Ajankohtaista

Kiinteistö Oy Kaapelitalo etsii projektikoordinaattoria

29.4.2015 klo 16:16

Projektikoordinaattori

Kiinteistö Oy Kaapelitalo on Helsingin kaupungin omistama yhtiö, joka omistaa, peruskorjaa ja vuokraa vanhoja teollisuuskiinteistöjä kulttuurikäyttöön. Yhtiön liikevaihto on noin 5,7 miljoonaa euroa. Ruoholahdessa sijaitseva Kaapelitehdas on Suomen suurin kulttuurikeskus. Yhtiö hallinnoi myös Suvilahden vanhaa energiantuotantoaluetta Kalasataman alueella.

Kiinteistö Oy Kaapelitalon vetämä eurooppalainen Creative Lenses -yhteishanke on saanut tukea 1,96 miljoonaa Euroopan unionin kulttuurialan rahoitusohjelmasta. Creative Lenses-hankkeen tavoitteena on kehittää ja vahvistaa eurooppalaisten kulttuuritoimijoiden liiketoimintamalleja ja osaamista sekä hyviä käytäntöjä.

Yhtiöllä on meneillään myös muita projekteja alkaen pienistä sisäisistä kehitysprojekteista laajoihin rakennus- ja perusparannushankkeisiin.

Etsimme kokopäiväistä projektikoordinaattoria määräaikaiseen työtehtävään neljäksi vuodeksi. Työtehtäviin kuuluu:
    •    nelivuotisen EU-projektin talouden seuranta ja tilitykset EU:n ja hankkeen 13 partnerin välillä
    •    yhtiön omiin projekteihin liittyvä hallinnointi, seuranta ja muut tehtävät

Edellytämme:
    •    kokemusta käytännön talousasioista kansainvälisistä EU-projekteissa    
    •    hyviä kommunikaatiotaitoja suomen ja  englannin kielellä.
    •    tehtävään soveltuvaa koulutusta
    •    yhteistyökykyä tiimin jäsenenä, pitkäjänteisyyttä ja aloitekykyistä työotetta
   
Työssä noudatetaan pääsääntöisesti toimistotyöaikaa 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Tarjoamme mukavan työyhteisön ja mielenkiintoisen työkentän. Työ alkaa mahdollisimman pian.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 13.5.2015 mennessä hallinnon assistentti Liisa Karviselle, liisa.karvinen(at)kaapelitehdas.fi.

Lisätietoja antavat ke 6.5.2015 klo 12-14 toimitusjohtaja Petri Sirviö petri.sirvio(at)kaapelitehdas.fi, puh. 040 587 4023 ja hallintopäällikkö Jutta Ahtola-Sutinen jutta.ahtola-sutinen(at)kaapelitehdas.fi, puh. 041 538 9104.