Francesco Cavalli: La Doriclea (1645)

Francesco Cavallin La Doriclea edustaa italialaisen renessanssi-ilmaisun huipentumaa sekä alkusysäystä barokin estetiikalle. Venetsian karnevaaleilla 1645 ensi-iltansa saanut ooppera perustuu Giovanni Faustinin librettoon, joka joutui sensuurin kohteeksi jo alkumetreillään. Syynä tähän oli tarinan queer-romanssi, joka haastoi aikansa seksuaalisuuden ja sukupuolen konventiota: kahden sotaisen kansan taistellessa amatsonisoturi Doriclea joutuu vangiksi rakastuen vihollisensa siskoon, prinsessa Eurindaan. Molemmat naiset ovat kuitenkin poliittisissa liitoissa omiensa parissa, ja mustasukkaiset kilpakosijat piirittävät paria yrittäen paljastaa heidät. Cavallin aikalaisia hätkähdytti erityisesti naisten välinen viettelykohtaus, minkä vuoksi oopperan esitykset jäivät lyhyeen. Vaikka queer-tarinoita on käsitelty oopperan historiassa usein verhoten tai humoristisesti, Cavallin teos on rajoja rikkova esimerkki avoimen kunnioittavalla pohjaviestillään. Musiikillisesti La Doriclea on hienostunut esimerkki 1600-luvun alun tyylistä ja innoitti Pietro Andrea Ziania sekä Antonio Vivaldia laatimaan uudelleensovituksensa libretosta. Tanssin talon esityksessä oopperaa reunustavat instrumentaali-intermezzot eli välisoitot ajan pohjoismaisesta Düben-käsikirjoituskokoelmasta.