SULJETTU: Suomen valokuvataiteen museo: Vivian Maier

17.1.–24.5.2020

SUOMEN VALOKUVATAITEEN MUSEO: VIVIAN MAIER - OMAKUVA JA SEN VARJO
17.1.–24.5.2020, Suomen valokuvataiteen museo, Suuri näyttelytila, Kaapelitehdas

Vivian Maier (1926–2009) oli amerikkalainen valokuvaaja, jonka laaja elämäntyö on tullut kohinalla julkisuuteen hänen kuolemansa jälkeen lukuisien näyttelyiden ja dokumenttielokuvan myötä. Maier kuvasi intohimoisesti koko aikuiselämänsä, mutta ei itse tuonut työtään esille, vaan ansaitsi elantonsa toimimalla lastenhoitajana lukuisissa perheissä New Yorkissa ja Chicagossa 40 vuoden ajan 1950-luvulta alkaen.

Vivian Maierin kuvien tunnettuja aiheita ovat katuelämä, tuntemattomien ihmisten muotokuvat ja hänelle tuttu lasten maailma. Näiden kuva-aiheiden ohella Maier tallensi kuviinsa mielellään myös itsensä, joko heijastavan pinnan kautta tai valokuvaajan varjona.

Omakuva ja sen varjo –näyttely tarjoaa arvoitukselliselle valokuvaajalle tilaisuuden kertoa, kuka hän oli ja miten hän koki itsensä maailmassa.

Vivian Maierin valokuvia nähdään nyt Suomessa ensimmäistä kertaa. Näyttelyssä on esillä 83 Vivian Maierin valokuvaa sekä tämän kuvaamia kaitafilmejä vuosilta 1953–1986.

Avoinna:
Ti–su klo 11–18
Ke klo 11–20

Liput:
5 € / 10 €, Museokortti
Alle 18 v. ilmainen sisäänpääsy
Ilmainen sisäänpääsy joka kuun viimeinen ke klo 17-20

Kuva: Vivian Maier, 1959. © Estate of Vivian Maier, Courtesy of Maloof Collection and Howard Greenberg Gallery, NY