| Facebook

Teatterimuseo: Kivi kääntyy

10.10.2018–31.8.2019

TEATTERIMUSEO: KIVI KÄÄNTYY
10.10.2018-31.8.2019, Teatterimuseo, Kaapelitehdas

Teatterimuseon näyttelyssä Kivi kääntyy syvennytään kansalliskirjailija Aleksis Kiveen, ja hänen teostensa näyttämösovituksiin. Mukana ovat niin tutut ja paljon esitetyt Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit kuin koko joukko harvemmin nähtyjä näytelmiä.

Aleksis Kivi on paitsi suomalaisen kirjallisuuden, myös kotimaisen näyttämötaiteen varhaisvaiheiden yksi keskeisimmistä hahmoista. Monet hänen kirjoittamistaan näytelmistä olivat Suomalaisen Teatterin ohjelmistossa jo 1800-luvulla. Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit ovat edelleen Suomen kaikkien aikojen eniten esitettyjen näytelmien joukossa.

Myös mielikuvamme Aleksis Kivestä on värittynyt. Hänen elämänsä on monesti nähty ilottomana ja köyhyyden kyllästämänä. Tekevätkö nämä mielikuvat ja näkemykset oikeutta Kivelle ja hänen teoksilleen?

Teatterimuseo haluaa näyttelyssään tuulettaa kuluneita mielikuvia ja tuoda esille sivistyneen, kielitaitoisen, tarkkanäköisen ja ennakkoluulottoman taiteilijan. Taiteilijan, joka eli täyttä elämää, jonka intentiot ovat tunnistettavissa myös 2000-luvun näkökulmasta ja joka valitettavan lyhyeksi jääneen luomiskautensa aikana kirjoitti huikean monipuolisen tuotannon.

Näyttelykokonaisuus koostuu neljästä eri pienoisnäyttelystä, ja näyttelyyn liittyy eri ikäisille suunnattuja teatterin keinoja käyttäviä työpajoja.

Avoinna:
Ma suljettu
Ti-su klo 11-18
Ke klo 11-20

Liput:
5 € / 10 €, Museokortti

Kuva: Matti Warén: Kullervo, luonnos Suomen Kansallisteatteriin 1934. Teatterimuseon kokoelmat. © Kuvasto 2018.