Ajankohtaista

KÖYHÄT JA KEKSELIÄÄT

Stuba Nikula
13.8.2012 klo 08:22

Löysin itseni jo toisen kerran elämässäni Zilinasta - tuosta Slovakian Mikkelistä. Tai löytää on paljon sanottu, kun on lentänyt kaksi pomppua ja istunut päälle viisi tuntia junassa. Vaan mitäpä sitä ei tekisi mukavien ihmisten takia. Ja Zilinan Stanica-keskuksessa niitä riittää.

TEH-verkostossamme on nyt kutakuinkin 50 jäsentä, mutta jotenkin olen päätynyt pitämään heistä eniten Stanican porukasta. Uskomaton asenne, ystävällisyys, ahkeruus ja elämänilo tulee vastaan jokaisessa keskuksen nurkassa. Nurkkia ei toki ole kovin montaa, kun kyseessä on n. 500m2 vanha paikallisjunan asema ja lisärakennuskin on kahdeksikon muotoinen. Ja rakennettu kaljakoreista (www.stanica.sk/s2). Rahaa keskuksella on juuri sen verran, että pienet palkat ja sähkölasku saadaan maksettua, mutta nokkeluutta, oveluutta, viekkautta ja sinnikkyyttä sitäkin enemmän.

Johtuen pitkälti keskuksen omaperäisestä ja -päisestä johtajasta ja tuosta lisärakennuksesta keskus järjesti vaihtoehtoisen arkkitehtuurin seminaarin, joka taisi olla jo kahdeksas laatuaan. Tällä kertaa mukana oli myös verkostomme suuren EU-projektin rahaa, joten minunlaisiani ihmisiä oli lennätetty paikalle kymmenkunta. Epäilin ensin, että vaikka teemme Suomen oloissa poikkeuksellista työtä, ei meistä olisi itäeurooppalaisen tekemisen esimerkiksi. Hallintomallimme on kuitenkin yleismaailmallinen ihmettelyn (ja kateuden) aihe, joten herrat ja rouvat projektissa vakuuttivat, että annettavaa kuulijoille riittää.

Kuulijoina oli parikymmentä arkkitehtuurin, muotoilun ja kulttuurituotannon ammattilaista pitkin poikin Eurooppaa. Tunnin luennon päätteeksi oli tunnin keskustelusessio, joka jatkui vielä pitkään illallisella. Itselleni ikävää oli, etten tällä kertaa ehtinyt jäädä kuuntelemaan muita puhujia lainkaan. Normaalisti tämä on suurin motivaattorini lennellä paikkoihin paasaamaan. Toiste sitten.

En myöskään päässyt tutustumaan keskuksen ihmisten uusimpaan viritykseen. Keskellä kaupunkia on tyhjänä seisova synagooga, joka neuvostoaikana muutettiin elokuvateatteriksi. Nyt kaupunginisät ovat valmiita antamaan sen Stanican porukoille hyvinkin lupaavalla pitkäaikaisella sopimuksella. Tarkoitus on tehdä siitä kaupungin monikulttuurinen taidehalli.

Slovakian tekemiset toisen maailmansodan aikaan on muuten oma tarinansa, jota ei ole edes alettu kaivaa auki. Maa oli muutaman vuoden itsenäinen jo silloin ja senaikainen presidentti järjesteli juutalaisvainon, joka saa saksalaisten samanlaisen näyttämään tehottomalta pikkulasten puuhastelulta. Miten on tällainenkin pala lähihistoriaa jäänyt minulta pimentoon?

Zilina on kaupunkina muutakin kuin ohiajon arvoinen. Mukava pikkukaupunki kukkuloiden keskellä. Viihtyisä tori ja helposti läpilonnittava keskusta, jossa on kaikki pikkukaupungin palvelut. Pyörämatkaajia näkyi aika tavalla, lienee mäkiosuudet houkutelleet ne paikalle.

Omalaatuinen yksityiskohta kaupungissa on se tarmokkuus, jolla keskusta on erotettu ohivirtaavasta joesta. Ensin teollisuusalue ja rautatie ja nyttemmin myös ohitustiet pitävät huolen siitä, että kaupungilla kävellessä ei tule poikettua jokirantaan. Merkillinen hukattu mahdollisuus.

image

Sitten vielä pieni yksityiskohta siitä kekseliäisyydestä. Miksei baaritiskin alla olevaan roskikseen voisi heitellä roskia asiakkaidenkin puolelta? Muotoilu = viimeistely.

Ja näyte samanhenkisestä suhtautumisesta ihmisten hyvyyteen. Keskukseen tullaan alikulkutunnelia pitkin. Kaupunki uusi sen valaisimet, jotka rikottiin muutamassa viikossa. Keskus osti ja asensi omalla rahallaan uudet, ettei reitti muuttuisi pelottavaksi kusiputkaksi. Malliksi valittiin "Vandal", joka on käytössä myös maan vankiloissa. Muistui taas mieleeni perinteiset keskustelumme arkkitehtien kanssa: "Voiko sen rikkoa?", "Kyllä", "Sitten sitä ei tehdä".