myöhemmin) jatkoin eteenpäin pitkin tehtaan sivua.

image

Kolina ja sihinä voimistuivat ja nyt jossain päästettiin ylipaine pois kattilasta. Huumaava suhahdus ja ujellus saattelivat minut (edelleen ihmisitä täysin aution) alueen seuraavalle etapille.

image

Edessä oli nyt kaksi yli satametristä savupiippua ja kilometrin verran lisää ilmassa kulkevien putkien kattamaa ja erilaisten laitosten reunustamaa tietä. Kello kuitenkin kertoi, että oli aika u-käännöksen kohti kokousta. Pohdin takaisin kävellessäni, että pitääpä tulla ajan kanssa uudestaan vaikka sunnuntaina ennen paluulentoa.

Laznia Novassa sain käteeni esitteen Nowa Hutasta. Tehtaasta kerrottiin, että sen maa-ala on 1000 hehtaaria ja nykyinen 10 000 hengen työntekijäjoukko on enää neljännes 60-luvun parhaista päivistä.

Siis pienen kansallispuiston kokoinen läntti, jossa on parhaimmillaan ollut töissä saman verran ihmisiä kuin Raumalla on asukkaita.

Vouhotin paikasta krakovalaiselle isännällemme, joka katsoi minua hetken pää kallellaan ja kysyi miten olin päässyt alueelle. Kerroin kävelleeni enempää keltään kysymättä. Tähän Bartosh totesi, ettei hän ole koskaan uskaltanut suljetulle tehdasalueelle. Hänkin oli kuullut tarinoita paikan absurdiudesta, mutta yhtä lailla siitä, miten sinne tunkeutujia on pidätetty, heitetty putkaan ja sakotettu.

Stuba Nikula