Näyttelyt,
Galleriat,
Näe & koe

AITA 2022 – Kameraseuran kerhot esittäytyvät

Sijainti
B-porras, 2. kerros
Kameraseura Galleria West
Aika
3.8.2022 - 31.8.2022
Liput
Vapaa pääsy
Aukioloajat
Maanantai
09:00 - 21:00
Tiistai
09:00 - 21:00
Keskiviikko
09:00 - 21:00
Torstai
09:00 - 21:00
Perjantai
09:00 - 21:00
Lauantai
09:00 - 21:00
Sunnuntai
09:00 - 21:00
Kameraseuran perinteinen AITA-näyttely esittelee kerhojen toimintaa laaja-alaisesti kuvien kautta - aiemmin muutakin seuran toimintaa. Tämän vuoden näyttelyyn kukin kuvaava kerho on valinnut neljä työtä. Ensimmäisen, vuonna 1996 pidetyn näyttelyn nimi oli Planket ja järjestäjä toimi Kulturföreningen Kamras. Näyttely oli Helsingin päärautatieasemalla. Tämän jälkeen rakenteet, ”aidat”, lahjoitettiin Kameraseuralle ehdolla, että perinnettä jatketaan. Näyttely järjestettiin vuosittain päärautatieasemalla vuoteen 2015 saakka, sitten Finlandia-talolla ja sen jälkeen Kameraseura Galleria Westissä Kaapelitehtaalla. AITA-näyttelyn nimi tulee siitä, että valokuvat ripustettiin suuriin puusta tehtyin lankkuihin, aitoihin. Aidat myöhemmin korvattiin niiden hankalan säilytyksen ja kuljetusten vuoksi muilla materiaaleilla, kuten kapalevyillä. Tervetuloa uusia, vuoden aikana syntyneitä AITA-kuvia! Kameraseuran kerhoja ovat: AV-ilta – Kuvista tarinoiksi, Fiilisfotarit, Galleria-ryhmä, Lauantaikamerat, Maisemakuvaajat, Natura, Näyttelykuvaajat, Opintoryhmä, Persona, Pimiöryhmä, Teema, Tekniikkailta.

Kuva: Gun-Britt Husberg

www.kameraseura.fi

Järjestäjä

Kameraseura Galleria West

Kameraseura ry