Ajankohtaista

VENÄJÄ, HOLLANTI JA MESSUT

Stuba Nikula
19.9.2012 klo 09:47

Taas Pietariin. Pikakeikka puhumaan kiinteistömessuille Suvilahden tapahtumakentän roolista Suvilahden kehittymiselle ja Suvilahden roolista Kalasataman kehittymiselle. Tai ainakin näin luulin.

Koska luovan kaupunkitalouden guru Charles Landrylla ei ole julkista kännykkänumeroa, en saanut aikaiseksi kahvituokiota herran kanssa. Kutsu kävi, mutta vaikea sopia tarkempaa, kun ei ole muuta keinoa kuin huutaa junan ikkunasta. Mukavaa kuitenkin, että tämä varsin arvostettu herra jaksaa pitää työtämme vallankumouksellisena ja menestyksekkäänä.

Palaverin sopimisen sijaan keskityin siis Allegro-junassa myytyyn 4,30 euroa maksaneeseen muffinssiin.

Juna pysähtyi luultavasti viimeistä kesäpäiväänsä viettävään kaupunkiin ja aloitin kierroksen kohti hotellia. Kaupungintalon nuukana tunnettu väki halusi minut omaan hotelliinsa, joten aseman ja Marriott Vasilievskajan 300 euroa maksavan hotelliyöni välille mahtui kokolailla kaupunkia.

Ensimmäisen pysähdyksen muodosti ihkauusi Chetvertin luova klusteri. Rakennus sijaitsee pari kilometriä Nevskin eteläpuolella ihan pelipaikoilla. Usein luotettavan ja hyvin kaupungista ja sen tarjonnasta englanniksi kertovan St. Petersburg Timesin mukaan se avattiin elokuussa. Itse en löytänyt kuin rakennustelineillä peitetyn talon, jonka julkisivussa mainostettiin irkkubaaria. Sisäpihalta - Pietarissa pitää AINA mennä sisäpihalle - löysin niin suttuisen oven, että sen takaa olisi voinut löytyä luovuusintelligentziaakin. Ovi oli kiinni, joten askelsin eteenpäin.

Seuraava stoppi oli omissa kirjoissani epävarma kohde. Uuden Hollannin saari on parin kivenheiton päässä Chetvertistä ja maailmankin mittakaavassa merkittävä. Oligarkki Abramovich (Chelsea, 105 m pitkä huvialus yms.) hämmensi kohteen omistukseensa jokin vuosi sitten ja lupasi investoida saareen ja sen rakennuskantaan joitakin miljoonia euroja tehdäkseen siitä taiteen ja kulttuurin keskuksen. Nyt se on ulospäin pääosin pusikkoa.

Keskustasta katsoen kauimmasta nurkasta löytyi kuitenkin portti, josta pääsi metallinpaljastimen läpi paikalle ihan tuosta vain. Samalla kävi ilmi, että paikalla on jo nettisivut ja jälkikäteen näin, että niistä löytyy paljon dataa ihan englanniksikin (http://www.newhollandsp.ru).

Portin takaa aukesi varsinainen miniberliini (vai lontoo?). Rakennusten ollessa vielä remontissa tai remonttijonossa panokset oli keskitetty pihaan. Merikonteista tehdyt infot, museokaupat, lasten puistot ja kahvilat sekä nurmikolle sijoitellut rantatuolit ja taideteokset saivat hyvän raamin pihan perän kuvataiteella koristellusta aidasta. "Oikeastaan tästä puuttuu vain kaupunkiviljelmä", ajattelin. Kunnes sellainen tuli vastaan vähän kauempana pihalla.

Kahvila oli kuitenkin mukava ja keli aurinkoinen, joten lasillinen paikallista kesämehua (kuohuviiniä mansikan ja omenoiden paloilla) sopi kuvaan.

Hollannista lähdin Taigaan. Tämä on jonkin sortin hostellin ja kulttuurikeskuksen risteytys, josta kuulin paikalliselta tutkijalta. Tarina on kovin venäläinen: joku tarpeettoman rikas ihminen omistaa korttelin neljänneksen Nevan rannalta n. 200 m Eremitaasista pohjoiseen. Ennen parempaa käyttöä tila on annettu nykyiseen käyttöön. Toimintaa on ollut n. 1,5 vuotta eikä kukaan tiedä kauanko se tulee jatkumaan. Vaan pidetään hauskaa ja puuhataan kun vielä voidaan.

Sisäpihan kausi oli jo loppunut, mutta ruoka on kuulemma hyvää ja edullista. Seinän Ikean paperitelineistä tehdyt lintupöntöt oli uusi tuttavuus. Taidetta toki tässä, mutta toimisikohan oikeasti?

 

Sisällä oli mukavan väljää (ja viileää). Ystävälliset ihmiset päästivät minut sisään kutakuinkin joka huoneeseen ja kirjakaupan, gallerian, second hand -vaatekaupan, design shopin, hostellikäytävän yms. jälkeen päädyin pingishuoneeseen.

Tämä näytti kovin hulppealta, mutta sen jälkeen päädyin huoneeseen, jossa käsityöläinen myi koruja ja vaatteita näköalanaan Pietari-Paavalin linnoitus. Melko eksklusiivistä.

Tämän jälkeen aloin laahustaa kohti hotellia. Matkalla löysin uuden katukuvaa värittävän ilmiön. En muista, että aiemmin katupintaa olisi käytetty mainospintana ainakaan tässä mittakaavassa. Lähes jokainen Vasilin saaren risteys oli leimattu täyteen erilaisia mainoksia. Luvallisia, luvattomia vai ahkeran virkamiehen omalla luvalla maalattuja jäi epäselväksi, mutta kun kerran seinäpintaa ei juuri enää mainokselle ole antaa, niin käytetään sitten katua.

Vasilin saaren erikoisuus on muuten Pietarin ilmeisesti ainoa kävelykatu. Varsin oli kuhinaa kuudennella linjalla ihan keskiviikkoiltanakin. Pikanttina lisänä intiaanipäähineissä pan-huilua soittanut orkesteri. Globalisaatio standardoi vähitellen katusoitonkin. Vai ovatko kaikki paikalliset osaajat Helsingissä?

Seuraavana päivänä pääsin jo messuillekin. Valitettavasti oma osuuteni oli Len Expon hallissa 7. Tämä kutonen näytti paljon houkuttelevammalta.

Luulin tulleeni paikalle pitääkseni 7 min alustuksen ennen keskustelua. Kävi kuitenkin niin, että muiden alustukset olivat luokkaa 20 min ja niiden jälkeen 2 h tilaisuus oli jo vartin yliajalla. Ei kun tavarat kassiin ja Helsingin standille tappamaan aikaa ennen paluujunaa. Eipä ole tätä pienemmällä annilla retkeä tullut tehtyä. Itse toki näin ja koin mitä halusinkin, mutta olisi kai joku voinut haluta kuulla meistä enemmänkin. Soittanevat perään.

Vasilin saarella sijaitsee myös Kuryokhinin kulttuurikeskus. Vanhassa elokuvateatterissa pyöritetään pietarilaisittain varsin kunnianhimoista taideohjelmaa. Tällä kertaa kuolleen avantgarde-hippi-vallankumoustaistelija-säveltäjän kuolinpesän rahoilla. Julkista tukea ei Venäjän Turussa riitä kuin suurille klassisille instituutioille.

Kotimatkan aloitin jonottamalla 10 minuuttia metroon. Suurkaupungin tunnelmaa - silti nopeampaa kuin autoilu.

P.S. Jos Venäjän kohteet kiinnostavat, mutta kielitaito uupuu, niin kannattaa käyttää Chromen selainta ja laittaa asetuksiin automaattinen käännös. Toimii hämmästyttävän hyvin jopa suomeksi, vielä paremmin englanniksi.

 

Stuba Nikula