
Heittäydy liikkeeseen - nykytanssia kaikille / Anna Mustonen
Anna Mustosen ohjaamalla jaksolla tanssitaan kehoa herkästi kuunnellen. Kehollisten tehtävien kautta antaudutaan tanssin tunnulle, tuuletutaan ja pehmennytään sekä annetaan havainnon tarkentua.
Tunti aloitetaan kehoa ja kuuntelua avaavalla virittäytymisellä, josta liu'utaan erilaisiin sanallisesti ohjattuihin kehollisiin tehtäviin. Kukin osallistuja tanssii omista lähtökohdista ammentaen ja toisille tilaa antaen. Osa harjoitteista tehdään läheisessä suhteessa musiikkiin, kehoa ja musiikkia yhtäaikaisesti kuunnellen. Jokaisen kerta päättyy ohjattuun lepohetkeen.
***
Anna Mustonen on koreografi, tanssija ja opettaja, jonka töitä on nähty tanssin ja esittävän taiteen näyttämöillä vuodesta 2007 lähtien. Anna työskentelee mielellään pitkäkestoisissa ja taiteidenvälisissä prosesseissa, joissa yhteistyön ja esittämisen tapojen uudelleen ajattelulle on aikaa. Hän työskentelee kuuntelun, tunnun, huomaamisen ja ei-tietämisen kautta.
Annan viimeisimmät teokset Zodiakissa ovat olleet yhteistyönä cembalisti Marianna Henrikssonin kanssa tehdyt varhaisbarokin musiikkia ja uutta tanssia yhdistävät suurimuotoiset näyttämöteokset Maria-vesper (Pannuhalli, 2018) ja Eros (Tanssin talon Erkko-sali, 2022). Anna on opettanut tanssiin ja koreografiaan liittyviä kursseja ja tunteja mm. Tanssivintillä, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa sekä Tanssille ry:ssä yli kymmenen vuoden ajan ja hän on mukana taideyhdistys i dolcissa, rendezvous-taiteilijayhdistyksessä sekä kuuluu tanssikoulu Tanssivintin johtajistoon.
www.zodiak.fi/fi/kurssit-ja-tyopajat/heittaydy-liikkeeseen-nykytanssia-kaikille-anna-mustonen