| Facebook | Instagram

Kiinteistö Oy Kaapelitalolla on yhteensä reilu 300 vuokralaista lukuisine alivuokralaisineen. Kaapelitehtaalla toimii mm. 3 museota, 12 galleriaa, tanssiteattereita, taidekouluja sekä lukuisia taiteilijoita, bändejä ja yrityksiä. Tutustu muutamiin heistä!

Farbe Oy ja Galleria Käytävä

Vaihtuvine ja pysyvine käyttäjineen on tästä käytävästä muodostunut juuri sellainen törmäystila, josta kipunoi energiaa, ajatuksia ja uusia yhteistyömahdollisuuksia. Sellainen Kaapelitehdas, josta aikoinaan uneksimme. - Farbe Oy ja Galleria Käytävä / Ulla Kuronen, kuvataiteilija (Kuva: Outi Törmälä, Quiet)

”Asuimme muutamia vuosia Tukholmassa, jossa tutustuin Lukas-väreihin. Kun palasimme Suomeen, näitä värejä ei ollut meillä saatavana. Silloinen Lukaksen toimitusjohtaja ehdotti yrityksen perustamista, koska sellainen tarvittiin näiden taiteilijavärien maahantuomiseksi.  En onneksi silloin tiennyt mihin ryhdyin: pitkiä päiviä ja paljon paperitöitä kahden alle kouluikäisen tyttären vaatiman huomion lisäksi. Maalaamiseen ei aina jäänyt riittävästi aikaa.

Tulimme Kaapelitehtaalle ensimmäisten joukossa 1989. Kuulimme huhun, että Kaapelilta sai työtiloja.  Nokian koneet hyrräsivät vielä jossakin kerroksessa ja tyhjä Merikaapelihalli kaikui mahtavasti. Kenelläkään, ei edes tilojen vuokrauskeikan saaneella konsultilla, ollut mitään käsitystä, mitä oli syntymässä. Taiteilijasilmät kuitenkin näkivät seinissä värejä, käytävillä elämää ja uskallusta.

Lopulta meille osoitettiin optisen kaapelilaboratorion tilat toisessa kerroksessa, johon kukin vuokralainen sai itse rakentaa väliseinät. Jokainen rakensi yhden ja näin syntyi toimivan yhteisön alkio. Farbe asettautui luontevasti tänne, maalasin ja palvelin asiakkaita, pääasiassa Kaapelitehtaan taiteilijoita. Taloudellinen menestys ei aloittaessammekaan ollut etusijalla, vaan mahdollisuus olla mukana ainutlaatuisen taiteilijayhteisön synnyssä ja ennen kaikkea oma luomistyö. Taiteilijoiden lisäksi elämän perspektiiviä antoivat leikkikaluvarasto, puusepänliike, kalannahkojen parkitsija ja käsintehdyn paperin valmistaja, jonka tuotantovedet joskus tulivat katosta läpi antaen akvarelleilleni sattuman käden kosketuksen.

Aikana, jolloin mitään Kaapelitoimistoa ei ollut, kaikki tulivat juuri meille, koska meillä oli aina ovi auki. Farbe oli yhdistetty infopiste, terapiavastaanotto ja kohtauspaikka.

Ainutlaatuisen talon tulevaisuudesta huolestuneena perustimme käyttäjien yhteiselimeksi Pro Kaapeli ry:n. Keskellä surkeinta lamaa Helsingin kaupunki myöntyi Pro Kaapelin ehdotuksiin luovuttaa talo kulttuurin käyttöön itsekannattavana organisaationa.  Yleisönosastokirjoituksin saimme torjuttua hurjimmat visiot rakennuksen murjomisesta, ja näin syntyi yhdistelmä taidetta, mediaa, ruumiinkulttuuria ja kaupallista toimintaa..

Kerroksemme tyhjät seinät kutsuivat perustamaan Galleria Käytävän yhteistyössä Kaapelitehtaan kanssa. Näyttelyt toimivat Kaapelin näyteikkunana, ja vierailevat ryhmät lähtevät usein talokierrokselleen gallerian kautta. Alusta lähtien olen itse hoitanut tätä kaapelilaisten taiteilijoiden näyttelytilaa kaiken muun lisäksi.

Vaihtuvine ja pysyvine käyttäjineen on tästä käytävästä muodostunut juuri sellainen törmäystila, josta kipunoi energiaa, ajatuksia ja uusia yhteistyömahdollisuuksia. Sellainen Kaapelitehdas, josta aikoinaan uneksimme. Kaksikymmentäviisi vuotta on jo pieni eletty elämä, niin onnen hetkiä kuin tummempiakin sävyjä. Naapurista pidetään huolta.

Ja onhan se luksusta, kun silakka alkaa nousta ja voi työhuoneen nurkasta ottaa litkan ja pyydystää päivälliskalat Kaapelin omalta laiturilta.”

Tanssiteatteri Hurjaruuth

Kaapelintehtaan, vanhan tehdasrakennuksen, rosoisuus sopii meille ja tekee Kaapelista ainutlaatuisen vaihtoehdon Helsingin kulttuuritarjonnassa. Rikkaus on myös se, että jokainen toimija voi muokata omista tiloistaan omannäköisensä. - Tanssiteatteri Hurjaruuth / Arja Pettersson, teatterinjohtaja (Kuva: Outi Törmälä, Quiet)

”1990-luvun alussa Helsingin kaupunki ilmoitti vuokraavansa tiloja kulttuurille Kaapelitehtaalta. Siihen aikaan Hurjaruuthilla oli toimisto ja pienet harjoitustilat kunnostamassamme omakotitalossa Pitäjänmäellä.

Siihen aikaan Kaapelitehdas oli sisältä yhtä avointa tilaa ja täällä pyörivät vielä Nokian tehtaan työmiehet haalareissaan. Avarasta tilasta rajattiin meille soveltuvat esiintymis- ja lämpiötilat sekä puvusto ja verstas. Muutos oli suuri: kiertueteatteri sai omat, pysyvät tilat.

Kaapelitehtaalle tuli jatkuvasti lisää eri alojen taiteilijoita ja Suomen suurimman kulttuurikeskuksen yhteisö alkoi muodostua. Hurjiksen tie ei silti ollut mitenkään helppo. Tanssin katsojaluvut olivat siihen aikaan vaatimattomia. Kaapelitehdas työympäristönä tuntui välittömästi hyvältä, koska Hurjaruuth on alusta asti panostanut eri taiteenaloja yhdistelevään ennakkoluulottomaan työskentelyyn.

Talvisirkus tuli ohjelmistoon vuonna 1994. Aluksi sitä esitettiin omalla näyttämöllämme ja Merikaapelihallissa. Pannuhalli remontoitiin sirkustilaksi 2000-luvun alussa ja saimme myöhemmin myös lisää harjoitus- sekä toimistotiloja. Pannuhalli on sirkukselle loistava tila, koska sinne on helppo luoda esityksen teemaan sopiva maailma, jonka tunnelma jatkuu vielä  kahvio- ja lämpiötiloissa. Kaapelitehtaan kaltaisessa kulttuuritalossa yleisö pääsee samalla käynnillä tutustumaan myös museoiden näyttelyihin, gallerioihin, kirjakauppaan ja kahvilaan.

Halusimme kehittää yleisötyötämme, ja sirkusopinahjomme Tonttukoulu syntyi 2005, kun Talvisirkuksen ilma-akrobaatti ilmoittautui innokkaaksi ja päteväksi lasten sirkusryhmien vetäjäksi. Sittemmin olemme laajentaneet koulutustoimintaamme ammattilaisten sirkustyöpajoihin ja koululaisten workshopeihin. Ja toki tärkeä osa toimintaamme ovat kansainväliset festivaalimme: tanssifestivaali Ruutia! sekä Naisklovnifestivaali Punainen Helmi.

Kaapelitehtaan, vanhan tehdasrakennuksen, rosoisuus sopii meille ja tekee Kaapelista ainutlaatuisen vaihtoehdon Helsingin kulttuuritarjonnassa. Rikkaus on myös se, että jokainen toimija voi muokata omista tiloistaan omannäköisensä.”

Zodiak - Uuden tanssin keskus

Filosofia, se ettei rahaa pistetä seiniin, vaan sisältöön, miellyttää. - Zodiak - Uuden tanssin keskus / Harri Kuorelahti, taiteellinen johtaja (Kuva: Zodiak, Jenni Kivelä: Kleine Monster / Marko Mäkinen)

”Vuonna 1986 perustettu Zodiak, aiemmin Zodiak Presents, saapui Kaapelitehtaalle joulukuussa 1989, aluksi vain pistäytymään, kun Zodiak sai vuokrattua tukien avulla Suurjännitelaboratorion eli nykyisen ravintolasalin kolmen kuukauden ajaksi. Zodiakin väki lähti sisukkaana näyttämään, mihin se pystyi ja pyöräytti ensitöikseen pystyyn Uuden tanssin tekijät -festivaalin. Viiden eri esityksen kahden ja puolen kuukauden mittainen festivaali sai kosolti kiitosta ja naulasi Zodiakin pysyväksi osaksi Kaapelitehtaan vahvistuvaa kulttuuritoimijoiden ja taiteilijoiden yhteisöä.

Syksyllä 1991 Suurjännitelaboratoriossa esitettiin viimeinen Zodiakin esitys; korkea tila oli päätetty remontoida ravintolaksi. Zodiakin korvaavaksi kodiksi muodostui pieni sali F-portaassa, Teatterimuseon tiloja nykyään. Turbiinisalia Zodiak pääsi remontoinnin päätteeksi käyttämään vuoden päästä. Kauniista ja muuten toimivasta esitystilasta puuttui lämpiö, mikä teki esityksen alun odottelusta aika eksoottista – etenkin talvipakkasilla.

Uuden tanssin keskus Zodiak syntyi 1997, kun opetusministeriö teki viisaan päätöksen sen ottamisesta valtion teatteri- ja orkesterilain piiriin. Valtionapu nousi, samoin kaupungin avustus. Zodiak aloitti omalla Zodiak Stage -näyttämöllään. Nykyään toimintaamme ja esityksiämme on myös Pannuhallissa ja kahdessa studiossamme. Sittemmin olemme saaneet tehtävän toimia Helsingin tanssin aluekeskuksena. Tehtävänämme on tässä roolissa tukea alueen taiteilijoita ja olla alueen ihmisille kanava tutustua tanssiin.

Kaapelitehtaalla olemme viihtyneet aina. Filosofia, se ettei rahaa pistetä seiniin, vaan sisältöön, miellyttää. Meillä on vuosittain liki 30 eri produktiota, joista noin 15 on kantaesityksiä. Toimintamme keskiössä on freelance-taiteilijoiden työllistäminen esitystoiminnassamme sekä se yleisötyö, jota teemme työpajoissa, tekijätapaamisissa, kursseilla ja luennoilla.

Olemme halunneet profiloitua paikaksi, josta yleisö ajattelee, että ’ahaa Kaapeli ja Zodiak, siellä on aina esityksiä ja siellä näkee, mitä tanssin alalla tapahtuu’. Kaapelitehtaalla on tanssin suhteen useita vetovoimatekijöitä, kun yhä useampi tanssin alan toimija ja tanssikoulu avaa tänne toimipisteensä.

Johtoajatuksemme Zodiakissa on, että kunnioitamme taiteen alaa ja kuuntelemme herkällä korvalla yhteistyössä tanssitaiteilijoidemme kanssa. Ajattelen, että tästä seuraa laatua: Zodiakissa tuotetut teokset kiertävät paljon myös ulkomailla ja ovat menestyneet kansainvälisesti. Jos Kiasma takaa nykytaiteessa laadun yleisölle, me olemme tanssin nykytaidetalo.”

Fanny Tavastila

Kaapelitehtaalla koen, että täällä vallitsee sellainen yhteishenki, että pidetään toisesta huolta ja tarkoitetaan hyvää. - Fanny Tavastila, kuvataiteilija (Kuva: Outi Törmälä, Quiet)
 
"Ensimmäinen työtilani oli Kalliossa. Se oli ihana tila, jonka jaoin ihanien ihmisten kanssa. Se oli kuin pieni yhteisö, tavallaan kuin toinen koti. Kun tuli aika muuttaa sieltä, Kaapelitehdas oli luonnollinen valinta. Ja myös haave. Sen lämmin ja elävä tunnelma veti puoleensa, ja ajattelin sen olevan ihanteellinen paikka työskennellä. Kuvataiteilijan työ saattaa kausittain olla aika yksinäistä, ja ajatus siitä, että Kaapelitehtaalla tapahtuu paljon luovaa työtä jokaisen oven takana, tuntui kiehtovalta, tärkeältä ja inspiroivalta – ja jotenkin turvalliselta.
 
Aluksi työskentelin monta vuotta alivuokralaisena eri taiteilijoiden työtiloissa. Vaikka jatkuva muuttaminen oli ajoittain raskasta, se myös opetti paljon. Sain kokea monta erilaista tilaa ja pikkuhiljaa syntyi kuva siitä, millainen tila olisi omalle työskentelylleni paras. Vuonna 2008 sain vihdoin muuttaa ensimmäiseen omaan työtilaani. Se oli yksi Kaapelin pienimpiä – noin kaksi kertaa viisi metriä – ja aivan upea! Olin niin onnellinen. Ajan myötä maalauksien koot kasvoivat, ja kauan maalasin niin, että jos teoksen asentoa piti muuttaa, piti mennä ulos käytävälle kääntämään se ja asettaa se uudestaan työtilaan. Kun sain muuttaa nykyiseen työtilaani, tuli ensimmäiseksi sellainen olo, että voisin tanssia täällä! Niin avaralta se tuntui. Mutta pian sekin on täyttynyt maalauksilla ja kaikella, mitä työtilaan kuuluu. Melkein kaikki huonekalut olen löytänyt Kaapelitehtaan lavoilta ja omasta kierrätyshuoneesta. Tuntuu hienolta, että on olemassa tällainen kierrätyssysteemi, jonka avulla säästetään ehkä ihan vähän luontoa.
 
Myös tässä työhuoneessa ikkunat ovat pohjoiseen päin. Se sopii hyvin minulle, koska valo on aika tasainen riippumatta kellonajasta. Täällä teen sekä luovaa maalaustyötä että kaikkea muuta kuvataiteilijan ammattiin liittyvää – välillä tuntuu, että sitä on hämmästyttävän paljon. Unelmani olisi, että osaisin organisoituneesti rajata aikani – ja tilani – niin, että tekisin tietyt työt tietyissä paikoissa, mutta tällä hetkellä teen apurahahakemuksia sekä suunnittelen teoskuljetuksia, kutsukortteja ja veroilmoituksia värien keskellä ja siirryn hyvin intuitiivisesti yhdestä työvaiheesta toiseen.
 
Koska maalaaminen ja muu ajattelu tässä ammatissa on aika yksinäistä puuhaa, on upeaa että alakerran ravintola Hima & Sali on olemassa. Siellä on ihanan lämmin tunnelma, ja jos tekee mieli keskustella hieman, niin useimmiten sieltä löytyy joku tuttu, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia tai ihan konkreettisia vinkkejä milloin mistäkin. Työtiloissa taas taiteilijoiden oleminen on intensiivistä tekemistä ja toisten työrauhaa kunnioitetaan. Kaapelitehtaalla koen, että täällä vallitsee sellainen yhteishenki, että pidetään toisesta huolta ja tarkoitetaan hyvää.
 
Musiikki on aina ollut minulle tärkeää ja sillä on myös iso rooli maalaamisessani. Rytmi, eri sävyjä ja tunnelmia, ilo ja suru ja niin paljon muuta siirtyy usein musiikista kankaalle. Olen hiljattain löytänyt myös tanssin ja olen niin innoissani siitä, että saan aloittaa maanantaiaamut Tamara Rasmussenin tanssiopistolla tanssimalla balettia live-pianistin säestämänä. Talosta voi nauttia monin eri tavoin. Yksi haave olisi, että joskus järjestettäisiin Kaapelin omat festarit, jotka rakentuisivat bändeistä, tanssijoista, valokuvaajista, kuvataiteilijoista ja muista talon tekijöistä. Sitä odotellessani olen onnellinen joka aamu kiivetessäni ylös näitä portaita ja avatessani työtilani oven uuteen päivään."

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki

Voimme vaikka joka päivä käydä oppilaiden kanssa jossain galleriassa tai tutustua sovitusti taiteilijoiden työtiloihin. Hissi, johon mahtuu auto, on monen oppilaan suosikki, näkyvissä olevien vastapainojensa vuoksi hyvin havainnollistava ja opettavainen kokemus. - Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki / Pihla Meskanen, rehtori ja perustaja (Kuva: Outi Törmälä, Quiet)

”Kun arkkitehtuuri kirjoitettiin vuonna 1993 mukaan taiteen perusopetukseen sirkuksen kanssa, kysyi opetushallituksen taidekasvatusta pohtineessa tyhmässä asiantuntijana istunut äitini Tuuli Tiitola-Meskanen minulta, arkkitehtuuriopiskelijalta, haluaisinko perustaa opiskelijakaverini kanssa tahon, joka tarjoaisi arkkitehtuurin perusopintoja lapsille, vastasin myöntävästi. Nuorena sitä on hullun rohkea.

Niin me perustimme yhdessä äitini ja Miina Vuorisen kanssa Arkin.

Ajatus oli monelle ensin outo. Ajateltiin, että jos lapsi opiskelee arkkitehtuuria, hänestä tulee arkkitehti. Se on hassua, koska moni lapsi käy nelivuotiaasta esimerkiksi viulutunneilla tähtäämättä ammattiviulistiksi.

Aluksi Arkki tarjosi opetusta 7–14-vuotiaille; nykyisin meillä voi aloittaa jo 4-vuotiaana ja opiskella aina lukioikäiseksi asti. Nykyään lapsia ja nuoria käy opetuksessamme noin 600 viikossa. Pääosin arkkilaiset ovat poikia. ’Jotain vastapainoa lätkälle’, joku äiti kiteytti.

Järjestämme taiteen perusopetusta iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi opettajamme vierailevat eri kouluissa opettamassa ja meillä käy päivisin esimerkiksi Espoosta lapsia KULPS-kulttuuri- ja liikuntapolullaan sekä työhyvinvointityöpajojen osallistujia erilaisista yrityksistä. Viime vuosina olemme järjestäneet paljon avoimia tapahtumia, ja Kaapelin Taiteiden Yössä meillä on aina joku työpaja. Lyhytkursseja meillä on tarjolla kesäisin, kuten muillakin Kaapelin taideopetusta järjestävillä toimijoilla. Majanrakennuskurssilaiset ja pienoismallileiriläiset retkeilevät hyvällä säällä tässä lähellä ja pulahtavat välillä uimaan Hietsussa.

Kaapelille tulimme vuonna 1996 Kauniaisista. Opiskelin arkkitehtuuriosastolla, jonka tiloissa piirsimme täällä Kaapelilla. Tiesin, että täällä oli tarkoituksiimme sopivia tiloja. Tosin tulijoitakin niihin riitti. Nykyisissä tiloissamme pidettiin masters-kurssia, ja tiesin etukäteen, että ne olisivat edelliseltä vuokralaiselta pian vapautumassa.

Kaapelitehdas toimii meillä hyvin. Talossa on helppo retkeillä lasten kanssa turvallisesti. Voimme vaikka joka päivä käydä jossain galleriassa tai tutustua sovitusti taiteilijoiden työtiloihin. Hissi, johon mahtuu auto, on monen oppilaan suosikki, näkyvissä olevien vastapainojensa vuoksi hyvin havainnollistava ja opettavainen kokemus.

Useampi lapsiryhmä oli juuri esiintymässä varjokuvina taiteilija Jaakko Niemelän valmisteilla olevassa teoksessa. Tällaisia elämyksiä on helppo järjestää talon toimijoiden kesken. Yhtenä vuonna oppilaat valmistivat savesta Kaapeli-reliefikoristeita roikkumaan talon perinteikkääseen joulukuuseen.

Tiloja meillä voisi toki olla enemmän, koska työskentelymateriaalien varastoinnille ja lasten töiden säilytykselle tarvitaan paljon tilaa. Kerran tuodessani ulkomaisia vieraita tutustumaan toimintaamme, he luulivat, että koko Kaapelitehdas on Arkin käytössä. Opastin heidät sitten tänne meidän kolmensadan neliön tiloihimme ja meitä kaikkia huvitti.”